SUOMEN PANKKI
Puhe
4.9.2015

Johtokunnan varapuheenjohtaja Pentti Hakkarainen: Teollisuus ja Suomen kansantalous parin sadan vuoden aikana. Varkaus 4.9.2015.

Johtokunnan varapuheenjohtaja Pentti Hakkaraisen puhe Pohjois-Savon maakuntaseminaarissa Varkaudessa 4. syyskuuta 2015

Teollisuus ja Suomen kansantalous parin sadan vuoden aikana

Check against delivery

Tänä päivänä puhutaan taas enemmän kuin pitkään aikaan talouden rakennemuutoksesta. Tällä kertaa avainsanoja ovat digitalisaatio ja robotisaatio. Kymmenkunta vuotta sitten puhuttiin globalisaatiosta ja ICT-vallankumouksesta. Sata vuotta sitten puhuttiin sähköistymisestä, pari sataa vuotta sitten teollistumisesta.
 
Globalisaatiota lukuun ottamatta kaikki nämä termit viittaavat teknologiaan. Se kuvastaa sitä, että teknologinen muutos on kautta aikojen ollut taloudellisen kasvun ja kehityksen ajuri.
 
Mutta teknologinen kehitys ei kuitenkaan yksinään selitä taloudellista kasvua. Teknologian hyväksikäyttö ja sen kehittäminen, innovaatiot, edellyttävät oikeita kannustimia ja oikeita instituutioita.
 

1.  Teknologia, kannustimet ja instituutiot

 
Kannustimet ovat olemassa luonnostaan. Anders Chydenius ja Adam Smith ovat opettaneet, että ihmisellä on luonnollinen taipumus etsiä omaa parastaan. Sellaisesta työstä maksetaan eniten, josta yhteiskunnalle koituu suurin arvo. Sellaisiin töihin myös hakeudutaan. Näin kaikkien hyvinvointi lisääntyy.
 
Edellytyksenä kuitenkin on, että ihmisillä on vapaus hakeutua niihin töihin, joista suurin arvo syntyy. Chydeniuksen ja Smithin aikana näin ei ollut. Siksi molemmat ajoivat elinkeinovapautta ja jokaiselle yksilölle oikeutta myydä tuotteitaan ja työvoimaansa vapaasti minne tahansa. Yhtä tärkeää on se, että yksilöt voivat käyttää luomansa arvon omaksi hyväkseen.
 
Elinkeinovapaus vauhditti työnjakoa, mikä nosti tuottavuutta ja sitä kautta vaurautta. Työnjaon syveneminen monimutkaisti taloudellisia suhteita, koska etäisyys eri taloudellisten toimijoiden välillä kasvoi. Siksi tarvittiin uusia instituutioita mm. sopimusten pitävyyden vahvistamiseksi. Työnjaon kehittyessä rahatalous laajeni. Syntyi rahoitusjärjestelmä, joka taas vaati omat instituutionsa, joilla pyrittiin ylläpitämään rahoitusmarkkinoiden vakautta.
 
Nämä saattavat kuulostaa itsestään selviltä asioilta. On kuitenkin hyvä muistaa, että tänäkin päivänä elinkeinovapaus on monessa maassa monella tavalla rajoitettua ja yksilöiden mahdollisuudet käyttää toimintansa tulokset omaksi hyväkseen on rajoitettua.
 
Amerikkalaiset tutkijat Daron Acemoglu ja James A. Robinson jakavat melko uudessa kirjassaan Why Nations Fail (suomennettuna Miksi maat kaatuvat) instituutiot inklusiivisiin ja ekstraktiivisiin. Inklusiiviset, so. sallivat ja ei-syrjivät instituutiot mahdollistavat sen, että kaikki yksilöt voivat osallistua yhteiskunnan toimintaan, heitä kannustetaan omatoimisuuteen ja menestykseen. Ekstraktiiviset instituutiot puolestaan tekevät mahdolliseksi sen, että hallitsijat, oligarkit tai jotkut muut harvat etuoikeutetut pystyvät siirtämään enemmistön työn tuloksista suuren osan omiin taskuihinsa. Tällaiset instituutiot tukahduttavat taloudellisen kehityksen.
 
