SUOMEN PANKKI
Puhe
18.9.2014

Johtokunnan varapuheenjohtaja Pentti Hakkarainen: Talouskehitys, sääntelyuudistukset ja pankkiunioni. Lappeenranta, 18.9.2014.

​Johtokunnan varapuheenjohtaja Pentti Hakkarainen
Talouskehitys, sääntelyuudistukset ja pankkiunioni
Luento Lappeenrannan teknillisessä yliopistossa 18.9.2014

Esitelmärunko; varsinainen esitys voi poiketa tekstistä paikoittain

Talouskehitys, sääntelyuudistukset ja pankkiunioni

[Kalvo 1]

Kansainvälinen finanssikriisi kärjistyi kuusi vuotta sitten. Sen jälkeen kehittyneiden maiden talouskehitys on kaiken kaikkiaan ollut heikkoa ja maailmantalouden kasvu pitkälti nousevien talouksien varassa. Vuosina 2008 ja 2009 koetun jyrkän taantuman jälkeinen elpyminen on ollut epätasaista, ja monissa kehittyneissä talouksissa siinä on ajoittain koettu taka-askelia.

Euroalue pääsi viime vuoden mittaan mukaan kansainväliseen talouskasvuun. Näkymät ovat kuitenkin viime kuukausina jälleen jossain määrin heikentyneet, kun bruttokansantuotteen kasvu pysähtyi toisella vuosineljänneksellä, eivätkä viimeaikaiset indikaattoritiedot viittaa tilanteen nopeaan paranemiseen.

Suomen Pankin toissapäivänä julkistetussa kansainvälisen talouden ennusteessa maailmantalouden kasvun arvioidaan kuluvana vuonna jäävän aiemmin ennustettua hitaammaksi. Kasvun odotetaan kuitenkin kehittyvissä talouksissakin nopeutuvan seuraavien kahden vuoden aikana lähelle pitkän aikavälin keskimääräistä vauhtiaan.

Onko kehittyneiden talouksien viime vuosien heikkous luonteeltaan kokonaisuudessaan väliaikaista? Vai onko syytä odottaa kasvun pysyvän tulevinakin vuosina aiempia vuosikymmeniä hitaampana? Tämä on ollut yksi keskeinen teema viimeaikaisessa kansainvälisessä talouskeskustelussa.

On selvää, että osa viimeksi kuluneiden kuuden vuoden aikaisesta heikkoudesta on ollut suhdanneluonteista, väliaikaista. Toisaalta keskustelussa on tuotu esiin useita tekijöitä, jotka voivat jarruttaa talouskasvua tulevina vuosina. Yksi tällaisista tekijöistä on väestön ikääntyminen. Työikäisen väestön eli 15–64-vuotiaiden määrän kasvu on nyt hidastumassa tai – etenkin Euroopassa – muuttumassa supistumiseksi.

Kehittyneiden talouksien kasvuedellytyksiä on heikentänyt myös kotitalouksien ja yritysten velkaantuneisuus. Velat kasvoivat monessa maassa nopeasti ennen kansainvälisen finanssikriisin alkua. Sen jälkeen velkataakkoja on vähitellen purettu, mutta useissa maissa tämä prosessi on vielä kesken. Yksityisten velkojen lisäksi myös julkiset velat ovat aiempaa suuremmat, mikä osaltaan rajoittaa kasvua tukevan talouspolitiikan edellytyksiä.

Pankkijärjestelmän tila on sekin yksi tekijä, joka voi jarruttaa talouskasvua. Kansainvälisen finanssikriisin myötä pankkien kyky välittää rahoitusta heikkeni monessa maassa. Tilanne on sittemmin parantunut oleellisesti, mutta tämäkään prosessi ei vielä ole ohi. Julkisen vallan rooli rahoitusjärjestelmän toimintaedellytysten luomisessa on keskeinen. Palaan tähän teemaan hetken päästä.

[Kalvo 5]

Kun kasvua jarruttavia tekijöitä näyttää olevan useita, mikä saa Suomen Pankinkin ennustamaan talouskasvun vähittäistä elpymistä – myös Euroopassa? Syyt liittyvät osin suhdannepolitiikkaan: euroalueen rahapolitiikka tulee säilymään pitkään kevyenä, eikä finanssipolitiikan odoteta olevan enää kiristävää. Lisäksi raaka-aineiden hinnat ovat aiempaa matalammat. Euroalueen kasvunäkymiä tukee myös se, että euro on viime kuukausina heikentynyt. Vaikka euroalueen työttömyysaste on edelleen hyvin korkea, se on viimeksi kuluneen vuoden aikana ruvennut vähitellen alenemaan.

