SUOMEN PANKKI
Uutinen
15.3.2010

Suomen vaihtotase ja kansainväliset sijoitusvirrat vuonna 2009

Kuukausitiedote 15.3.2010

Palvelutaseen ylijäämä kasvoi 0,5 mrd. euroa

Vaihtotaseen ylijäämä oli 2,3 mrd. euroa ja supistui siten 1,3 prosenttiin suhteessa vuoden 2009 BKT:hen. Vaihtotaseen mukaiset tulot vähenivät vuonna 2009 noin 29 % edellisvuotisesta ja olivat 74 mrd. euroa. Menot puolestaan vähenivät noin 27 % edellisvuotisesta ja jäivät 72 mrd. euroon. Verrattuna edelliseen eli 1990-luvun lamaan suurin tuolloin nähty vaihtotaseen tulojen ja menojen heikentyminen ajoittui vuoteen 1991, jolloin tulot supistuivat vuositasolla yli 8 % ja menot noin 7 %.

Maksutaseen mukainen tavaranvienti supistui vuonna 2009 yli 31 % edellisvuotisesta ja tavarantuonti 29 %. Kauppataseen ylijäämä oli 3,5 mrd. euroa eli 2 % BKT:stä. Viimeksi kauppataseen ylijäämän osuus BKT:stä on jäänyt näin pieneksi vuonna 1991.

Vuonna 2009 palveluiden ulkomaankauppa supistui suhteellisesti vähemmän kuin tavarakauppa. Palvelutaseen ylijäämä kasvoi 0,5 mrd. euroa ja oli 1,5 mrd. euroa. Palveluiden vienti vähentyi 18 % edellisvuotisesta ja jäi 17,9 mrd. euroon vuonna 2009. Rojalteista ja lisenssimaksuista saatu tulo kasvoi edellisvuotisesta 16 %, kun taas muista palvelueristä saatu tulo väheni yhteensä 20 %. Palveluiden tuonti heikkeni 21 % edellisvuotisesta ja jäi 16,3 mrd. euroon vuonna 2009. Matkailupalveluissa menot kasvoivat noin 3 % edellisvuotisesta, kun muissa palveluerissä menot vähentyivät yhteensä 26 %.

Suorat sijoitukset vähäisiä

Ennakkotietojen mukaan suorien sijoitusten virrat olivat verrattain vähäisiä vuonna 2009. Ulkomailta sijoitettiin Suomeen suorina sijoituksina lähes saman verran kuin Suomesta ulkomaille.

Ulkomailta Suomeen suuntautunut suorien sijoitusten virta oli vuonna 2009 noin 1,8 mrd. euroa, mikä on 2,1 mrd. euroa vähemmän kuin edellisen viiden vuoden keskiarvo. Virta kuitenkin kasvoi vuodesta 2008, jolloin ulkomaiset sijoittajat veivät suomalaisista suorien sijoitusten kohteistaan pääomaa ulkomaille 1,3 mrd. euroa enemmän kuin pääomaa sijoitettiin lisää. Vuonna 2009 ulkomaiset sijoittajat toivat Suomeen omaa pääomaa suorina sijoituksina nettomääräisesti 1,9 mrd. euroa ja veivät muuta pääomaa suorina sijoituksina nettomääräisesti 0,1 mrd. euroa.

Suomesta ulkomaille suuntautunut suorien sijoitusten virta oli vuonna 2009 noin 2,1 mrd. euroa, mikä on 1,4 mrd. euroa vähemmän kuin edellisen viiden vuoden keskiarvo ja 3,7 mrd. euroa vähemmän kuin vuonna 2008 tehdyt vastaavat sijoitukset. Suomalaiset sijoittajat veivät suorina sijoituksina omaa pääomaa nettomääräisesti 4,1 mrd. euroa, mutta toivat muuta pääomaa suorina sijoituksina ulkomaisista sijoituskohteistaan nettomääräisesti 2 mrd. euroa.

Arvopaperisijoitukset Suomeen ja ulkomaille piristyivät jälleen

Suomalaiset sijoittajat lisäsivät ulkomaisia arvopaperisijoituksiaan 21 mrd. eurolla, mikä lähestyi huippuvuoden 2006 lukemia. Puolet sijoituksista tehtiin joukkolainoihin ja puolet osakkeisiin sekä sijoitusrahasto-osuuksiin. Suomalaisten omistamien ulkomaisten arvopaperisijoitusten markkina-arvo oli vuoden 2009 lopussa 167 mrd. euroa, mikä ei vielä yltänyt markkina-arvojen notkahdusta edeltäneeseen tasoon. Eniten sijoituksiaan ulkomailla kasvattivat pankit, sijoitusrahastot sekä työeläkelaitokset.

Ulkomaalaiset sijoittivat vuonna 2009 ennätykselliset 21 mrd. euroa suomalaisiin arvopapereihin. Tästä puolet sijoitettiin Suomen valtion liikkeeseen laskemiin joukkolainoihin ja rahamarkkinapapereihin ja noin kolmasosa rahalaitosten velkapapereihin. Velkapapereihin sijoitetusta 129 mrd. euron sijoituskannasta noin puolet on valtion liikkeeseen laskemia, ja loput ovat rahalaitosten ja yritysten velkapapereita. Ulkomaiset sijoittajat myivät omistamiaan suomalaisia osakkeita nettomääräisesti. Ulkomaalaisten omistamien suomalaisten yritysten osakkeiden markkina-arvo oli vuoden 2009 lopussa noin 64 mrd. euroa, millä tasolla se on viimeksi ollut 1990-luvulla.

Päivitetyt maksutaseen ja ulkomaisen varallisuuden vuositiedot

Suomen maksutase tammikuussa 2010

•  Vaihtotaseen ylijäämä oli samalla tasolla kuin vuotta aiemmin.
•  Pääomaa tuotiin nettomääräisesti Suomeen 2,9 mrd. euroa. 
    –  Suorina sijoituksina pääomaa tuotiin Suomeen 0,2 mrd. euroa. 
    –  Arvopaperisijoituksina pääomaa vietiin ulkomaille 2,4 mrd. euroa. 
    –  Muina sijoituksina – lainoina, talletuksina ja kauppaluottoina – pääomaa tuotiin Suomeen 3,9 mrd. euroa.

Lisätietoja antaa Jaakko Suni p. 010 831 2454, sähköposti etunimi.sukunimi(at)bof.fi

Seuraava maksutasetiedote julkaistaan 15.4.2010 klo 10.00.

Tiedotteen pohjana olevat tilastoluvut ja -grafiikka ovat luettavissa myös Suomen Pankin internetsivuilla osoitteessa http://www.suomenpankki.fi/fi/tilastot/maksutase/index.htm

 

 

 Arkisto