Nykyinen kriisi on paljastanut – kuten saatettiin odottaa – että pankkien ongelmien hoitamiseen tarkoitetut turvajärjestelyt ovat suurelta osin puutteelliset. Tämä pätee etenkin yli rajojen eli useassa maassa toimiviin pankkeihin. Nyt ongelmat on jouduttu hoitamaan erilaisin tilapäistoimenpitein. Tärkein uusi keino, joka tarvitaan useimmissa maissa, on jokin tyydyttävä tapa ongelmiin joutuneen pankin järjestelemiseksi uudelleen. Tässä keskustelualoitteessa käsitellään kahta lisätoimenpidettä, jotka voivat parantaa turvajärjestelyjen toimivuutta. Niistä ensimmäisen on tarkoitus taata varhaisempi asioihin puuttuminen, jotta tyydyttävän pelastusoperaation tai uudelleenjärjestelyn toteuttamiseksi jää riittävästi aikaa. Toiseksi tulisi luoda korjaavien toimenpiteiden järjestelmä (structured early intervention and resolution, SEIR), jossa niin pankit kuin valvojatkin tietävät, että pankit joutuvat tarvittaessa tiukentuvien toimenpiteiden kohteeksi. Nämä voivat viime kädessä johtaa siihen, että pankki joutuu valvojan ohjaukseen. Tämä on tarkoitus toteuttaa siinä vaiheessa, kun pankissa on vielä riittävästi jäljellä omia pääomia, elleivät aikaisemmat valvontatoimenpiteet ole johtaneet toivottuun tulokseen. Tässä keskustelualoitteessa arvioidaan keinoja toteuttaa tällainen järjestelmä Euroopassa. Arvioinnissa käytetään hyväksi Yhdysvaltojen vastaavia kokemuksia. Päätelmänä todetaan, että paljon on tehtävissä jo nykyisen kansallisen sääntelyn puitteissa erityisesti valmiusjärjestelyjen (ns. pre-positioning) avulla. Yli maiden rajojen toimivien pankkien tapauksessa järjestelmä toimisi kuitenkin paremmin, jos koti- ja isäntämaan valvojien vastuunjakoa uudistettaisiin. Toinen vaihtoehto olisi, että vastuu yli maiden rajojen toimivien pankkien SEIR-järjestelmästä olisi ylikansallisella taholla. Tämä koskisi niitä pankkeja, joiden toiminnan jatkuvuuden turvaaminen olisi rahoitusjärjestelmän vakauden kannalta välttämätöntä missä tahansa jäsenmaassa, jossa näillä pankeilla on toimintaa.