[Kalvo 6]

Suomessa bruttokansantuotteen kehitys on viimeksi kuluneiden kuuden vuoden aikana ollut euroalueen keskiarvoa heikompaa. Kansainvälisen ja etenkin Euroopan talouskehityksen vaimeus on näkynyt Suomen viennissä. Maamme talousvaikeuksien taustalla on lisäksi Suomelle erityisiä tekijöitä. Yksi niistä on teollisuuden rakennemuutos – etenkin matkapuhelintuotannon jyrkkä supistuminen. Viennin ja teollisuustuotannon edellytyksiä on heikentänyt myös kustannuskilpailukyvyssä koetut menetykset, kun palkkojen ja yksikkötyökustannusten nousu on ollut kauppakumppanimaihin nähden nopeaa. Myös väestökehitys on Suomessa heikentänyt kasvuedellytyksiä poikkeuksellisen paljon, kun työikäisen väestön määrä on supistunut vuodesta 2010 lähtien.

[Kalvo 7]

Suomen taloudella on silti ollut myös vahvuutensa. Ennen kansainvälisen finanssikriisin alkua yksityiset ja julkiset velkataakat eivät olleet Suomessa kasvaneet samalla tavalla kuin monessa muussa kehittyneessä taloudessa. Lisäksi Suomessa toimivat pankit eivät ole joutuneet suuriin ongelmiin. Kansainvälisen finanssikriisin alkamisen jälkeen pankkilainojen korot ovatkin Suomessa laskeneet poikkeuksellisen paljon ja finanssipolitiikka on voinut olla poikkeuksellisen elvyttävää. Tämä on tukenut kotimaista kysyntää ja vaimentanut työttömyyden pahenemista.

Suomen talousnäkymiä kuitenkin varjostaa se, että Suomen talouskasvun edellytyksiä heikentäneet tekijät ovat suurelta osin pitkäaikaisia. Näitä ongelmia ei voida ratkaista finanssi- ja rahapolitiikan avulla, vaan kasvuedellytysten pitkäaikainen parantaminen edellyttää rakenneuudistuksia.

Viittasin edellä, että pankkijärjestelmän nykyinen tila voi olla joissakin maissa talouskasvua jarruttava tekijä. Kuinka varmistetaan, että pankkisektori tukee vastaisuudessa kasvua ja ettei sen kautta välity juuri koetun kriisin kaltaisia ongelmia reaalitalouteen? Sääntelyn uudistuksilla on tässä keskeinen merkitys.

 

SÄÄNTELYN VAIKUTUKSET VÄHITTÄISPANKKITOIMINTAAN

Sääntelyn uudistukset vahvistavat vakautta ja parantavat talouskasvun edellytyksiä

[Kalvo 8] 

Kun arvioidaan käynnissä olevien finanssisääntelyn uudistusten vaikutusta vähittäispankkitoimintaan ja laajemminkin talouteen, on syytä ottaa lähtökohdaksi uudistusten tavoitteet.

[Kalvo 9]

Maailmantalous ei ole vieläkään täysin toipunut vuonna 2008 kärjistyneestä maailmanlaajuisesta finanssikriisistä.  Viimeisin suuri kriisi on kuitenkin vain yksi hyvin lukuisista pankki- ja finanssikriiseistä, joita kehittyneet ja kehittyvät maat ovat vuosien saatossa kokeneet. Tunnettujen pankkikriisitutkijoiden Reinhartin ja Rogoffin vaikutusvaltaisen arvion mukaan maailmassa on vuoden 1800 jälkeen koettu 267 pankkikriisiä, Suomessa näistä viisi.1

Sääntelyn uudistuksilla pyritään pienentämään finanssikriisien todennäköisyyttä ja toteutuvien kriisien haittavaikutuksia kokonaistalouteen. Koska kriisien aiheuttamat taloudelliset kustannukset – inhimillisistä kustannuksista puhumattakaan – ovat hyvin suuria, kriisien todennäköisyyden pienikin supistuminen voi vaikutusarvioiden perusteella merkittävästi kasvattaa bruttokansantuotteen pitkän aikavälin tasoa.2

Yksittäisten pankkien ja kokonaisten pankkijärjestelmien alttius ajautua kriisitilanteisiin on lähtökohtaisesti sitä pienempi, mitä paremmin pankit ovat varautuneet luottotappioihin tai varainhankintansa ehtymiseen riittävillä vakavaraisuus- ja maksuvalmiuspuskureilla. Sen vuoksi pankkien vähimmäisvakavaraisuus- ja maksuvalmiusvaatimusten vahvistaminen on keskeinen osa käynnissä olevia uudistuksia.

