Tulosta

2008

Suomen maksutase ennakkokatsaus 2008, julkaistu 5.5.2009

2008. 17 s.
Julkaisija: Suomen Pankki
ISSN 1456-5846 (verkkojulkaisu)

Vaihtotaseen ylijäämä kutistui vuonna 2008 puoleen edellisvuotisesta ja oli enää noin 2 % BKT:stä. Vuosi oli poikkeuksellinen erityisesti arvopaperisijoitusten kannalta, sillä pörssikurssien lasku ja arvopapereiden myynnit pienensivät ulkomaisia arvopaperisaamisia ja -velkoja.

Vaihtotaseen ylijäämä puolittui vuonna 2008. Suurimpina tekijöinä tässä olivat sekä tavarakaupan heikentyminen että tuotannontekijäkorvaukset. Kauppatase heikentyi läpi koko vuoden muutamaa kuukautta lukuun ottamatta. Kauppataseen ylijäämä jäi lopulta lähes kolmanneksen pienemmäksi kuin vuonna 2007. Tuotannontekijäkorvausten taseen alijäämä kasvoi edelleen ja oli miljardi euroa suurempi kuin vuonna 2007.

Vuonna 2008 pääomaa vietiin suorina sijoituksina nettomääräisesti 4 mrd. euroa. Suomesta sijoitettiin ulkomaisiin kohteisiin 1,1 mrd. euroa, ja ulkomaiset sijoittajat palauttivat suomalaisiin kohteisiin sijoittamaansa pääomaa takaisin ulkomaille 2,9 mrd. euroa.

Ulkomaisten arvopaperisijoitusten kannat alkoivat supistua vuoden 2008 aikana. Arvopaperisijoitukset Suomesta ulkomaille olivat 131 mrd. euroa ja sijoitukset ulkomailta Suomeen 174 mrd. euroa. Kantojen romahdus johtui pääosin markkina-arvojen alentumisesta, joskin pääomanliikkeetkin supistuivat huomattavasti vuodesta 2007.