Jokaiselle tulee varmaankin mieleen esimerkkejä kummankin tyyppisistä instituutiosta. Me eurooppalaiset ja varsinkin me suomalaiset mielellämme määrittelemme yhteiskuntamme inklusiiviseksi. Sitä se varmasti onkin. Mutta on hyvä pitää mielessä, että siitä voidaan liukua ekstraktiiviseen suuntaan. Näin voi käydä silloin, kun verorasitus nousee riittävän suureksi eikä verotusta enää koeta oikeudenmukaiseksi. Acemoglu ja Robinson ovat itse huolestuneita siitä, että Yhdysvallat on kehittymässä ekstraktiivisempaan suuntaan sen takia, että poliittinen valta on yhä epätasaisemmin jakautunut sen vuoksi, että se riippuu yhä enemmän rahasta.
 

2. Varhainen teollistuminen

 
Suomessa varhainen teollistuminen oli alkanut 1600-luvulla, jolloin maahan syntyi suuri joukko rautaruukkeja. Varsinainen teollistuminen tapahtui kuitenkin vasta 1800-luvun puolivälin jälkeen. Sitä vauhdittivat koskien valjastus, kanavien ja rautateiden rakentaminen sekä ulkomainen pääoma ja ulkomailta tuotu osaaminen.
 
Markan liittäminen kultakantaan vuonna 1878 integroi Suomen rahoitusmarkkinat kansainväliseen rahoitusjärjestelmään. Vasta se teki suuremmassa mitassa mahdolliseksi sen, että yksityiset toimijat pääsivät lainamarkkinoille ja pystyivät lainarahan turvin investoimaan rakennuksiin, koneisiin ja laitteisiin.
 
Merkittävää oli myös se, että suurimmat investoinnit tehtiin aloille, kuten metsäteollisuuteen, joiden tuotanto oli tarkoitettu vientiin. Aluksi ulkomainen omistus, sittemmin ulkomainen lainaraha ja suuntautuminen vientiin olivat ne tekijät, jotka teollistivat Suomen.
 
Mutta senkin edellytyksenä oli elinkeinorajoitusten purkaminen, joka alkoi 1860-luvun alussa. Täydellinen elinkeinovapaus suuriruhtinaskuntaan säädettiin vuonan 1879, vuosi kultakantaan siirtymisen jälkeen. Työmarkkinatkin vapautettiin seuraavan vuosikymmenen alussa, jolloin työvoiman vapaa muutto sallittiin.
 
On hyvä muistaa, että Venäjälle suuntautuva vienti oli Suomen kannalta ulkomaankauppaa. Tällä oli suuri merkitys erityisesti Itä-Suomelle ja sen teollisuuspaikkakunnille, kuten Varkaudelle, josta 1800-luvun loppupuolella oli tullut yksi Suomen teollistuneimmista paikkakunnista.  1880-luvulla paikkakunnalla oli ainakin putlaus- ja valssauslaitos, saha, konepaja, kattilapaja ja kaksi telakkaa. Näistä monet siirtyivät jossain vaiheessa Ahlström Oy:n omistukseen. Pohjois-Savon kehityksen kannalta hyvin merkittävä oli Savon rata, jota jatkettiin Kouvolasta Kuopioon 1899 ja edelleen Iisalmeen 1902.
 

3. Valtiorahoitteista ja -johtoista teollistumista

 
Suomen teollisuutta 1890–1930 leimasi yksityisen pääoman vähyys ja näin ollen suurimpiin hankkeisiin piti saada valtiolta pääomia. Tästä ovat esimerkkejä muun muassa Euroopan rikkaimman kupariesiintymän hyödyntäminen ja Outokummun perustaminen ja Imatran voimalaitoksen rakentaminen. Talouden toimintaedellytykset paranivat, kun uusien jäänmurtajien ansiosta vienti laivoilla mahdollistui ympärivuotiseksi. Metsäteollisuudessa tuli sahateollisuuden oheen paperintuotantoa. 
 
