-
Belgian eurokolikot on suunnitellut Turnhoutin kuvataideakatemian johtaja Jan Alfons Keustermans. Liikkeessä on kaksi kolikkosarjaa. Uudemman sarjan kolikoiden (kuvassa) sisäosaan on kuvattu kuningas Albert II, hänen monogramminsa ja kolikon liikkeeseenlaskuvuosi.
-
1 ja 2 euron kolikoiden kuva-aiheena on perinteinen Saksan valtion symboli, kotka, jota reunustavat Euroopan unionin tähdet. Aiheen suunnittelivat Heinz ja Sneschana Russewa-Hoyer.
2 euron kolikon syrjän kaiverrus: EINIGKEIT UND RECHT UND FREIHEIT (Yhtenäisyys, oikeus ja vapaus) ja liittovaltion kotkan kuva.
-
(1.1.2011 alkaen)
Kaikissa Viron kolikoissa on sama kuva-aihe. Kansallisella puolella on Viron karttakuva ja sen alla maan vironkielinen nimi ”Eesti”.
-
Irlannissa hallitus päätti, että maan kaikissa eurokolikoissa on sama kansallinen puoli. Kolikoiden kuva-aiheeksi valittiin kelttiläinen harppu, joka on Irlannin perinteinen symboli. Kuva-aiheen suunnitteli Jarlath Hayes. Kolikoissa on myös niiden liikkeeseenlaskuvuosi ja sana ”Eire”, joka on iirin kieltä ja tarkoittaa Irlantia.
2 euron kolikon syrjän kaiverrus: kuusi kertaa 2 ** vuorotellen oikein päin ja ylösalaisin.
-
Kuvan maisema on peräisin 200-luvun spartalaisesta mosaiikista. Kuvassa härän hahmon ottanut Zeus on ryöstänyt Europan. Europa on kreikkalainen taruhenkilö, jonka mukaan Eurooppa on saanut nimensä.
2 euron kolikon syrjän kaiverrus: ”ΕΛΛΗΝΙΚΗ ΔΗΜΟΚΡΑΤΙΑ *” (Helleenien tasavalta).
-
1 ja 2 euron kolikoiden kuva-aiheena on kuningas Juan Carlos I de Borbón y Borbón.
2 euron kolikon syrjän kaiverrus: kuusi kertaa 2 ** vuorotellen oikein päin ja ylösalaisin.
-
1 ja 2 euron kolikoiden kuva-aiheena oleva, taiteilija Joaquim Jimenezin piirtämä puu symboloi elämää, jatkuvuutta ja kasvua. Puuta ympäröi kuusikulmio, ja reunassa kiertää tasavallan tunnuslause ”Liberté, Egalité, Fraternité” (vapaus, veljeys, tasa-arvo).
2 euron kolikon syrjän kaiverrus: kuusi kertaa 2 ** vuorotellen oikein päin ja ylösalaisin.
-
2 euron kolikon kuva-aiheena on Rafaelin tekemä Dante Alighierin muotokuva, jota säilytetään Vatikaanissa paavi Julius II:n mukaan nimetyssä palatsin siivessä.
2 euron kolikon syrjän kaiverrus: kuusi kertaa 2* vuorotellen oikein päin ja ylösalaisin.
-
1 ja 2 euron kolikoiden kuva-aiheena on ristin muotoinen jumalankuva kuparikaudelta noin 3 000 vuotta ennen ajanlaskumme alkua. Se edustaa hyvin saaren esihistoriallista taidetta ja kertoo Kyproksen sijainnista sivilisaation ja antiikin sydämessä.
-
Luxemburgin eurokolikot suunnitteli Yvette Gastauer-Claire Luxemburgin hovin ja hallituksen toimeksiannosta. Kaikissa kolikoissa on suurherttua Henrin kuva. Lisäksi kolikoissa on niiden liikkeeseenlaskuvuosi ja Luxemburgin nimi luxemburgiksi (Lëtzebuerg).
2 euron kolikon syrjän kaiverrus: kuusi kertaa 2 ** vuorotellen oikein päin ja ylösalaisin.
-
1 ja 2 euron kolikoiden kuva-aiheena on Maltan ritarikunnan tunnus. Ritarikunta hallitsi Maltaa vuosina 1530–1798, ja tuona aikana tämä kahdeksankärkinen risti alettiin yhdistää koko saareen. Nykyisin sitä kutsutaankin usein maltanristiksi.
-
1 ja 2 euron kolikoiden kuva-aiheena on kuningatar Beatrixin profiili sekä hollanninkieliset sanat ”Beatrix, Koningin der Nederlanden” (Beatrix, Alankomaiden kuningatar). Kolikon kehän toista puolikasta reunustavat Euroopan unionin 12 tähteä.
2 euron kolikon syrjän kaiverrus: GOD * ZIJ * MET * ONS * (Jumala olkoon kanssamme).
-
Kuva-aiheena on rauhanasianainen Bertha von Suttner. Aihe symboloi Itävallan jo useita vuosikymmeniä kestänyttä toimintaa rauhan hyväksi.
2 euron kolikon syrjän kaiverrus: neljä kertaa 2 EURO *** vuorotellen oikein päin ja ylösalaisin.
-
1 ja 2 euron kolikoissa on portugalilaisia linnoja ja vaakunoita, joita ympäröivät Euroopan unionin tähdet. Kuva-aihe symboloi arvomaailmaltaan erilaisten ihmisten välistä kanssakäymistä ja Euroopan rakentamista. Kolikoiden keskiosaan on kuvattu kuninkaan sinetti vuodelta 1144.
2 euron kolikon syrjän kaiverrus: viisi vaakunaa ja seitsemän linnaa tasavälein.
-
Kolikossa on runoilija France Prešerenin kuva sekä sanat ”Shivé naj vsi naródi” (Jumala siunatkoon kaikkia kansoja). Sanat ovat säe Prešerenin runosta ”Zdravljica”, joka on myös Slovenian kansallislaulun tekstinä.
2 euron kolikon syrjän kaiverrus: SLOVENIJA ja sen jäljessä kaiverrettu piste.
-
1 ja 2 euron kolikoiden kuva-aiheena on kolmen kukkulan päällä oleva kaksoisristi, kuten Slovakian kansallistunnuksessa.
-
2 euron kolikon kuva-aiheena on Raimo Heinon suunnittelema hillankukka.
2 euron kolikon syrjän kaiverrus: SUOMI FINLAND *** (* symboloi leijonanpäätä).
-
Toisessa kolikkosarjassa 2 ja 1 euron kolikoihin on kuvattu ruhtinas Albert II.
2 euron kolikon syrjän kaiverrus: kuusi kertaa 2** vuorotellen oikein päin ja ylösalaisin.
-
San Marinon 2 euron kolikon kuva-aiheena on maan hallintorakennus Palazzo Pubblico.
2 euron kolikon syrjän kaiverrus: kuusi kertaa 2 * vuorotellen oikein päin ja ylösalaisin.
-
Huhtikuussa 2006 liikkeeseen lasketun kolmannen eurokolikkosarjan kolikoissa on paavi Benedictus XVI:n kuva sekä teksti ”CITTÀ DEL VATICANO”. Paavin kuvan oikealla puolella ovat lyöntivuosi ”2006” sekä rahapajan tunnus ”R”. Vasemmalla puolella ovat kolikon suunnittelijan nimikirjaimet ”DL”.
2 euron kolikon syrjän kaiverrus: kuusi kertaa 2* vuorotellen oikein päin ja ylösalaisin.
-