SUOMEN PANKKI
Puhe
25.1.2007

Pääjohtaja Erkki Liikasen puhe "Kekkonen ja Monnet Carrén talolla" UKK Perinneyhdistyksessä

Pääjohtaja Erkki Liikanen
UKK Perinneyhdistys 25.1.2007


Kekkonen ja Monnet Carrén talolla

Presidentti Urho Kekkonen aloitti toisen kautensa maaliskuussa 1962 suuren vaalivoiton saattelemana. Takana olivat noottikriisi ja keskustelut Novosibirskissa pääministeri Hrutshevin kanssa. John F. Kennedy oli lyhyeksi jääneen presidenttikautensa puolivälissä. Sisäpoliittinen tilanne oli edelleen kireä varsinkin keskustan ja sosialidemokraattien välillä. 39-vuotiaasta Ahti Karjalaisesta tuli ensimmäisen kerran pääministeri. Hallituksessa oli kolme ammattiministeriä, joiden katsottiin edustavat SAK:ta.

Lokakuun alussa pääministeri Ahti Karjalainen oli juhlapuhujana Mikkelin lyseon 90-vuotisjuhlassa. Nuorten lyseolaisten kuoro esitti Ateenalaisten laulun juhlan aluksi. Olin juuri 12 vuotta täyttäneenä kuorossa mukana. Kun illalla kuuntelimme kotona juhlista nauhoitettua radiolähetystä, isäni sanoi, että Ahti Karjalaisesta tulee vielä tasavallan presidentti.

Pian tämän jälkeen presidentti Urho Kekkonen teki vierailun Ranskaan presidentti Charles de Gaullen kutsusta. Matkan edellä kansainvälinen tilanne oli kärjistynyt Kuuban ohjuskriisin vuoksi. Tunnettu venäläinen USA-asiantuntija G. Arbatov kertoi taannoin, että Otto Ville Kuusinen vastusti ohjusten sijoittamista Kuubaan.

Vierailu alkoi 24.10. ja kesti lähes kaksi viikkoa.

Tulopäivän illallisista Elysée-palatsissa eräs diplomaatti kirjoittaa muistelmissaan: "Laadin myös luonnoksen Kekkosen puheeksi, jonka hän piti kenraali de Gaullelle niillä päivällisillä, jotka kenraali de Gaulle tarjosi hänen kunniakseen Elysée-palatsissa 24. pnä lokakuuta 1962. Puhe, johon Kekkonen ei tehnyt ainoatakaan muutosta, kuuluu kokonaisuudessaan seuraavasti: "

"Kunniani ei rajoittunut vain siihen, että olin saanut laatia puheen tekstin, vaan koska Kekkonen ei puhunut ranskaa, hän antoi tehtäväkseni myös lukea puheen ranskaksi sen jälkeen kun hän oli pitänyt sen kenraali de Gaullelle suomeksi. Kun seuraavana päivänä Ranskan radiosta kuulin Suomen Tasavallan Presidentin puheen omalla äänelläni pidettynä, tunsin kiitollisuutta, että tällä tavalla sain palvella maatani."

"Tuon ensimmäisen vierailupäivän toisen pitkän keskustelun lähestyessä loppuaan presidentti Kekkonen otti puheeksi Euroopan Yhteismarkkinain laajentamiskysymyksen ja Suomen vientiedut yhteismarkkinoihin. Kenraali de Gaulle vastasi tähän, että tätä taloudellista kysymystä hän tahtoi mieluiten käsitellä neuvonantajiensa läsnä ollessa ja ehdotti, että se otettaisiin esille seuraavana päivänä pidettävässä kokouksessa, johon hän omasta puolestaan kutsuisi Pompidoun ja Couve de Murvillen."

Ja myöhemmin mainittu diplomaatti jatkaa: "Se oli erittäin merkittävä puhe", sanoi Pompidou minulle. "Siinä oli tärkeitä ajatuksia, joita tulen usein ajattelemaan. Toivon, että minulla tulee olemaan tilaisuus keskustella näistä asioista Presidentti Kekkosen kanssa. Sillä ne ajatukset, jotka Presidentti Kekkonen puheessaan esitti, ovat erittäin oleellisia Ranskalle niin kuin Suomellekin. Ne ovat erittäin oleellisia koko maailman kehitykselle."

