Tässä tutkimuksessa analysoidaan kahden maan mallia käyttäen, miten valtioiden tulisi allokoida julkiset menot julkisen infrastruktuurin ja hyötyä tuottavien julkisten kulutusmenojen kesken. Tutkimuksessa osoitetaan, että pysyvä, julkisten kulutusmenojen vähentämisellä rahoitettava lisäys julkisessa infrastruktuurissa voi lisätä hyvinvointia. Hyvinvointi lisääntyy, jos julkisen infrastruktuurin tuottavuus on suuri ja julkisen kulutuksen hyöty on pieni suhteessa yksityiseen kulutukseen. Kotimaan julkisten menojen rakenteen muutoksen vaikutus ulkomaan hyvinvointiin on negatiivinen lyhyellä ajalla, mutta positiivinen pitkällä ajalla. Tämä merkitsee, että jos ulkomaa ei välitä ainoastaan hyvinvoinnin diskontatusta nykyarvosta, vaan myös hyvinvoinnin sopeutumisesta, pysyvä muutos kotimaan julkisten menojen rakenteessa voi aiheuttaa positiivisen teknologisen kierteen.