Trading Nokia: The roles of the Helsinki vs the New York stock exchanges
Tutkimuksessa tarkastellaan ACD-mallin (autoregressiivinen ehdollinen duraatio, Engle ja Russell 1998) avulla kaupankäyntivolyymin vaikutusta hintamuutosten väliseen aikaan, kun kaupankäynnin kohteena on osake, joka on listattu sekä kotimaassa että ulkomailla. Esimerkkitapauksena käytetään Nokian osaketta, jolla käydään aktiivisesti kauppaa sekä Helsingin että New Yorkin pörsseissä. Tulosten mukaan volyymin ja hintamuutosten välisen ajan suhde on erilainen näissä pörsseissä. New Yorkin pörssissä käänteinen suhde on paljon voimakkaampi ja esiintyy sekä pörssien yhteisenä aukioloaikana että sen ulkopuolella. Helsingissä suhde ei ole tilastollisesti merkitsevä yhteisen aukioloajan ulkopuolella. Easleyn ja O’Haran (1992) teorian perusteella tuloksia voitaisiin tulkita siten, että enemmistö informoituneista sijoittajista käy kauppaa New Yorkissa, kun taas Helsingissä korostuu likviditeettitarpeista lähtevä kaupankäynti.