Selvityksessä analysoidaan finanssipolitiikan kestävyyttä Suomessa ja suurimmissa euroalueen maissa. Erityisesti arvioidaan, onko vallitseva finanssipolitiikka sopusoinnussa vakaus- ja kasvusopimuksen julkisen sektorin tasapainotavoitteen kanssa keskipitkällä aikavälillä. Selvityksessä tarkastellaan myös vajeiden ja velan bkt-osuuksien herkkyyttä reaalikoron, talouskasvun ja verotuksen suhteen. Lopuksi selvitetään väestön ikääntymisen vaikutuksia julkisen talouden kestävyyteen pitkällä aikavälillä.
Keskipitkällä aikavälillä julkisten sektoreiden talous oli kestävällä pohjalla muualla paitsi mahdollisesti Ranskassa. Voimakkaasti velkaantuneiden maiden, kuten Italian, tilanne on selvästi herkempi korkotason muutoksille. Tuloksista voi päätellä, että keskeisen euroalueen suhdannepoliittinen liikkumavara on varsin rajallinen keskipitkällä aikavälillä; tulos ei ole kovin herkkä korko- ja talouskasvuoletuksille. Verotuksen mahdollinen yhdenmukaistuminen kaventaisi erityisesti Italian ja Suomen finanssipolitiikan liikkumavaraa. Lisäksi eläkemenojen kasvu väestön ikääntyessä aiheuttaa merkittäviä paineita julkisen talouden kestävyydelle. Vain Italia ja Suomi näyttäisivät selviävän eläkemenojen kasvusta pitkällä aikavälillä.