Itse EEC:hen liittyvistä keskusteluista ei olekaan sitten mitään Jussi Mäkisen kirjassa: "Keskustelen Kekkosen kanssa". Ymmärränkin hyvin Kekkosen kantaa kirjaan. Kun Mäkinen pyysi presidenttiä kommentoimaan käsikirjoitusta, Kekkonen vastasi: " Eihän kirja ole minusta, vaan sinusta".

Onneksi Juhani Suomi on käynyt läpi Eurooppaan liittyvät keskustelu Presidentti-kirjassaan. Suomi toteaa de Gaullen olleen keskusteluissa avomielinen, mikä auttoi Kekkosta myöhemmin Euroopan kehityksen analysoinnissa. De Gaulle ei voinut hyväksyä kaksinapaista maailmaa, Yhdysvaltain ja Neuvostoliiton väliin jäävä välimaailma oli tärkeä. Pystyäkseen valvomaan intressejään, tuon välimaailman olisi yhdistyttävä. De Gaulle ei jättänyt epäselväksi, kenen johdolla tämän tulisi tapahtua. Hän oli Suomen mukaan jo suurlähettilään välityksessä lähettämässään viestissä todennut, että "todellinen Eurooppa on Ranska".

De Gaulle pyrki taas toteuttamaan "välimaailmaidean, vahvan Euroopan EEC:n avulla. Hänen mukaansa taloudellisen yhteistyön tarkoituksena oli luoda pohja poliittiselle yhteistyölle, unionnille, joka ulottuisi myös puolustuksen alueelle. Ylikansalliselle tasolle hän ei halunnut yhteistyötä ulottaa ja arvosteli terävästi sitä havittelevia.

Vierailun virallisen osan jälkeen presidentti vietti vapaan viikonlopun Pariisissa. Juhani Suomi on julkaissut viikonlopusta Kekkosen kummipojan Jussi Mäkisen värikkään kuvauksen Presidentti-kirjassaan.

Helsingin Sanomat taas kertoi yhden palstan pikku-uutisessaan, että Urho Kekkonen vieraili viikonloppuna Carrén talossa ja tapasi Jean Monnet´n. He keskustelivat pitkään englanniksi. ”Herra Eurooppa ” oli lehden mukaan 74 ikävuodestaan huolimatta vaikuttanut virkeältä ja reippaalta.

Suomen Kulttuurirahasto, jonka hallituksen puheenjohtaja Niilo Jääskinen on täällä paikalla, julkisti viime vuosijuhlassa tärkeän päätöksen. Se oli ostanut Carrén talon Bazoches-sur-Guyonnesta, pienestä kylästä 40 kilometriä Pariisista länteen. Kyseessä oli kulttuuriteko, onhan Maison Carré merkittävimpiä Alvar Aallon suunnittelemia yksityistaloja. Aallon arkkitehtuuria käsittelevissä kirjoissa nsin mainitaan Villa Mairea ja sitten Maison Carré.

Louis Carré oli menestyvä pariisilainen taidekauppias. Toisena arkkitehtivaihtoehtona oli ollut Le Corbusier. Lapsenlapsi pitää muuten galleriaa edelleen, mutta sen suuruuden ajat olivat Louis Carrén aikaan. Silloin siellä myytiin varsinkin Legerin ja Calderin teoksia, jotka olivat Carrén ystäviä, mutta myös Matissen ja Picasson teoksia. Maison Carréssa oli runsaasti juuri Légérin maalauksia. Maire Gullichsen kuului myös samaan Louis Carrén ja taiteilijoiden ystäväpiiriin. Sen näkee Villa Maireasta.

Kunnan esittely mainitsee Louis Carrén lisäksi toisen merkkihenkilön asuneen samassa kylässä. Hän oli Jean Monnet, Euroopan Unionin ”perustaja-isä”, kuten ranskalaiset sanoivat. Monnet, konjakkikauppiaan poika Cognacista, teki merkittävää uraa kansainvälisissä tehtävissä ja pankkimaailmassa ja asettui sodan jälkeen asumaan tähän pieneen kylään. Louis Carré ja Jean Monnet olivat naapureita.