Paradoksimaisesti tuona aikana, jolloin maassa oli nälänhätää ja ihmisiä asui Koillismaalla maakuopissa, käynnistyi talouden kasvukausi. Taloushistoriassa puhutaan käsitteellä ”take off” eli lentoonlähtö, jossa talous lähtee itseään voimistavaan kasvuun. Talouskasvu olikin Suomessa yhtäjaksoista ja voimakasta aina näihin päiviin saakka.
 
Suomen itsenäistyminen ja Neuvostoliiton synty katkaisivat Suomen kauppasuhteet Venäjälle lähes totaalisesti. Varsinkin Itä-Suomelle tämä oli suuri menetys. Siihen kuitenkin sopeuduttiin varsin nopeasti. Ahlström Osakeyhtiö laajensi konepajatoimintaansa Varkaudessa koko 1930-luvun. Metsäteollisuuden markkinat löytyivät lännestä.
 
Toisen maailmansodan jälkeen Suomea ryhdyttiin teollistamaan valtiojohtoisesti. Kehitykseen vaikuttivat sotakorvaukset ja jälleenrakentaminen, mikä osaltaan selittää valtion keskeisen roolin. Pelkkä rahoitus ei ollut kysessä, vaan myös se, mitä tuotetaan.
 
Sotakorvaukset oli maksettu vuoteen 1952 mennessä. Urho Kekkonen julkaisi samana vuonna pamfletin Onko maallamme malttia vaurastua.  Siinä linjattiin maan valtiojohtoinen, raskaaseen ja pääomaintensiiviseen teollisuuteen perustuva ja vahvasti aluepolitiikkaa korostava teollisuuspolitiikka. Samanlaista raskaaseen teollisuuteen painottuvaa teollisuuspolitiikkaa toteutti myös Stalin Neuvostoliitossa. 
 
Rahoitusmarkkinat ja pääomaliikkeet olivat sodan jälkeen ankarasti säännösteltyjä. Säännöstelyä toteutti valtion puolesta Suomen Pankki, jonka päätösvaltaan tuli rahoituksen ohjaaminen teollisuuspoliittisesti ensisijaisina pidettyihin investointeihin. Rahoitusmarkkinoiden säännöstelyllä, joka jatkui 1980-luvulle saakka, suosittiin ja tuettiin erityisesti teollisia investointeja. Investointeja tuettiin sekä verotuksella että inflaatiolla.
 
Valtiojohtoista teollisuuspolitiikkaa tuki myös valtiojohtoinen ulkomaankauppa, erityisesti bilateraalinen kauppa Neuvostoliiton kanssa, joka ei juuri markkinatalouden pelisääntöjä tuntenut.
 
Tämä valtiojohtoinen politiikka saattoi olla hyvinkin perusteltu sodan jälkeisinä vuosina. Mutta kaikilla valinnoilla on vaihtoehtokustannuksensa. Mitä jäi saamatta, kun valittiin investointeihin ja raskaaseen teollisuuteen painottuva strategia? Kun niukkoja pääomia ohjattiin teollisuuteen, niitä riitti vähemmän muihin tarkoituksiin.
 
Kulutus jäi muihin Pohjoismaihin verrattuna lapsipuolen asemaan. Kotitalouksen säästämisastetta pidettiin korkeana rajoittamalla niiden pääsyä luottomarkkinoille ja pitämällä esimerkiksi asuntoluottojen maturiteetti kansainvälisesti katsoen hyvin lyhyenä niille, jotka luotonsäännöstelyn oloissa olivat onnistuneet luottoa saamaan.
 
