Rahoitustilastot vuosikatsaus kuvaa tilastojen valossa Suomen rahalaitosten ja Suomeen rekisteröityjen sijoitusrahastojen toimintaa vuoden 2009 aikana, jolloin niihin heijastuivat kansainvälisen rahoitusmarkkinakriisin vaikutukset. Rahalaitosten osalta keskeisintä vuonna 2009 oli yrityslainakannan supistuminen, kotitalouslainojen kasvun hidastuminen sekä jo vuoden 2008 loppupuolella alkanut talletuskasvun hiipuminen. Muita katsauksessa käsiteltyjä aiheita ovat rahalaitosten yhteenlasketun taseen rakenne ja institutionaaliset muutokset rahalaitossektorilla.
Katsauksessa julkaistaan nyt ensimmäisen kerran kattavasti tietoja sijoitusrahastoista, joiden tilastoinnin Suomen Pankki aloitti vuoden 2009 alussa. Sijoitusrahastojen saamisten ja velkojen lisäksi katsauksessa kuvataan sijoitusrahastojoukon rakennetta ja siinä tapahtuneita muutoksia vuonna 2009. Sijoitusrahastojen yhteenlasketun taseen kasvua selittävät nettomerkintöjen kasvu ja rahastojen arvon kasvu, joka johtuu pääasiassa osakkeiden kurssinoususta. Katsaus sisältää kolme kehikkoa, jossa ensimmäisessä kuvataan sijoitusrahastojen sijoitussalkkujen sisältöä, toisessa sijoitusrahastoja euroalueella ja kolmannessa vuosimuutoksen laskentaa. Katsaus sisältää myös kuvioliitteen, johon on koottu Suomen ja eräiden euroalueen maiden tilastotietoja aihepiireittäin.
Katsauksessa tarkastellaan rahalaitoksilta ja sijoitusrahastoilta kerättäviä tietoja kattavammin kuin kuukausittain Suomen Pankin internetsivuilla julkaistavissa tiedoissa rahalaitoksista ja sijoitusrahastoista. Vuosikatsaus on aiempina vuosina julkaistu Raha- ja pankkitilastot -nimellä.
Nyt julkaistu katsaus on suomenkielinen. Ruotsin- ja englanninkieliset katsaukset ilmestyvät helmikuun loppupuolella.
Lisätietoja rahalaitosten tilastoista antaa ekonomisti Elina Salminen, puh. 010 831 2343, ja sijoitusrahastojen tilastoista ekonomisti Jyrki Lehtinen, puh. 010 831 2376.