Viimeaikaiset, muun muassa Kansainvälisen järjestelypankin tutkijoiden tekemät, selvitykset ovat myös osoittaneet, että vakavaraisimmat pankit ovat parhaiten pystyneet ylläpitämään luotonantoaan finanssikriisin ja Euroopan valtionvelkakriisin jälkeisessä vaikeassa toimintaympäristössä.3 Siten pankkien vakavaraisuusvaatimusten vahvistaminen parantaa, eikä – toisin kuten usein virheellisesti väitetään – heikennä pankkien kykyä myöntää luottoja.

Suurimmat ja monimutkaisimmat rahoituslaitokset olivat ennen finanssikriisiä ns. liian suuria kaatumaan. Finanssikriisin yhteydessä useita suuria rahoituslaitoksia jouduttiin pelastamaan veronmaksajien varoilla. Julkisen vallan suurille rahoituslaitoksille tarjoamat julkilausumattomat turvaverkot heikensivät markkinakuria, kannustivat suuria rahoituslaitoksia ottamaan liiallisia riskejä ja alensivat osaltaan niiden varainhankinnan kustannuksia.4

Liian suuri kaatumaan -ongelmaa pienennetään muun muassa systeemisesti merkittäville rahoituslaitoksille asetettavilla lisäpääomavaatimuksilla. Myös monet muut sääntelyn uudistuksista kohdistuvat käytännössä ankarammin suuriin kuin pieniin rahoituslaitoksiin. Siten uudistukset tasoittavat kilpailun edellytyksiä suurten ja pienten toimijoiden välillä.

Finanssikriisi paljasti karulla tavalla Euroopan finanssiarkkitehtuurin rakenteellisen ongelman: pankkien kansallinen valvonta ja kriisinratkaisu eivät riitä maailmassa, jossa pankit toimivat kansainvälisesti. Pankkiunioni, jota tarkastelen seikkaperäisemmin jäljempänä, siirtää pankkien valvontaa ja kriisienhallintaa kansainväliselle tasolle. Tämä tulee näkymään myös suomalaisten vähittäispankkien valvonnassa.

[Kalvo 10]

Kaikkiaan sääntelyuudistusten tavoitteena ei ole antaa rahoitussektorille kollektiivista rangaistusta joidenkin rahoituslaitosten ja markkinaosapuolten tekemistä aiemmista virheistä, vaan edistää rahoitusjärjestelmän vakautta ja siten talouskasvun edellytyksiä. Jos näissä tavoitteissa onnistutaan, se tulee hyödyttämään sekä kansalaisia, rahoituslaitoksia että koko kansantaloutta. 

Uudistuksilla korjataan pankkitoiminnan ylilyöntejä

[Kalvo 11]

Eurooppalainen pankkitoiminta kehittyi finanssikriisiä edeltäneinä vuosikymmeninä monilla tavoin väärään suuntaan. Suotuisa makrotaloudellinen toimintaympäristö ja salliva sääntely kannustivat pankkeja kasvattamaan luotonantoaan, taseitaan ja velkaantuneisuuttaan jälkikäteen arvioituna liiallisesti.

Runsaan luotonannon ja velkaantumisen seurauksena pankkien tappionsietokyky heikkeni, liian suuri kaatumaan -ongelmat pahenivat ja kohtuuttoman paljon varoja ohjautui tuotannollisten investointien sijasta asunto- ja arvopaperimarkkinoille paisuttamaan kestämättömiä varallisuushintakuplia. Pankkisektorin lisääntynyt keskittyneisyys puolestaan lisäsi pankkien välisiä keskinäisiä kytkentöjä, mikä myöhemmin edesauttoi finanssikriisin leviämistä rahoituslaitosten välillä ja yli maiden rajojen.

Pankkisektorin liiallinen kasvu voi olla haitallista rahoitusjärjestelmän vakauden lisäksi myös pitkän aikavälin talouskasvulle. Viimeaikaisten tutkimusten perusteella ylisuuri pankkisektori voi (i) kohdentaa rahoitusta liiallisesti asuntomarkkinoille yritysten rahoittamisen sijasta (ii) kärsiä vakavammista pankkikriiseistä kuin pienempi pankkisektori ja jopa (iii) rekrytoida liian suuren osan lahjakkaista työntekijöistä talouden muiden sektoreiden kustannuksella.

