SUOMEN PANKKI
Uutinen
12.5.2010

EKP:n vuoden 2010 lähentymisraportti

Euroopan keskuspankki (EKP) julkistaa tänään vuoden 2010 lähentymisraporttinsa, jossa se arvioi taloudellista ja oikeudellista lähentymistä yhdeksässä Euroopan unionin (EU) jäsenvaltiossa: Bulgariassa, Tšekissä, Virossa, Latviassa, Liettuassa, Unkarissa, Puolassa, Romaniassa ja Ruotsissa. Raportissa tutkitaan, ovatko maat saavuttaneet ”kestävän lähentymisen korkean tason”. Lisäksi selvitetään, onko lainsäädäntöä koskevat vaatimukset täytetty niin, että maiden kansalliset keskuspankit voivat tulla kiinteäksi osaksi eurojärjestelmää (oikeudellinen lähentyminen).

Kaiken kaikkiaan raportissa todetaan, että monissa maissa on noussut esiin merkittäviä haasteita. Haasteet liittyvät aiemmin kehittyneisiin tasapainottomuuksiin ja heikkouksiin, jotka ovat viime vuosina edellyttäneet sopeutusta syvällä talouden rakenteissa. Valtaosassa tarkastelluista maista BKT:n määrä supistui voimakkaasti tai jopa romahti maailmanlaajuisen finanssi- ja talouskriisin vuoksi. Talouskehityksen heikkeneminen sekä ulkoinen kehitys edesauttoivat inflaation vaimenemista. Samalla julkisen talouden rahoitusasemat heikkenivät rajusti, ja valtioiden riskipreemiot (pitkillä koroilla mitattuina) kasvoivat merkittävästi.

Lue lisää

 

 Arkisto