Inflaatio ja verotuet (poistojen kautta) tekivät melkein mitkä tahansa investoinnit kannattaviksi, mikäli vain onnistui saamaan luottoa. Investointien kautta tapahtuva pääomaintensiteetin kasvu nosti työn tuottavuutta, mistä syystä reaalipalkat kasvoivat kohtuullisen nopeasti. Samalla kuitenkin kiinteän pääoman tuottavuus aleni. Siitä oli tulossa tehotonta, mistä tuli ongelma viimeistään siinä vaiheessa, kun rahoitusmarkkinoiden säätely alkoi vuotaa ja pääomamarkkinat alkoivat vaikuttaa investointipäätöksiin.
 
Yleensä ajatellaan, että markkinataloudessa säännöstely, jos siihen joudutaan turvautumaan, on tilapäinen järjestely, josta irtaudutaan heti, kun poikkeuksellinen tilanne on ohi. Toisaalta jos säännöstelyä jatketaan riittävän pitkään, siitä on vaikea irtautua sen vuoksi, että säännöstely synnyttää omat rälssinsä, säännöstelystä hyötyvän ryhmänsä. 
 
Rahoitusmarkkinoiden vapauttamista 1980-luvulla on paljon arvosteltu, usein perusteettomasti ja huonoin tiedoin. Säännöstelyn purkamista on muun muassa pidetty syynä 1990-luvun lamaan.
 
On varmaan niin, että rahoitusmarkkinoiden vapautuminen voimisti 1980-luvun loppuvuosiin ajoittunutta ylikuumenemista ja ylivelkaantumista, mikä oli myöhemmin synnyttämässä pankkikriisiä. Parempi kysymys on, miksi säännöstelyä ei alettu purkaa aikaisemmin. Syynä on edellä mainittu rälssi. Maassa ei ollut yhtään vaikutusvaltaista tahoa, jonka etua säännöstelyn purkaminen olisi palvellut.
 
Säännöstely alkoi purkautua sen takia, että yritys- ja pankkitoiminnan kansainvälistymisen loi jatkuvasti uusia mahdollisuuksia säännöstelyn kiertämiseen. Se taas teki mahdolliseksi tehdä riskittömiä voittoja. mikä kannusti uusien porsaanreikien etsimiseen.
 

4. Globalisaatio ja ICT-buumi

 
Teollisuuden osuus bruttokansantuotteesta on alentunut kaikissa kehittyneissä maissa 1960-luvulta lähtien. Suomessa teollisuuden osuus bruttokansantuotteesta nousi nopeasti 1950-luvulle, jolloin se vakiintui noin 30 prosenttiin bruttokansantuotteesta. Suhdeluku pysyi tällä tasolla 1980-luvun puoliväliin asti, jolloin se alkoi alentua. 1990-luvun laman aikana se alkoi nousta, aluksi sen vuoksi, että nimittäjä eli bruttokansantuote aleni. Sen jälkeen suhdeluku nousi vuosikymmenen loppuun saakka. Kansainvälisessä vertailussa Suomen ”uudelleenteollistuminen” näytti kummajaiselta. Syynä oli teollisuuden ja viennin nopea toipuminen lamasta ja sen jälkeen ICT-sektorin nousu.
 
 Kuvio 1: Teollisuuden osuus bruttokansantuotteesta
 
Näillä eväillä Suomi pääsi hyvin nopeasti mukaan globalisaation imuun. Suomalaiset yritykset laajensivat toimintaansa kansainvälisesti, ja arvoketjut muuttuivat globaaleiksi. Nokia-sektorin ansiosta Suomi oli jonkin aikaa kiinnostava. Suomen maine ICT-keskittymänä toi tänne myös ulkomaalaisia investointeja. Ulkomaalaiset ostivat suomalaisia yrityksiä ja monessa tapauksessa jatkoivat valmistustoimintaa Suomessa.
 
Globalisaatio tuli myös Varkauteen. Ahlströmin energiateknologia siirtyi amerikkalaiselle Foster Wheelerille, Ahlströmin metsäteollisuusteknologia itävaltalaiselle Andritzille, Ahlströmin seulalevytuotanto kanadalaiselle CAE:lle (sittemmin AFT), Ahlströmin automaatioliiketoiminta amerikkalaiselle Honeywellille jne. Tästähän on tehty tutkimuskin (Jari Jääskeläinen ja Raimo Lovio, ETLA 2003).
 