Muun muassa Euroopan järjestelmäriskikomitean tuoreen raportin mukaan Euroopan pankkisektorin koko on saattanut ylittää kriittisen tason, jonka jälkeen pankkisektorin lisäkasvu pikemminkin heikentää kuin parantaa talouden pitkän aikavälin kasvumahdollisuuksia.5 

Suomen pankkien kunniaksi on todettava niiden toimineen hyvin ja vastuullisesti. Suomalaisten pankkien vakavaraisuus, maksuvalmius ja kannattavuus ovat korkeaa kansainvälistä tasoa. Suomalaiset pankit ovat välttäneet pankkien monissa muissa maissa tekemät virheet.

Vaikka suomalaiset pankit olivat lainausmerkeissä ”syyttömiä” finanssikriisin tapahtumille, se ei tarkoita sitä, etteivätkö kriisin käynnistämät sääntelyn uudistukset hyödyttäisi myös Suomen taloutta ja rahoituslaitoksia. Suomen talous on hyvin riippuvainen ulkomaankaupasta. Suuri osa sääntelyuudistusten hyödyistä tuleekin sitä kautta, että ne pienentävät maailman- tai Euroopan laajuisten finanssikriisien todennäköisyyttä ja niiden välittymistä Suomen talouteen.

Merkityksetöntä ei ole myöskään se, että sääntelyn uudistukset osaltaan parantavat pankkitoiminnan nauttimaa yleistä hyväksyntää. Olipa elinkeino yhteiskunnan kannalta kuinka tärkeä hyvänsä, se ei pitkällä aikavälillä voi toimia hyvin ilman yleistä luottamusta.

Hyvin asiansa hoitaneet pankit hyötyvät sääntelyn uudistuksista

[Kalvo 12]

Kaiken kaikkiaan näkisin, että suomalaiset vähittäispankit saattavat kuulua sääntelyn ja valvonnan uudistuksista eniten hyötyviin pankkeihin.

Uudistukset suosivat taseiltaan ja hallinnoltaan vahvoja, peruspankkitoimintaa harjoittavia pankkeja. Lisäksi suomalaiset pankit täyttävät tiukentuneet vakavaraisuus- ja muut vaatimukset pääosin jo nyt. Uudistukset myös tasaavat kilpailun edellytyksiä erikokoisten pankkien välillä. 

Toki on myönnettävä, että sääntelyn uudistukset on tehty pitkälti suurten pankkien liiketoiminnan näkökulmasta. Viranomaisten on syytä arvioida, missä määrin vaatimuksia on syytä ja mahdollista suhteellisuusperiaatetta noudattaen kohtuullistaa pienten vähittäispankkien osalta. Uudistukset eivät myöskään saisi vähentää pankkien välistä kilpailua tai heikentää pankkien kannustimia tehostaa toimintaansa. 

[Kalvo 13]

Suomalaisten vähittäispankkien merkitys Suomen taloudelle tulee pysymään suurena myös muuttuvassa toiminta- ja sääntely-ympäristössä. Tässä yhteydessä haluaisin korostaa erityisesti vähittäispankkien tärkeää asemaa PK-yritysten rahoituslähteenä. Suomen talous tarvitsee nyt kipeästi uutta kasvua ja yrittäjyyttä. PK-yritykset ovat tärkeä uuden kasvun ja työllisyyden lähde.

Pankkien merkitys PK-yritysten luotonantajina on erityisen suuri nykyisen kaltaisissa vaikeissa taloudellisissa olosuhteissa, jolloin rahoitusta on vaikea saada muista rahoituslähteistä. Suomen talouden kasvunäkymien kannalta olisi toivottavaa, että yritysrahoitus olisi ja pysyisi riittävän keskeisessä asemassa Suomessa toimivien pankkien strategisissa suunnitelmissa.

[Kalvo 14]

Koska pankit ja rahoitusmarkkinat toimivat Euroopassa hyvin kansainvälisesti, muualla syntyvät häiriöt välittyvät voimakkaasti meillekin. Tämän vuoksi on suomalaisestakin näkökulmasta tärkeää, että toimitaan määrätietoisesti häiriöiden ja ongelmien sekä niiden leviämisen estämiseksi Euroopan tasolla. Myös pankeille on hyödyksi, että kilpailuolosuhteet saadaan mahdollisimman yhdenmukaisiksi.

PANKKIUNIONIN MERKITYS SUOMESSA

Miksi pankkiunionia tarvitaan?
 