De Gaullen arvostelun kohteena oli ennen kaikkea juuri Jean Monnet. De Gaulle ja Monnet tunsivat toisensa pitkältä ajalta. He olivat molemmat Lontoossa toisen maailmansodan aikana. Otan tästä ajasta esille vain yhden episodin:

Ranskan hallitus horjui heinäkuussa 1940 sodan jatkamisen ja aselevon välillä. Monnet oli tuolloin Lontoossa ja hän teki hartiavoimin töitä, jotta Ranskan hallitusta rohkaistaisiin jatkamaan sotaa. De Gaulle oli jo myös asettunut Lontooseen. Jean Monnet esitti, että britti-hallitus tekisi vielä dramaattisen liikkeen Ranskan hallituksen rohkaisemiseksi. Ehdotus oli: On luotava syvä unioni Englannin ja Ranskan välille. Unionilla olisi yhteinen raha, se muodostaisi tulliunionin ja sen kansalaisilla olisivat yhteiset kansalaisoikeudet.

Winston Churchill epäröi, mutta alisti kuitenkin ehdotuksen hallituksensa käsiteltäväksi. Churchillin yllätykseksi hallitus ottikin sen innostuneesti vastaan ja hyväksyi ehdotuksen heinäkuun 14. päivänä vuonna 1940.

Samoin teki Charles de Gaulle, josta tuli historian hahmo seuraavana päivänä BBC:ssä esittämänsä puheen myötä. De Gaulle ei pitänyt Monnet'n tekstin federalistisesta sävystä, mutta pragmaatikkona hän ymmärsi dramaattisten aloitteiden välttämättömyyden.

Ranskassa vastaanotto oli kuitenkin tyrmistynyt. Kolmiloikka ilman maakosketusta oli epärealistinen yritys. Ranskan pääministerin toivottiin silti sen avulla ottavan lisää aikaa. Mutta näin ei tapahtunut. Petain tuli valtaan ja aloitti aseleponeuvottelut Saksan kanssa. Ranska oli menetetty.

Presidentti Kekkosen vierailu Maison Carréssa kesti tunnin. Arkistoista on löytynyt tilaisuuden lyhyt vieraslista. Sen mukaan Louis Carré oli kutsunut paikalle myös Maire Gullichsenin. Mistä puhuttiin?

Valitettavasti muistiota keskustelusta ei ole. Herroilla olisi ollut small talkiin montakin aihetta:

Ensinnäkin molemmat olivat murtomaahiihtäjiä. Monnet teki helmikuussa 1950 hiihto-vaelluksen oppaan kanssa Alpeilla. Hän kirjoitti iltaisin ajatuksen talteen. Kahden viikon matkan päätteeksi hänellä oli valmiina ehdotus Hiili- ja teräsyhteistyöksi. Molemmat tiesivät, murtomaahiihto kirkasti ajatuksia.

Toiseksi Jean Monnet´n vaimo, Silvia oli myös paikalla Maison Carressa. Heillä oli oma erityissuhteensa Neuvostoliittoon. Heidät oli nimittäin vihitty Moskovassa vuona 1934. Monnet oli rakastunut italialaiseen, katoliseen rouvaan illallisella Pariisissa. Aviomies oli paikalla. Eroa oli mahdoton saada. Ainoa keino oli paeta Moskovaan, joka ei tunnustanut katolista avioliittoa. Viranomaiset auttoivat heidät avioliiton satamaan.

Ja vielä kolmanneksi Alko Oy oli tuonut Monnet-konjakin hyllyille jo vuonna 1934.
Se oli Suomessa tunnettu, parempi konjakkimerkki. Pekka Vilpas voi kertoa, kuinka paljon linnassa sitä tarjottiin. Samana vuonna Monnet kärsi suuret tappiot pankkiirina San Franciscossa.

Kuka järjesti tapaamisen Monnet´n ja Kekkosen välillä? Olen kysynyt asiaa matka-seurueeseen kuuluneelta Ossi Sunellilta ja Pariisissa tuolloin avustajana palvelleelta Matti Häkkäseltä. Molempien mukaan kutsujan täyty olla Louis Carré. Tämä oli yksinkertaisesti kutsunut naapurinsa Jean Monnet´n paikalle. Suulähettiläs Gunnar Palmroth olisi siihen tuskin ryhtynyt eikä lähetystöneuvos Mäkinenkään.

Tapaamisen mielenkiintoa lisää todellakin se, että Monnet ja de Gaulle edustivat vierailun aikaan täysin vastakkaisia näkemyksiä Euroopan integraation peruskysymyksistä, syventämisestä ja laajentumisesta. Presidentti de Gaullen mukaan kansallinen suvereniteetti oli loukkaamaton, hän ei hyväksynyt vahvoja eurooppalaisia instituutiota ja suhtautui kielteisesti määräenemmistöpäätöksiin. Muutamaa vuotta myöhemmin hän ” tyhjän tuolin politiikallaan” jäädytti EEC:n koko toiminnan.

