Suomen kansantalouden ulkoinen tasapaino on 1990-luvun lamavuosien jälkeen muuttunut huomattavasti, kun vaihtotaseessa on ollut pysyvä ylijäämä. Toinen suuri muutos ulkoisen tasapainon taustatekijöissä ja maksutaseen talouspoliittisessa merkityksessä tapahtui vuonna 1999, kun Suomi liittyi yhteisen rahan alueeseen ja otti käyttöön euron. Tämän artikkelikokoelman ajallinen painopiste on euroajassa ja aivan sitä edeltävissä vuosissa. 1990-luvun puolivälin jälkeen ulkomaankauppa, pääomanliikkeet ja ulkomaiset saamiset ja velat ovat muuttuneet poikkeuksellisen paljon. Viime kädessä Suomen ulkomainen nettovarallisuusasema on parantunut tuntuvasti ja ulkomainen nettovelka vaihtunut saamiseksi. Samalla Suomen talous on kansainvälistynyt merkittävästi ulkomaankaupan ja ulkomaisten rahoitustaloustoimien avulla arvioiden.
Tavaroiden ja palvelujen ulkomaankaupan rakenteet ovat jatkuvassa muutoksessa. Ensin 1990-puolivälissä lähti käyntiin tieto- ja viestintätekniikka-alan (ICT) läpimurto, joka nopeutti talouden kasvua ja toipumista syvästä lamasta. 2000-luvulla metsäteollisuuden ongelmat ovat vähä vähältä kärjistyneet ja ICT-toimiala on siirtymässä lähemmäksi nopeimmin kasvavia markkinoita. Maailmantalouden ja kansainvälisen kaupan rakenteet – ja niitä seuraten Suomen ulkomaankaupan rakenteet – ovat muuttumassa Kaukoidän ripeän taloudellisen kehityksen vuoksi. Venäjän taloudellinen kasvu on nopeaa, ja maan merkitys kauppakumppanina ja maailmankaupan osapuolena kasvaa, kun energian hinnat ovat jatkuvasti nousussa.
Suomalaisten yritysten ja pankkien kansainvälinen toiminta kasvaa. Rahoitusmarkkinoiden integraatio on kuitenkin johtanut siihen, että ennen niin tavanomaiset emoyhtiön rahoittamat sijoittautumiset ulkomaille ovat vähentyneet ja suorat sijoitukset muuttaneet luonnettaan. Rahoitusta hankitaan entistä enemmän kansainvälisiltä markkinoilta,
ja sitten konsernin kansainvälinen rahoituskeskus kanavoi sitä konserniin kuuluville yrityksille. Yrityskaupat saattavat aiheuttaa pääomavirtoihin suurta vaihtelua. Suorien sijoitusten tuotot ovat tulossa merkittäväksi vaihtotaseen tuloeräksi, jos sijoitukset onnistuvat ja jos yritykset säilyvät suomalaisomistuksessa.
Rahalaitosten erittäin syvä integraatio pelkästään Pohjoismaiden kesken on johtanut useimpien suomalaisten pankkien ulkomaiseen omistukseen. Suomalaisten pankkien pohjoismainen yhdentyminen ja uudenlaiset omistussuhteet on otettava huomioon vertailtaessa Suomen ja muun euroalueen rahalaitossektoria. Kansalliset tiedot eivät
kaikilta osin anna oikeaa kuvaa monikansallisista rahalaitoksista. Pankkikonsernien sisäisen, mutta kansalliset rajat ylittävän rahoituksen erittelyä ei ole missään tilastossa. Rahoituksen hankinta joukkolainamarkkinoilta on lisääntynyt. Tukkupankkitoiminta on täysin kansainvälistynyt, mutta ulkomainen vähittäispankkitoiminta ei ole laajentunut.
Suomessa toimivilla pankeilla on hyvin vähän ulkomaisia vähittäispankkiasiakkaita, eivätkä suomalaiset juurikaan hae esimerkiksi asuntorahoitusta ulkomailla toimivista pankeista.
Suomalaisten osallistuminen kansainväliseen arvopaperikauppaan ja kaupankäynti suomalaisilla arvopapereilla ovat kasvaneet räjähdysmäisesti euroaikana. Institutionaaliset sijoittajat, kuten työeläkelaitokset ja vakuutusyhtiöt, hakevat entistä enemmän sijoitustuottoja ulkomailta jopa suurempaa riskiä ottamalla. Valtionvelka on osin suomalaisten
sijoittajien käyttäytymisen vuoksi siirtynyt lähes kokonaan ulkomaisten sijoittajien haltuun. Sijoitusrahastojen toiminta on kasvanut, ja kotitaloudet sijoittavat varallisuuttaan myös ulkomaille niiden kautta. Tosin loppukesällä 2007 alkaneet kansainvälisten rahoitusmarkkinoiden rauhattomuudet ovat saaneet kotitaloudet palaaman turvallisempiin
pankkitalletuksiin. Arvopaperimarkkinoiden globalisaatio tarkoittaa sitä, että niin arvopapereiden hintavaihtelut kuin erilaiset markkinahäiriöt leviävät nopeasti maasta toiseen. Kehitykseen kuuluu keskittyminen entistä enemmän verkkoon ja siellä pirstoutuminen moniin markkinapaikkoihin. Tilastoinnin on vaikea pysyä markkinoiden ja instrumenttien kehityksessä mukana.