[Kalvo 15]
 
Globaali finanssikriisi toi myös Euroopassa esiin sekä yksittäisten pankkien että koko pankkijärjestelmän vakavia haavoittuvuuksia. Erityisesti se paljasti eri toimijoiden väliset voimakkaat kytkökset. Vahvasti kansainvälistyneen pankkisektorin myötä yksittäisen pankin ongelmat voivat tarttua nopeasti toisiin pankkeihin maan rajojen sisällä ja rajojen yli. Paluuta kansallisen tason pankkisektoriin ei kuitenkaan ole. Pankit ja niiden kansainvälinen liiketoiminta sekä yhdentyneet rahoitusmarkkinat ovat nykytalouden perusta. 
 
Yhteinen rahapolitiikka, yhdentyneet rahoitusmarkkinat ja pankkien tosiasiallinen toimintaympäristö edellyttävät samalla tasolla olevaa rahoitusvalvontaa ja kriisinratkaisua. Kansallinen valvonta ei enää riitä integroituneilla rahoitusmarkkinoilla toimivien pankkien valvontaan. Kansallinen kriisinratkaisu ei sovellu suurten, monikansallisesti toimivien pankkien kriisitilanteiden tehokkaaseen ratkaisuun. Euroalueen yhteinen rahapolitiikka ei ole käytettävissä pankki- tai talouskriiseihin ajautuvien yksittäisten maiden ongelmien käsittelyyn.
 
Etenkin euroalueen kriisimaat ovat kärsineet pankkien ja valtioiden välisestä kohtalonyhteydestä.  Pankkisektorin ongelmat ovat rasittaneet julkista taloutta, ja maan julkisen talouden ongelmat ovat puolestaan vaikeuttaneet pankkien asemaa, erityisesti varainhankintaa. Pankin ja sen kotivaltion välinen sidos on johtanut pahimmillaan negatiiviseen syöksykierteeseen.
 
Pankkiunioni on välttämätön vastaus pankkien tosiasiallisen liiketoiminnan edellyttämään valvontaan ja kriisinratkaisuun. Kun rahoituslaitokset toimivat kansainvälisesti, myös niiden valvonnan ja kriisinratkaisun tulee olla samalla kansainvälisellä tasolla.
 
Mistä osista pankkiunioni koostuu?
 
[Kalvo 16]
 
Pankkiunionin toiminta nojautuu yhteiseen sääntökirjaan, joka koostuu EU:n lainsäädännön ja muun rahoitussääntelyn kaikkiin jäsenmaihin luomista yhtenäisistä sääntelyvaatimuksista ja valvontakäytännöistä.
 
Pankkiunionin kaksi keskeisintä pilaria ovat yhteinen pankkivalvonta ja yhteinen kriisinratkaisu. Valvontaa rakennetaan parhaillaan Euroopan keskuspankin (EKP) yhteyteen. Yhteistä kriisinratkaisumekanismia koskevat säännökset hyväksyttiin kesällä. Yhteinen talletussuojajärjestelmä ei ole tässä vaiheessa välttämätön. Kansallisia talletussuojajärjestelmiä harmonisoidaan ensin ja aikanaan yhteinen talletussuoja noussee harkintaan.
 
Pankkiunioni pienentää todennäköisyyttä, että pankit joutuvat ongelmiin. Lisäksi pankin joutuessa ongelmiin omistajien lisäksi myös muut sijoittajat vastaavat tappioiden kattamisesta. Siten taloushistoriasta tutun julkisen pankkituen tarve poistuu tai ainakin pienenee merkittävästi.
 
Yhteinen valvontamekanismi
 
[Kalvo 17]
 
Eurooppa-neuvosto päätti kesäkuussa 2012 pankkien valvontavastuun siirtämisestä EKP:lle. Yhteistä valvontamekanismia koskeva asetus tuli voimaan marraskuussa 2013 ja käynnissä olevan siirtymäajan jälkeen EKP aloittaa valvonnan noin puolentoista kuukauden kuluttua, 4.marraskuuta 2014.
 
EKP ottaa suoraan valvontaansa suurimmat pankkiunionin pankit. Lopulliset päätökset 120 suoraan valvontaan otettavasta, merkittäväksi katsotusta pankista tai pankkiryhmästä julkaistiin syyskuun alussa. Lisäksi EKP ”valvoo” kansallisia valvojia ja ohjeistaa näitä, jotta pankkeja valvotaan pankkiunionin alueella noudattaen samoja valvontakäytäntöjä riippumatta siitä, missä maassa ne sijaitsevat. Tarvittaessa EKP voi ottaa suoraan valvontaansa minkä tahansa pankin euroalueella.
 
