Muut julkaisut

Suomen Pankki 200 vuotta -historiateos

Suomen Pankin historian ovat kirjoittaneet pankkihistorioitsija, valtiot. toht. Antti Kuusterä ja Suomen Pankin johtokunnan neuvonantaja, valtiot. toht. Juha Tarkka. Historiateoksen on kustantanut Kustannusosakeyhtiö Otava.

Historiateoksen ensimmäinen osa ”Keisarin kassasta keskuspankiksi” ilmestyi 28.4.2011 ja toinen osa "Parlamentin pankki" ilmestyi 19.3.2012.

Historiateoksen ensimmäisessä osassa kerrotaan, miksi Suomi sai oman rahajärjestelmänsä jo puoli vuosisataa ennen maan itsenäistymistä, miten Suomen Pankki toimi kansanvaltuuskunnan pankkina keväällä 1918 ja kuinka nuori pääjohtaja Risto Ryti taisteli markan arvon pitämiseksi vakaana 1930-luvun maailmanpulan vuosina.
 
Teoksen toisessa osassa kuvataan Suomen Pankin toimintaa sotavuosista Euroopan rahaliittoon liittymiseen asti. Kirjassa osoitetaan, miten pankki Kekkosen tasavallassa integroitui entistä tiiviimmin osaksi suomalaista sisäpolitiikkaa, kunnes 1970-luvun talouskriisin aikana Mauno Koiviston pääjohtajakaudella rahapolitiikka sai itsenäisemmän roolin. Kirja myös avaa uusia näkökulmia 1990-luvun talouskriisiin ja kuvaa Suomen tietä Euroopan rahaliittoon.
 
Kirja on myynnissä Suomen Pankin rahamuseossa ja hyvin varustetuissa kirjakaupoissa.
 

Viimeiset markat -kirja

27.1.2012 ilmestyneessä Viimeiset markat -teoksessa kuvataan Suomen paperirahan historiaa setelinleikkauksesta aina eurojen käyttöönottoon asti. Markkaseteleiden elinkaarta vuosina 1945–2002 tarkastellaan sekä kotimaisesta että kansainvälisestä näkökulmasta. Kirjassa on runsaasti uutta tietoa seteleistä ja niiden suunnittelusta.

Kirjan tekijällä Antti Heinosella on pitkä kansainvälinen ura setelialalla. Hän toimii seteliväärennösten ehkäisemisen maailmanlaajuisesta yhteistyöstä vastaavan ryhmän puheenjohtajana. Tätä ennen Heinonen oli yli kymmenen vuoden ajan Euroopan keskuspankin setelijohtaja ja Euroopan keskuspankkijärjestelmän setelikomitean puheenjohtaja. Ennen siirtymistään Euroopan keskuspankkiin Heinonen vastasi Suomen Pankissa maksuvälineistä ja oli viimeisten markkasetelisarjojen aihepiiri- ja designtoimikuntien sihteeri.

Kirja on myynnissä hyvin varustetuissa kirjakaupoissa ja Suomen Pankin rahamuseossa.

Suomen Pankki 200 vuotta -taide-esitteet

Suomen Pankin taide-esitteissä kerrotaan kolmen teoksen – Akseli Gallen-Kallelan Aino-triptyykin, Lennart Segerstrålen Finlandia-freskojen ja Juho Rissasen lasimaalausten – tarina sekä esitellään Suomen Pankin päärakennuksen arkkitehti Ludwig Bohnstedt ja päärakennuksen syntyvaiheet.

Suomen Pankki -esite

Suomen Pankin yleisesitteessä kerrotaan tiiviisti perusasiat Suomen Pankin asemasta, tavoitteista ja tehtävistä sekä eurojärjestelmän rakenteesta ja toiminnasta. Esite on julkaistu suomeksi, ruotsiksi, englanniksi, saksaksi, ranskaksi ja venäjäksi vuonna 2010. Painettuja esitteitä voi tilata maksutta Suomen Pankista.

Kieliversiot (PDF)

Säädöksiä

Julkaisu sisältää Suomen Pankkia ja Euroopan keskuspankkijärjestelmää koskevaa kansallista ja Euroopan yhteisön tason lainsäädäntöä. Se on saatavissa myös painettuna.

Huom! Suomen Pankki – säädöksiä 2011 -julkaisun painetusta versiosta puuttuu päätös Euroopan keskuspankin asiakirjojen saamisesta yleisön tutustuttavaksi annetun päätöksen (EKP/2004/3) muuttamisesta (s. 140–142).

Suomen Pankin strategia

Suomen rahat -kirja

Suomen rahat -kirjan kolmannen, uudistetun laitoksen yhteydessä vuonna 2003 julkaistiin myös englanninkielisen laitoksen toinen painos. Teoksen on kirjoittanut filosofian tohtori Tuukka Talvio. Hän on Kansallismuseon rahakammion yli-intendentti.

Kirja on myynnissä kirjakaupoissa ja Suomen Pankin rahamuseossa.

Suomen rahat -kirjan kansi 

 

 Julkaisuhaku

 
 

 Muualla palvelussa

 
 

 Muualla verkossa