ICT-buumi ja Nokian nousu on varsin poikkeuksellinen tapahtuma minkä tahansa maan historiassa. Yksin Nokian osuus Suomen bruttokansatuotteesta nousi parhaimmillaan neljään prosenttiin ja viennistä 25 prosenttiin. Yhden toimialan vaikutus oli niin suuri, että se monessa mielessä antoi liian positiivisen kuvan koko kansantalouden kehityksestä. Tuottavuusluvut näyttivät korkeilta, mutta se ei tarkoittanut sitä, että se olisi voitu ulosmitata kaikille. ICT-sektorin ulkopuolella teollisuuden tuottavuuskehitys ja siten palkanmaksukyvyn kasvu oli paljon hitaampaa kuin koko teollisuuden luvut kertoivat. Sen lisäksi ICT-sektorin nopea tuottavuuskasvu meni suurelta osin aleneviin hintoihin. Tuottavuushyöty siirtyi toisin sanoen ulkomaalaisille asiakkaille, ei suomalaisille palkansaajille tai verottajalle.
 

5. Suuri taantuma muuttui pitkäksi

 
Pitkään näytti siltä, että Suomi olisi hyötynyt globalisaatiosta enemmän kuin monet muut maat. Näin varmaan olikin. Ei pidä unohtaa sitä, että ICT-buumi toi mukanaan vaurautta, kun suomalaiset myivät Nokia-osakkeitaan ulkomaalaisille kalliilla hinnalla, kun yhteisöveron tuotto toi kunnille rahaa ja optiomiljonääritkin maksoivat Suomeen veroa ankarimman mukaan.
 
Finanssikriisi muutti asetelmaa. Ulkomaankaupan romahdus ja investointitoiminnan pysähtyminen Lehman Brothersin konkurssin jälkeen iski ulkomaankaupasta riippuvaiseen, investointitavaroiden tuottamiseen erikoistuneeseen Suomeen eritysien raskaasti. Kansainvälisten rahoituskanavien kuivuminen vuosien 2008 ja 2009 vaihteessa toi suuret yritykset takaisin suomalaisten pankkien laina-asiakkaiksi, jolloin pk-sektorin rahoituksen saanti vaikeutui.
 
Suurin piiretin samoihin aikoihin Nokia joutui tunnustamaan häviönsä älypuhelinmarkkinoilla. Nokia-sektorin osuus työllisyydestä ja arvonlisäyksestä supistui merkittävästi. Se merkitsi myös sitä, että koko kansantalouden tasolla tuottavuus laski, kun suurimman tuottavuuden toimialan osuus supistui.
 
Suomen BKT on edelleen kuutisen prosenttia vuoden 2008 tason alle. Suomen Pankissa on laskettu, että ICT-sektorin supistuminen vuosien 2008 ja 2011 välillä selittää tästä pudotuksesta noin neljä prosenttiyksikköä.
 
 Kuvio 2: Arvonlisäyksen muutos vuodesta 2007
 
Globalisaation taka-askeleet on nähty myös Varkaudessa. Syynä ei kuitenkaan ole ulkomaalaisessa omistuksessa. Syyt ovat yleisempiä ja koskevat koko Suomea. Suomi on menettänyt suhteellista etuaan paperituotannossa samalla, kun paperin kysyntä kehittyneissä maissa on laskussa. Konepajateollisuuden haastaa investointien vähäisyys maailmassa. Tästäkin on tehty tapaustutkimus (Raimo Lovio, Jari Jääskeläinen, Juhan Laurila ja Kari Lilja, ETLA 2006).
 
Onneksi viime aikoina Varkaudessa on alkanut näkyä joitakin positiivisia merkkejä, ns. vihreitä versoja. Yle Uutiset kertoi heinäkuussa (22.7.2015), että Stora Enson paperikonetta ollaan muuntamassa tuottamaan aaltopahvin raaka-ainetta ja että tulossa on myös puisia LVL-elementtejä valmistava linja. Akkutuotanto käynnistyy uudelleen. Andritz ja Foster Wheeler ovat saaneet uusia tilauksia.
 