[Kalvo 18]
 
On tärkeää, että EKP hoitaa pankkivalvonnan tehtävät erillään rahapolitiikkaan liittyvistä tehtävistään, mitä edellytetään myös yhteistä valvontamekanismia koskevassa asetuksessa. EKP onkin rakentamassa mekanismeja rahapolitiikan ja pankkivalvonnan erillisyyden varmistamiseksi organisaatiossa ja päätöksenteossa. Samalla kun tehtäväalueet pidetään täysin erillisinä, on kuitenkin hyvä hyödyntää eri toimintojen välisiä synergiaetuja mahdollisuuksien ja tarpeen mukaan.
 
[Kalvo 19]
 
Yhteisen valvonnan suunnittelusta ja toteutuksesta vastaa erityinen EKP:hen perustettu valvontaelin. Valvontaelin valmistelee toimintaa ja laatii päätösluonnoksia EKP:n neuvoston hyväksyttäviksi. Valvontaelimen puheenjohtajana toimii ranskalainen Danièle Nouy, joka myös johtaa koko valvontamekanismin toimintaa. Valvontaelimen varapuheenjohtajana toimii EKP:n johtokunnan jäsen, saksalainen Sabine Lautenschläger.
 
Puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan lisäksi valvontaelin koostuu kansallisten pankkivalvojien edustajista sekä EKP:n erikseen nimittämistä edustajista. Yksi EKP:n edustajista valvontaelimessä on Suomen Pankin entinen pääjohtaja Sirkka Hämäläinen. Käytännön valmistelut yhteiseen valvontaan siirtymiseksi ovat edenneet määrätietoisesti, ja parhaillaan kootaan yhteisiä valvontaryhmiä, jotka ovat tärkein osa pankkivalvontamekanismin operatiivista rakennetta.
 
[Kalvo 20]
 
Siirtymäajan merkittävin yksittäinen hanke on ollut pankkien kattava arviointi, jonka avulla varmistetaan, että EKP aloittaa tehtävänsä valvontaviranomaisena ”puhtaalta pöydältä”. Kattava arvio luo selkeän ja vertailukelpoisen kuvan EKP:n suoraan valvontaan siirtyvien pankkien kokonaisriskeistä.
 
Kattava arviointi on nimensä mukaisesti kattava. Siinä on tarkasteltu taseiden tärkeimmät riskit käyttäen yhteisiä menetelmiä ja määritelmiä ja käytettävissä on myös ulkopuolisia, riippumattomia asiantuntijoita. Tämän jälkeen on käyty läpi kunkin pankin riskipitoisimmat saamiset. Saamisten laadun arviointi valmistui tärkeimmiltä osin elokuussa. Kattavassa arvioinnissa käydään läpi noin 130 pankkia tai pankkiryhmää, joiden luottosalkkujen riskipainotettujen saamisten kokonaismäärästä on noin  58 prosenttia.
 
[Kalvo 21]
 
Kattavaan arviointiin sisältyy myös Euroopan pankkiviranomaisen kanssa sovittujen menetelmien mukaisesti toteutettava stressitesti, jossa testataan pankkien kestävyyttä odotetun kehityksen mukaisessa perusskenaariossa sekä odotettua vaikeammassa tilanteessa eli stressiskenaariossa. Stressiskenaariossa kuvataan pankkijärjestelmälle keskeisten järjestelmäriskien vaikutuksia reaalitalouteen ja rahoitusmarkkinoihin.
 
Nyt tehtävän stressitestin stressiskenaario on kokonaisuutena selvästi ankarampi kuin pankeille EU:ssa aiemmin tehdyissä testeissä. Vaikutukset reaalitalouden kasvuun ovat aiempaa selvästi suuremmat, ja epäsuotuisa kehitys jatkuu skenaariossa nyt kolme vuotta eli vuoden aiempaa kauemmin.
 
Osana pyrkimystään kattavan arvioinnin avoimuuteen EKP on selostanut laajasti arvioinnin eri osissa sovellettuja menetelmiä. Elokuussa EKP julkaisi stressitestikäsikirjan, jossa kuvataan myös, miten saamisten laadun arvioinnin ja stressitestin tulokset yhdistetään. Lisäksi käsikirjassa esitellään stressitestin laadunvarmistusprosessia, jolla tuetaan testin tulosten todenmukaisuutta ja johdonmukaisuutta.
 
[Kalvo 22]
 
EKP:n tarkassa ohjauksessa tehtävän tarkastuksen seurauksena pankit voivat joutua lisäämään arvonalentumiskirjauksiaan ja hankkimaan lisää pääomaa. EKP on valvontaviranomainen, joka toimivaltaisesti edellyttää tämän pääomituksen toteuttamista. Kattavan arvioinnin tulokset julkistetaan lokakuussa 2014 loppupuolella.
 
