Tulosta

Suomen Pankki varautuu mahdollisiin rahoitusjärjestelmän kriiseihin

Kokemukset pankkialan ongelmista 1990-luvun alkupuolella toivat selvästi esiin keskuspankin tarpeen toimia nopeasti kriisitilanteessa. Suomen Pankki varautuukin toiminnassaan mahdollisiin rahoitus- ja maksujärjestelmien kriiseihin. Osana kriiseihin varautumista Suomen Pankki kehittää toimintavalmiuksiaan tilanteissa, joissa jonkin yksittäisen tai usean rahalaitoksen tai markkinalohkon ongelmat vaarantaisivat rahoitusmarkkinoiden vakauden. Lisäksi Suomen Pankki testaa maksujärjestelmien varajärjestelyjä.

Viime vuosina monet pankit ovat laajentaneet toimintaansa kotimaansa ulkopuolelle. Tämän vuoksi on välttämätöntä, että rahoituskriisin sattuessa myös eri maiden keskuspankeilla on valmiudet selvittää tilannetta yhteistyössä ja ryhtyä tilanteen edellyttämiin toimiin.

Kriisitilanteisiin varaudutaan sopimalla etukäteen mahdollisista toimenpiteistä ja yhteistyöstä sekä eri viranomaistahojen että maiden välillä. Nämä sopimukset kirjataan tavallisesti yhteistyöpöytäkirjan muotoon (Memorandum of Understanding, MoU).

EU-maiden pankkivalvojat, keskuspankit ja valtiovarainministeriöt ovat vuonna 2005 allekirjoittaneet yhteistyöpöytäkirjan, jonka tavoitteena on tukea ja edistää yhteistyötä mahdollisissa kriisitilanteissa. Pöytäkirja rakentuu nykyisen EU-lainsäädännön ja muiden sopimusten varaan. Uusi pöytäkirja on ollut voimassa heinäkuun 2005 alusta lähtien.

Pohjoismaisten keskuspankkien pääjohtajat ovat jo vuonna 2003 allekirjoittaneet rahoituskriisien hallintaa koskevan yhteistoimintasopimuksen. Sopimusta sovelletaan vakavan ongelman uhatessa pankkia, jonka kotipaikka on jossakin Pohjoismaassa ja jolla on toimipaikkoja muissa Pohjoismaissa.

Hypoteettisten kriisien hallintaharjoituksien avulla kehitetään käytännön valmiuksia kriisien varalta. Tällaisia "kuivaharjoituksia" tehdään usein eri maiden asianomaisten viranomaistahojen välillä. Suomen Pankki osallistuu myös kotimaisiin rahoitusmarkkinoiden valmiusharjoituksiin yhdessä muiden rahoitussektorin viranomaisten sekä muiden rahoitusmarkkinoiden osapuolten kanssa.