The 1990’s financial crises in Nordic countries
Meneillään oleva, kohta puolitoista vuotta kestänyt rahoituskriisi on järjestyksessään 19. toisen maailman sodan jälkeinen kriisi kehittyneissä talouksissa. Viimeaikainen tutkimus on erottanut meneillään olevaa kriisiä edeltävistä 18 rahoituskriisistä viisi suurta, joihin Norjan, Ruotsin ja Suomen 1980-luvun lopun ja 1990-luvun alun kriisit kuuluvat. Tässä paperissa kuvataan ensin kriisien kehittyminen näissä pohjoismaissa, jonka jälkeen tarkastellaan kriiseihin johtaneita syitä ja viranomaisten toimia kriisien hallitsemiseksi. Suomen rahoituskriisi saa tarkasteluissa suhteellisesti ottaen enemmän painoa, koska se oli näistä kolmesta kaikkein syvin. Tarkastelujen lopuksi pohditaan mitä pohjoismaiden rahoituskriiseistä voitaisiin oppia.