Stressitestien perusskenaariossa pankeille asetettava laadultaan parhaan ydinpääoman vaatimus on 8 %. Pankkien on perusskenaariossa todetut pääomavajeet kuudessa kuukaudessa tulosten julkistamisesta. Epäsuotuisassa stressiskenaariossa pääomavaatimus on 5,5 %, ja havaittujen pääomavajeiden täyttämiseen aikaa on yhdeksän kuukautta. Stressiskenaariossa todettuja vajeita voidaan määrätyin rajoituksin täyttää ydinpääoman lisäksi myös ensisijaisella lisäpääomalla.
 
Yhteinen kriisinratkaisumekanismi
 
[Kalvo 23]
 
Pankkien kriisinratkaisun työkalut koostuvat jatkossa kahdesta osasta: kansallisista elvytys- ja kriisinratkaisudirektiivin mukaisista toimivaltuuksista sekä pankkiunionin tasolla toimivasta yhteisestä kriisinratkaisumekanismista. Ne mahdollistavat monissa jäsenmaissa toimivan suurenkin pankin hallitun alasajon ilman, että siitä aiheutuu häiriöitä rahoitusmarkkinoille. Tämä on merkittävä edistysaskel aiempaan käytäntöön. Ilman kriisinratkaisuvälineitä ongelmiin ajautuneet pankit asetettiin konkurssiin tai pelastettiin valtion varoilla yksityisen sektorin ratkaisun puuttuessa.
 
[Kalvo 24]
 
Elvytys- ja kriisiratkaisudirektiivin avulla luodaan kaikkiin EU-maihin yhtenäiset työkalut varhaiseen väliintuloon, ongelmapankin hallittuun uudelleenjärjestelyyn tai alasajoon. Sijoittajanvastuu on merkittävä uusi työkalu, joka tulee käyttöön kaikissa EU-maissa viimeistään vuoden 2016 alusta lukien.
 
[Kalvot 25, 26 ja 27]
 
Yhteinen EU-tason kriisinratkaisumekanismi mahdollistaa ylikansallisenkin pankin hallitun, nopean ja tehokkaan uudelleenjärjestelyn tai alasajon. Yhteisessä mekanismissa EKP valvojan ominaisuudessa määrittää, onko pankki kaatumassa (failing or likely to fail) ja siten tarpeesta siirtyä kriisinratkaisuun. Kriisinratkaisupäätökset puolestaan tekee yhteisen mekanismin kriisinratkaisuneuvosto, jonka päätökset komissio tai joissakin tapauksissa EU:n neuvosto vahvistaa. Kriisinratkaisussa pääsääntö on sijoittajanvastuun toteuttaminen. Toimialan vastuu toteutuu yhteisen rahaston muodossa. Kriisinratkaisun resurssien varmistamiseksi kerätään toimialalta 8 vuoden kuluessa yhteinen rahasto.
 
Mikä merkitys pankkiunionilla on Suomessa?
 
[Kalvo 28]
 
Pankkiunioni hyödyttää suoraan ja välillisesti yhteiskuntaa, pankkeja sekä näiden asiakkaita, yrityksiä ja yksityishenkilöitä. Yhteiskunnan kannalta ensisijainen hyöty on, että pankkien vakavista ongelmista mahdollisesti aiheutuvia kustannuksia ei enää kateta veronmaksajien kukkarosta, vaan niistä vastaavat pankkien omistajat sekä velkojat ja ääritilanteessa koko toimiala.
 
Asiakkaiden kannalta on merkittävää, että häiriötilanteissa palveluiden saatavuus on aiempaa turvatumpaa. Lisäksi tasavertaisten toimintaedellytysten myötä kilpailu kiristyy, mikä parantaa asiakkaiden palveluja ja ehtoja.
 
[Kalvo 29]
 
Pankkiunioni edistää siis pankkien välistä kilpailua ja toimintaedellytyksiä. Tasavertaiset kilpailuedellytykset parantavat asiansa hyvin hoitavan pankin suhteellista asemaa. Yhtenäinen valvonta tuo pidemmällä aikavälillä myös säästöjä pankkien hallinnollisiin kustannuksiin. Se yhdenmukaistaa asiointia valvojan kanssa ja vähentää mm. tarvetta räätälöidä raportointia eri maiden viranomaisille.
 
Vaikka pankkiunionin nettovaikutusta pankkien omiin rahoituskustannuksiin on vaikea tarkkaan arvioida, valvonnan uskottavuuden paraneminen, selkeämmät kriisinratkaisun välineet ja laajemmat resurssit vaikuttanevat myönteisesti rahoituskustannuksiin.  
 
