Yritysrahoituskysely

Yrityksillä on edelleen kipukohtia rahoituksessaan – mutta myös merkkejä paremmasta on näkyvissä. Rahoituksen ehtojen kiristyminen on jatkunut ja rahoituksen hankinta-aikeissaan epäonnistuneiden tai niistä luopuneiden yritysten osuudet ovat kasvaneet. Toisaalta yritysten rahoitusrakenne on monipuolistunut. Lisäksi yritysten arviot rahoituksen saatavuudesta seuraavan 12 kuukauden aikana ovat varsin myönteisiä.

Elinkeinoelämän Keskusliitto EK, Finanssialan Keskusliitto, Finnvera Oyj, Suomen Pankki, Suomen Yrittäjät sekä työ- ja elinkeinoministeriö ovat selvittäneet Suomessa toimivien yritysten rahoitustarpeita ja -ongelmia sekä rahoituksen saatavuutta ja hintaa. Selvityksen nimenä on Yritysrahoituskysely. Kysely on tarkoitus tehdä vastaisuudessa vuosittain.

Yritysrahoituskysely julkaistaan sekä flash- että PDF-muodossa verkkopalvelussamme. Sen voi myös tilata sähköisesti, jolloin tilaaja saa sähköpostiinsa tiedon uuden julkaisun ilmestymisestä heti, kun se on päivitetty verkkoon.

 

 Arkisto

 
 

 Julkaisuhaku