Talouden näkymät

Suomen Pankki julkaisee kokonaistaloudellisen ennusteensa Euro & talous -lehden kesäkuussa ja joulukuussa ilmestyvissä Talouden näkymät -numeroissa. Suomen talouteen keskittyvä ennusteraportti laaditaan rahapolitiikka- ja tutkimusosastolla. Raportissa esitellään lisäksi Suomea koskevan ennusteen taustalla olevat Suomen Pankin arviot kansainvälisen talouden tulevasta kehityksestä. Ennusteraportissa tarkastellaan viimeaikaista talouskehitystä sekä kuluvan ja kahden seuraavan kalenterivuoden näkymiä.
 
Talouden näkymät -numero on ilmestynyt vuodesta 2008. Sitä ennen ennusteraportti on julkaistu Euro & talous -lehtenä. Painetun Talouden näkymät  -numeron voi tilata maksutta Suomen Pankista. Ennusteraportin voi tilata myös sähköisesti, jolloin tilaaja saa sähköpostiinsa tiedon julkaisun ilmestymisestä heti, kun se on päivitetty verkkoon.
 

 Arkisto

 
 

 Julkaisuhaku

 
 

 Muualla palvelussa