Monnet taas katsoi, että EEC:n tavoitteet ja tehokas päätöksenteko voitiin turvata vain määräenemmistösäännöksillä ja yhteisillä, itsenäisillä instituutioilla. Ne olivat tehokkaan päätöksenteon kaksi tärkeää edellytystä. Ne ovat sitä syventämistä.

Ensimmäiset EEC:n laajentumisneuvottelut olivat käynnissä Britannian, Irlannin,
Tanskan ja Norjan kanssa Kekkosen vierailun aikoihin. Tavanomaiset ongelmat olivat pöydällä, ennen kaikkea maatalous. Konservatiivihallitus oli jäsenyyden puolesta, labour oli oppositiossa kääntynyt vastaan. Nämä seikat de Gaulle käytti hyväkseen, kun hän veto-oikeudellaan pani tammikuussa 1963 poikki laajentumisneuvottelut Britannian kanssa. Kolmaskin syy oli taustalla: ”Englannista on tullut USA:n satelliitti.. Skandinaavit ovat Englannin satelliitteja”, kertoi de Gaulle tiedottajalleen Alain Peyrefittelle.

Monnet taas oli laajentumiselle myönteinen. Hän oli ollut kahden sodan aikana Englannissa ja kunnioitti maan demokraattisten instituutioiden ja sananvapauden traditiota. Monnet tuomitsi jyrkästi de Gaullen päätöksen: " Sen sijaan, että olisi luotu Iso-Britannian sisältävä Euroopan unioni (union) ja sen pohjalle kumppanuus Euroopan ja USA:n välillä, on saatu aikaan hajaannus (desunion) ja sen mukanaan tuomat vaarat".

Vuosi Kekkosen vierailun jälkeen Eisenhower tapasi de Gaullen Pariisissa. Hän kysyi Monnet´sta. De Gaulle vastasi: ”Hän tekee hyvää konjakkia. Valitettavasti se ei riitä hänelle”.

Juhani Suomi arvioi Presidentti-kirjassaan, että de Gaullessa ”voitiin nähdä perustellusti takuumies sille, ettei järjestön (siis EEC:n) kehitys tulisi vaarantamaan Suomen etuja". Sen sijaan Monnet´n tapaamisesta eikä hänen käsityksistään EEC:n kehityksestä ole mainintaa.

Suomi on juuri päättänyt toisen puheenjohtajakautensa EU:ssa. Yli 40 vuotta on kulunut Kekkosen vierailusta Pariisiin. Maailma on toinen. Mutta niin vaan samat asiat ovat asialistalla, syveneminen ja laajeneminen ja myös suhde Yhdysvaltoihin.

Miltä näyttää de Gaullen ja Monnet´n erimielisyys tämän päivän valossa?
Kun EU-puheenjohtajuus päättyi, pääministeri Matti Vanhanen sanoi, että määräenemmistöpäätöksentekoa pitää vahvistaa. Helsingin Sanomat jopa kysyi, onko hän kaappifederalisti. Ratifioimalla EU:n perustuslain Suomi on asettunut tukemaan yhteisiä instituutioita ja määräenemmistöpäätöksentekoa. Ranskan kansanäänestys valitsi toisen tien.

Laajentumiseen Suomi on valinnut aktiivisen myönteisen linjan. Suomalainen komissaari Olli Rehn on vielä laajentumisesta vastuussa komissiossa. Turkin jäsenyys taas kaivertaa Ranskassa pahasti. Viimeksi oikeiston presidenttiehdokas Sarkozy ilmoitti, ettei Turkin paikka ole Euroopan Unionissa.

Näyttää siltä, että olemme asettumassa myös laajentumisessa ainakin jossain määrin eri kannalle.

Entä sitten suhteet Yhdysvaltoihin? Kun muistelee tunnelmia vaalien alla neljä vuotta sitten ja sitä latausta, millä käsiteltiin suhteita Yhdysvaltoihin, jätän näiltä osin de Gaullen ja Monnet´n erimielisyydet keskustelun varaan. Ainakin näin vaalien alla.

Vuonna 1962 elimme toisessa maailmassa. Mutta olisiko niin, että Suomessa EU-jäsenyyden myötä muutkin kuin kaappifederalistit ovat asettuneet Unionin syventämisessä Monnet´n kannalle de Gaullen kantaa vastaan? Määräenemmistöt ja yhteiset instituutiot turvaavat sen, ettei EU:ssa kukaan saa hegemoniaa, mutta silti se voi toimia tehokkaasti.