Pääomanliikkeiden rakenne ja vaihtotaseen tulopohja
Ylijäämäisellä vaihtotaseellaan (noin 4,5 % BKT:stä vuonna 2007) Suomen kansantalous on rahoittanut muita kansantalouksia koko 2000-luvun ajan. Vuosikymmenen puolivälissä ja heti sen jälkeen kuitenkin vain työeläkelaitokset, vakuutusyhtiöt ja sijoitusrahastot ovat olleet huomattavissa määrin pääoman viejiä, kun taas muiden sektorien ulkomaiset pääomanliikkeet ovat olleet vähäisiä tai tuoneet kansantalouteen ulkomaista rahoitusta.
Pankit ovat tuoneet rahoitusta niin suorina sijoituksina kuin joukkolainoina. Suomalaisiin rahoituslaitoksiin tehtyjen suorien sijoitusten varanto, noin 10 % BKT:stä, on pohjoismaisen pankki-integraation seurausta. Lainoina ja talletuksina tehdyt pääomanliikkeet ja niistä erityisesti pankkien väliset liikkeet ovat huomattavia, ja kuukaudesta toiseen saattaa esiintyä hyvin suuria vaihteluja. Suomessa sijaitsevat pankit ovat 2000-luvulla olleet nettomääräisesti interbankrahoituksen antajia.
Ulkomaisessa yritysrahoituksessa joukkolainojen ja konsernin sisäisen rahoituksen merkitys on kasvanut. Konsernin sisäinen rahoitus näkyy eri tavoin suorina sijoituksina emo- ja tytäryrityksen sijaintimaasta riippuen. Ilman oman pääoman eriä ja osakesijoituksia yrityssektori on jonkin verran velkaantunut ulkomaille, ja myös kotimaassa yritysten nettovelka rahalaitoksilta on kasvussa. Kotitaloudet ovat jatkuvasti velkaantuneet kotimaisille rahalaitoksille, mutta luotonotto ulkomailla olevilta pankeilta on sen sijaan edelleen erittäin vähäistä.
Kotitalouksien omistus kotimaisissa yrityksissä on vähentynyt, ja samalla kotitalouksien ulkomaiset saamiset ovat olleet kasvussa.
Vaihtotaseessa epävarmuudet niin kauppataseessa kuin palvelujen kaupassa ovat lisääntymässä, eivätkä lähiajan näkymät ole jatkuvien suurten tavara- ja palvelutaseen ylijäämien säilymisen kannalta suotuisia. Pääomakorvaukset ovat muuttuneet hieman ylijäämäisiksi, mutta niissä on monia erisuuntaisia virtoja ja erityisesti tuloihin liittyy epävarmuuksia. Tulonsiirtojen taseessa on pieni alijäämä.
Yrityssektorin suorien sijoitusten nettotuotto, noin 1,5 % BKT:stä, vastaa suurta osaa yritysten ulkomaisille arvopaperisijoittajille maksamista osingoista ja ulkomaisen rahoituksen koroista. Rahalaitossektorin ulkomaiset nettokorot ja ulkomaisille omistajille maksettavat suorien sijoitusten tuotot pienentävät hieman vaihtotaseen ylijäämää. Valtion ulkomaisen velan korkorasitus on runsas prosentti bruttokansantuotteesta, mutta pienenemässä, jos valtio vähentää velkojaan. Ulkomaisista arvopaperisijoituksista saadut korko- ja osinkotulot vaihtotaseessa olivat vuonna 2007 noin 3 % bruttokansantuotteesta. Ulkomaista sijoitussalkkua on entistä enemmän suunnattu parempaa tuottoa tavoiteltaessa osakkeisiin joukkolainojen kustannuksella. Sijoitusten riskiä on näin lisätty. Osinkotulot eivät välttämättä kehity yhtä tasaisesti kuin lähimenneisyyden korkotuotot.
Avainsanat: globalisaatio, rahoitusmarkkinat, maksutase, vaihtotase, ulkomainen varallisuusasema, rahalaitokset, ulkomaankauppa, suorat sijoitukset, sijoitusrahastot, arvopaperisijoitukset
JEL-luokittelu: F15, F21, F23, F36, G21, G34