6. Tästä eteenpäin

 
Suomen taloudellinen tilanne on tällä hetkellä surkea. Bruttokansantuote on edelleen kuutisen prosenttia vuoden 2008 tason alapuolella. Viimeisimmät tilastoluvut kertovat, että kasvu ei ole vieläkään päässyt käyntiin. Suomi on jäämässä jälkeen jopa Euroopan kriisimaista.
 
Meidän ei ole syytä juuttua ajankohtaiseen tilanteeseen, kun tarkastelun kohteena on talouskehitys parin sadan vuoden aikana. Ajoittaisista vaikeuksista huolimatta Suomen talouskehitys on pitkällä aikavälillä hyvinkin vertailukelpoinen muiden vastaavalla kehitystasolla olevien maiden talouskehitykseen. Niinpä meidän on syytä uskoa siihen, että näin on tulevinakin vuosikymmeninä.
 
Mutta se ei tapahdu itsestään. Sen eteen on tehtävä töitä. Meillä on edessämme monia vaikeuksia, jotka on voitettava. Osa niistä on maakohtaisia, monet haasteet jaamme muiden maiden kanssa.
 
Oma haasteemme on demografia. Suomen työikäinen väestö on vähenemässä. Se merkitsee sitä, että ilman voimakasta työperäistä maahanmuuttoa työvoima alenee. Maa, jossa työvoiman odotetaan alenevan, ei voi olla houkutteleva kohde uusille investoinneille. Suomessa on jäänyt ehkä jäänyt huomaamatta se, että Saksassa on alkanut keskustelu siitä, miten siellä näköpiirissä oleva työikäisen väestön aleneminen on jo nyt vaikuttamassa saksalaisten teollisuusyritysten investointisuunnitelmiin.
 
 Kuvio 3: Suomen työikäinen väestö
 
Toinen demografian tuoma haaste on se, että väestön ikääntyminen lisää hoivapalvelujen kysyntää samaan aikaan, kun suuri osa nykyisistä sosiaali- ja terveysalan työntekijöistä siirtyy eläkkeelle. Kolmas haaste tietenkin on kasvavien eläkkeiden ja hoivamenojen rahoittaminen, eli niin sanotun kestävyysvajeen kurominen umpeen.
 
Kuten alussa totesin, teknologinen kehitys on vienyt maailmantaloutta eteenpäin ja vie vastakin. Kehitys ei kuitenkaan ole tasaista ja jatkuvaa. Teknologiset innovaatiot tapahtuvat yllättäen. Niiden vaikutus näkyy pitkällä aikavälillä, usein aivan eri toimialoilla, mitä varten ne alun perin luotu ja kehitelty. Sopeutuminen teknologiseen kehitykseen ei koskaan tapahdu täysin kivuttomasti. Se syö työpaikkoja samalla, kun se synnyttää niitä muualla. Sopeutuminen muutokseen edellyttää joustavuutta ja nopeutta. Tämä koskee aivan erityisesti nyt meneillään olevaa kaiken kattavaa digitalisoitumista.
 
Nyt alkaa olla jo aika paljon kokemusperäistä, tutkittua tietoa siitä, että ICT-teknologian ja digitalisaation käyttöönotto lisää paitsi korkeasti koulutetun työvoima kysyntää myös matalan tuottavuuden työntekijöiden kysyntää. Jälkimmäinen seuraa palvelujen kysynnän kasvusta. Näiden väliin jää suuri joukko hyvän ammattitaidon omaavia työntekijöitä, joiden työn kysyntä vähenee. Suuri osa rutiineihin perustuvasta ammattimaisesta työstä voidaan siirtää koneiden ja robottien tehtäväksi. Tämä merkitsee, että keskiluokan asema suhteellisesti ottaen heikkenee.
 