Luottamuksen vahvistuminen voi lisätä sijoittajien kiinnostusta pankkiunioniin osallistuvien maiden pankkeihin. Pankkien kattava arviointi erottaa pankkisektorin jyvät akanoista. Näin ollen asiansa hyvin hoitaneiden pankkien asema paranee. Monet yhteisen valvonnan ja kriisinratkaisun hyödyt Suomessa ilmenevät myös välillisinä, sillä niiden avulla voidaan välttää ongelmien leviäminen maiden välillä.
 
Yhteisen kriisinratkaisun perusperiaate on, että ongelmapankin omistajien lisäksi myös muut sijoittajat kantavat vastuun kriisinratkaisun kustannuksista. Kun sijoittajat tietävät vastuunsa, heillä on aiempaa paremmat kannustimet huolehtia omasta edustaan sekä seurata ja arvioida pankin toimintaa tarkasti. Lisääntyvä seuranta auttaa ehkäisemään pankkien ylisuurta riskinottoa.
 
Pankit vastaavat yhteisen kriisinratkaisun kustannuksista toissijaisesti myös toimialana yhteisen kriisinratkaisurahaston kautta. Maksuista huolimatta yhteisestä rahastosta aiheutuu hyötyjä yksittäisen maan pankeille. Ensinnäkin yhteinen rahasto on tärkeä tekijä, jolla varmistetaan yhteisen kriisinratkaisun ripeä toiminta ja estetään siten kriisien leviäminen maiden välillä. Toiseksi yhteinen rahasto kannustaa pankkeja aiempaa enemmän seuraamaan toisiaan, eli muiden pankkien toimintaa. Lisäksi koko pankkiunionin yhteisellä rahastolla voidaan jakaa riskiä, joka yhden pankin kriisinratkaisusta koituu muille pankeille. Etenkin pienessä maassa yhdenkin ison pankin kriisinratkaisu voisi aiheuttaa toimialalle suuret kustannukset, jos niistä jouduttaisiin vastamaan maan omien pankkien voimin.
 
Avoimena taloutena Suomi on altis maan rajojen ulkopuolilta tuleville häiriöille. Suomen etuna pankkiunionissa on se, että olemme mukana päätöksenteossa niissä pöydissä, joissa päätetään eurooppalaisten pankkien valvonnasta, varmistamassa pankkien valvonnan yhdenmukaisuuden ja tasapuolisen kohtelun sekä ongelmatapauksissa niiden ratkaisun.
 
Pankkiunioni suurin muutos Euroopan rahoitusjärjestelmässä sitten EMUn
 
[Kalvo 30]
 
Yhteenvetona, pankkiunioni on yksi merkittävimmistä askelista Euroopan unionissa rahaliiton perustamisen jälkeen. Ensinnäkin pankkiunionissa valvonta ja sääntely vastaavat pankkien ja rahoitusmarkkinoiden todellista luonnetta, rajat ylittävää toimintaa. Toiseksi sen myötä pankeilla on entistä yhdenmukaisemmat toiminta- ja kilpailuedellytykset pankin kotivaltiosta riippumatta. Kolmanneksi pankin asiakkaiden asema vahvistuu normaalioloissa, mutta ennen kaikkea varmistetaan elintärkeiden rahoituspalveluiden saatavuus äärioloissa. Neljänneksi, ja ehkä yhtenä keskeisimpänä perusteena, pankkiunionilla voidaan ehkäistä tai pienentää pankkitoiminnan mahdollisia ongelmia yhteiskunnalle. Koska pankkiunioni auttaa parantamaan talouskasvun edellytyksiä tukemalla pankkisektorin toimintakykyä, sen hyödyt ulottuvat myös reaalitalouteen.
 
1 Reinhart ja Rogoff (2009) This time is different – Eight centuries of financial folly. Princeton University Press, Table 3 ja Table 4.
2 Ks. esim. Baselin pankkivalvontakomitea (2010) An assessment of the long-term economic impact of stronger capital and liquidity requirements, www.bis.org.
3 Ks. esim. Cohen (2013) How have banks adjusted to higher capital requirements? BIS Quarterly Review, September 2013.
4 Ks. esim. Euroopan komissio (2014). Implicit subsidies: drivers, distortions, and empirical evidence. Commission Staff Working Document, Annex A4.1
5 Euroopan järjestelmäriskikomitea (2014) Is Europe overbanked? Reports of the Advisory Scientific Committee, No 4, June 2014.
 

 Arkisto

 
 

 Jaa sivun sisältö

 
Voit jakaa tämän sivun sisällön erilaisiin sosiaalisen median palveluihin.