Monnet ei tiettävästi koskaan vieraillut Suomessa. Sen sijaan huhtikuussa vuonna 1953 Euroopan toinen perustaja-isä Robert Schuman oli Helsingissä puhujavieraana.

Keväällä 1953 maailman huomio suuntautui Neuvostoliittoon. Stalin oli kuollut maalis-kuussa. Suurella mielenkiinnolla seurattiin uuden johdon valintaa.

Stalinin hautajaisissa pääministeri Urho Kekkonen edusti Suomea. Jussi Mäkinen muuten kertoi Kekkosen asuneen hänen luonaan. Palattuaan hän kertoi presidentti Paasikivelle, että mielet Moskovassa olivat rauhoittuneet. Uusi johtaja Malenkov on Stalinin hengen mies ja tulee ajamaan samaa politiikkaa. Uusi hallitus oli tarkan suunnitelman mukaan järjestetty ja Malenkov ja Berija olivat yhtä mieltä.

Schumanin vierailukutsun takana oli ollut Suomen Ulkomaankauppaliitto, mutta asian junailijana Pariisissa oli lehdistöneuvos Heikki Brotherus. Tämä taas kertoi muistelmis- saan saaneensa siitä syystä kansliapäällikkö Tarjanteelta kirjeen, jossa häntä syytettiin oma- valtaisesta toiminnasta. Brotherus väitti kirjassaan ulkoministeriön menneen niin pitkälle, että se pyysi Ranskan Suomen suurlähettilästä peruuttamaan Schumanin vierailun.

Vierailu kuitenkin toteutui kolme kuukautta sen jälkeen, kun Schuman oli jäänyt pois Ranskan hallituksesta. Ralf Törngren kertoi viikoittaisessa tapaamisessa presidentti Paasikivelle, että ulkomaankauppaliiton johto haluaa tehdä vierailusta suuren jutun, mutta hallitus ei. Hän totesi Paasikiven päiväkirjojen mukaan, että ”hallitus ei pidä päivällistä, eikä muuta huomiota”. Pääministeri Urho Kekkonen ei siksi Schumania tavannut.

Presidentti J.K. Paasikivi oli kuitenkin kuuntelemassa Robert Schumanin puhetta 9.4.1953 ja otti hänet myös vastaan seuraavana päivänä. Hän keskusteli tunnin Schumanin kanssa. Schuman arvioi Saksan tulevaisuutta ja uskoi Hiili- ja teräsyhteisön osaltaan poistavan antagonismia Saksan ja Ranskan välillä. Paasikivi selosti Suomen asemaa. ”Schuman on tosiaan miellyttävä ja intelligentti mies”, tiivisti Paasikivi tapaamisensa päiväkirjoissa.

Vaikka hallitus ei järjestänyt ohjelmaa, Kekkosen hallituksen sosiaaliministeri Väinö Leskinen vei hänet yksityiselle illalliselle Helsingin työväentalolle, missä vieras tapasi ammattiyhdistysväkeä.

Ajan kuvaan kuului, että Pravda kirjoitti vierailusta viikkoa myöhemmin. Pravdan mukaan ei voitu kiistää, etteikö Schumanin vierailulla ollut yhteyttä Suomen ja Neuvostoliiton kauppavaihdon elävöittämistä vastaan suunnattuun keskusteluun, johon oikeistososialistit ovat ryhtyneet. Näin Leskinenkin sai osansa. Kirjoituksen oli laatinut Stefan Smirnov, joka myöhemmin palveli NKP:n kansainvälisen osaston Suomi-yksikössä aina1980-luvulle
saakka.

Samoissa tiloissa, Paasitornin juhlasalissa, Suomi EU:n puheenjohtajamaana tarjosi viime syyskuussa epävirallisen Ecofinin virallisen illallisen, johon osallistuivat 27 eurooppalaisen maan valtiovarainministerit ja keskuspankkien pääjohtajat. Ympyrä oli sulkeutunut.

Carrén talo avataan syksyllä 2007 yleisölle. Carrén taloa tulee ylläpitämään Ranskan Alvar Aalto-yhdistys. Siksi olen esittänyt, että se olisi nyt hyvä foorumi myös yhteisille keskusteluille.