ICT-teknologia ja digitalisoituminen muuttavat ja ovat jo muuttaneet ratkaisevasti työn luonnetta. Pysyvät toimenkuvat alkavat siirtyä historiaan. Työpaikan ja työpisteen merkitys muuttuu, kun työtä voi tehdä missä tahansa. Tämä merkitsee sitä, että työelämän pelisääntöjen ja käytäntöjen täytyy muuttua. Pysyviin työsuhteisiin ja pysyviin toimenkuviin perustuvat säännöt eivät kerta kaikkiaan toimi, kun yritykset joutuvat yhä nopeammin reagoimaan toimintaympäristön muutoksiin. Tämä tosiasia, jos mikään, puoltaa sitä, että työajoista ja myös palkitsemisesta voidaan sopia paikallisesti. Jos nopeus ja joustavuus saavat aikaan tuottavuuden paranemista yrityksessä, silloin myös työntekijöiden on saatava nauttia työnsä hedelmistä
 
Maailmalla puhutaan paljon siitä, miten kehittyneiden maiden kasvuvauhti on tulevina vuosikymmeninä selvästi hitaampaa kuin, mihin menneinä vuosikymmeninä oli totuttu. Kolmen prosentin vuotuinen kasvu kaksinkertaistaa kokonaistuotannon määrän 23 vuodessa. Jos kasvu jääkin yhteen prosenttiin, kakun kaksinkertaistumiseen menee 70 vuotta.
 
Väestön ikääntyminen on yksi syy kasvun pitkäaikaiseen hidastumiseen. Valtioiden ja kotitalouksien velkaantuminen hidastaa kasvua vielä pitkään. vVelan rasittavuus nousee, jos kasvu pysyy hitaana. Koulutustaso ei kehittyneissä maissa enää voi nousta samalla vauhdilla kuin aiemmin. Myös tulonjaon epätasaisuus, joka on lisääntynyt varsinkin Yhdysvalloissa, on mainittu kasvun jarruna.
 
Maailmantalouden kasvuvauhdin hidastuminen pitkäksi aikaa on huono uutinen Suomelle, jonka vaurauden kasvu on tähän asti perustunut laajenevaan ulkomaankauppaan. Jos kysynnän kasvu jää totuttua hitaammaksi, myös ulkomaankaupan kasvu hidastuu. On turha kuvitella, että kotimaisen kysynnän kasvu voisi tämän menetyksen kompensoida.
 
Jos tuotannon kasvu maailmalla hidastuu pitkäaikaisesti, silloin myös investointien kasvu hidastuu todennäköisesti vieläkin enemmän. Tämä on huono uutinen investointitavaroiden tuotantoon erikoistuneelle maalle, kuten Suomelle.
 
Suomi on pieni, ulkomaankaupasta riippuva talous. Pienenä maana tarvitsemme tuotantoa, jonka arvo on suuri ja jota voimme tehdä pienillä henkilömäärillä.,  Tämä on erityisesti teollisuutta. Pienenä maana Suomi on haavoittuva maailmantalouden vaihteluille.
 
Pienuutta, jolle emme mitään voi, ei kuitenkaan tarvitse surra. Vaikka maailmatalous kasvaakin aikaisempaa hitaammin, siellä riittää aina markkinoita ja markkinarakoja hyville tuotteille. Mahdollisuuksien hyväksikäyttö edellyttää joustavuutta, nopeutta ja kustannustehokkuutta. Valtiovallan on luotava kaikelle tälle hyvät edellytykset.
 
Kansantaloutemme menestystarinaa - ja sen keskeisenä osana - teollisuutemme viimeistä 150 vuotta ovat leimanneet teknologinen osaaminen ja innovaatiot, oikeat kannustimet yrittämiselle ja yrittäjyydelle sekä hyvät instituutiot kuten toimiva julkinen hallinto. Näiden kaikkien kilpailukykyisyydestä huolta pitäen saamme menestyksen eväät seuraaville viidelle vuosikymmenelle ja pidemmälle tulevaisuuteen, ei vain Suomessa vaan myös Varkaudessa.
 

 Arkisto

 
 

 Jaa sivun sisältö