Maksujärjestelmiin kohdistuu tällä hetkellä lukuisia muutospaineita. Niitä aiheuttavat etenkin eurooppalainen integraatio ja teknologian kehitys. Suomen Pankki haluaa olla vaikuttamassa tehokkaan ja nykyaikaisen maksujärjestelmän kehittymiseen Suomessa ja koko Euroopassa.
Suomen Pankki järjesti ensimmäisen maksufoorumi-seminaarin 29.5.2007. Seminaarin tarkoituksena on edistää suomalaisten toimijoiden yhteistyötä ja yhteisiä näkemyksiä maksujärjestelmien kehittämisessä sekä löytää tehokkaita vaikutuskanavia. Mukaan kutsutaan päättäjiä niin pankeista, erilaisista yrityksistä kuin julkiselta sektorilta.
Suomen Pankki tukee näitä tavoitteita järjestämällä Maksufoorumin tulevaisuudessa kerran vuodessa. Ensimmäisestä Maksufoorumista julkaistaan kesäkuussa raportti, jonka pohjalta jatketaan yhteisen strategian täsmentämistä.
Ohessa seminaarissa kuullut alustukset: