SUOMEN PANKKI
Puhe
30.3.2007

Pääjohtaja Erkki Liikasen puhe "Euroopan rahoitusmarkkinat talouskasvun edellytysten luojina" Säätytalolla

Pääjohtaja Erkki Liikanen
Puhe Oikea Suunta -seminaarissa Säätytalolla 30.3.2007

[ KALVO 1]

Euroopan rahoitusmarkkinat talouskasvun edellytysten luojina

[ KALVO 2]

Säätytalon historiallisessa miljöössä, Suomen Pankin päärakennusta vastapäätä, on luontevaa pohtia Suomen rahahistoriaa ja miettiä, löytyykö siitä jonkinlaista juonta, punaista lankaa, joka vie meidät nykyaikaan ja auttaa ymmärtämään tehtyjä ratkaisuja

Pinnallisesti tarkastellen Suomen markan synty 1860-luvulla ja euron käyttöönotto 1999 näyttävät vastakkaisilta ratkaisuilta. Juurihan vajaat 150 vuotta sitten saimme "oman rahan", asiat omiin käsiimme: Uusi markka ennakoi, tosin alkuvaikeuksien jälkeen, maamme vaurastumista ja kansakunnan itsenäistymistä puoli vuosisataa myöhemmin. Euron käyttöönotto taas näyttäytyy luopumisena omasta markasta, kansallisesta symbolistamme.

Tällaisessa tarkastelussa unohtuvat kuitenkin ne perimmäiset syyt, joiden takia Suomen markka 1860-luvulla synnytettiin. Suomalaiset tarvitsivat vakaan rahan, joka vahvistaisi maan kaupallisia yhteyksiä Eurooppaan. Tämä pyrkimys vakaisiin rahaoloihin kuvastaakin erittäin hyvin Suomen rahahistorian punaista lankaa. Rahayksiköt, markat tai eurot, eivät itsessään ole tässä mielessä olleet tavoitteita, vaan pikemminkin keinoja vakauden saavuttamiseksi.

* * *

[ KALVO 3]

Venäjän ja Turkin välillä vuonna 1854 puhjennut Krimin sota sotki Suomen rahaolot. Ruplien lunastaminen hopealla loppui, rahan arvo alkoi heiketä ja hopearahat katosivat liikenteestä. Myös valuuttakurssit suhteessa perinteisiin kauppakumppaneihin Ruotsissa ja Pohjois-Saksassa alkoivat vaihdella. Tämä vaikeutti kauppaa ja ulkomaisen luoton käyttöä.

Suomalaisten huoli rahaolojen epävakaudesta sai keisarilta vastauksen vuonna 1860, kun tämä myönsi Suomelle oman rahayksikön, markan. Koska markan arvo oli sidottu epävakaaseen seteliruplaan, uudistus ei kuitenkaan tuonut toivottua tulosta, vakautta.

Vakauden toi lopulta vuoden 1865 rahauudistus, jossa Suomen markka sidottiin hopeakantaan. Tämän uudistuksen loppuunsaattaja ja neuvottelija oli viime vuonna monin menoin juhlittu valtiovarainpäällikkö J. V. Snellman.

Markan syntyhistorian valossa Snellman näyttäytyykin ennen kaikkea rahayksikön vakauden rakentajana. Hopeakantaan siirtymisen tarkoitus ei ollut eristää Suomea muusta maailmasta, vaan vahvistaa vakauden avulla siteitä ennen kaikkea Eurooppaan.

* * *

Suomen Pankin aukiota hallitsee J.V. Snellmanin patsas, joka pystytettiin ensimmäisen maailmansodan takia vasta vuonna 1923. Sama sota huuhtoi sen vakauden, joka Snellmanin rahauudistuksella oli saavutettu.

Tuolloin uutta perustaa Suomen rahajärjestelmälle alkoi muurata Snellmanin patsaan varjossa Risto Ryti, ensin valtiovarainministerinä ja vuodesta 1924 Suomen Pankin pääjohtajana. Ryti tahtoi liittää markan kansainväliseen rahajärjestelmään. Hän linjasi esitelmässään: "Ei riitä, että meillä on hyvä rahajärjestelmä, vaaditaan lisäksi, että rahajärjestelmämme on sellainen, että siihen ulkomailla luotetaan".

Ryti onnistui vakiinnuttamaan markan arvon suhteessa Yhdysvaltain kultadollariin ja vuonna 1926 voimaan tuleen rahalain myötä muodollisestikin kultakantaan. Seuraava kriisi kolkutteli kuitenkin jo ovella, 1930- luvun suuri lama pakotti kansainvälisen rahajärjestelmän polvilleen.

* * *

[ KALVO 4 ]

Myös euron käyttöönottoa 1990-luvulla edelsi Suomessa epävakaiden rahaolojen aika. Rahoitusmarkkinoiden vapauttaminen ja luottoekspansio johtivat talouden hallitsemattomaan ylikuumenemiseen ja varallisuusarvojen nousuun 1980-luvun lopulla. Seuraavan vuosikymmenen alussa kokonaistuotanto ja varallisuusarvot romahtivat, ulkoinen velka ja budjettivaje kasvoivat nopeasti, työttömyys lisääntyi rajusti ja maan pankkijärjestelmä ajautui vakavaan kriisiin. Kriisiä syvensivät Suomen idänkaupan romahtaminen ja kansainvälisten korkojen nousu.

Suomen talouskriisi osoitti, kuinka haavoittuva kiinteä, mutta sopeutettavissa oleva valuuttajärjestelmä voi olla vapaiden pääomanliikkeiden maailmassa. Koko EU:n valuuttajärjestelmään kohdistui 1990-luvun alkupuolella häiriöitä. Suunnitelma yhteiseen rahaan siirtymisestä oli vahvistettu jo 1991 Maastrichtissa, mutta valuuttojen kehitys ei näyttänyt odotetusti vakiintuvan valuuttakurssimekanismi ERMin sisällä, vaan paineet kasautuivat kestämättömiksi. Vuonna 1992 monet maat joutuivat luopumaan valuuttakurssikytköksestä.

Jotkut luulivat, että valuuttojen kriisi murskasi samalla toiveet yhteisestä rahasta. Todellisuudessa ERMin kriisi oli osoitus siitä, kuinka akuutti yhteisen rahan, euron, tarve oli! Pienten valuuttojen tilkkutäkki ei taannut enää vakautta EU:n alueella, jolla pääoma, tavarat ja työvoima liikkuivat aikaisempaa vapaammin maasta toiseen. Syntyneille sisämarkkinoille tarvittiin järeämpi ase, ja valuuttakurssien vakauden ankkuroi parhaiten yhteinen euro. Suomi otti euron käyttöön kymmenen muun EU:n jäsenmaan joukossa vuoden 1999 alusta eli ensimmäisten joukossa.

*********************************

Suomen Pankin tehtävät

Tutkimusten mukaan suomalaiset arvostavat euroa varsin paljon. Myös kansalaisten luottamus keskuspankkiinsa on hyvä, mutta sen toimintaa tunnetaan rajoitetusti. Erityisesti Suomen Pankin suhteesta Euroopan keskuspankkiin vallitsee epätietoisuutta.

[ KALVO 5 ]

Nykymaailmassa Suomen Pankilla on kahdet kasvot. Yhtäältä Suomen Pankki on kansallinen rahaviranomainen, mitä se on ollut jo lähes 200 vuotta. Toisaalta euron käyttöönotto on tuonut toimintaan uuden, fundamentaalisen elementin. Suomen Pankki ei ole vain kansallinen viranomainen, se on myös eurojärjestelmän jäsen. Suomen Pankki kuuluu elimellisesti järjestelmään, joka hallinnoi maailman toiseksi suurimman valuutan – euron – käyttöä. Euroalueella asuu yli 300 miljoonaa ihmistä, ja siihen kuuluu 13 jäsenmaata. Siten Suomen Pankin asettaa toiminnalleen sekä kotimaahan että eurojärjestelmään liittyviä tavoitteita.

Usein kuulee usein sanottavan, ettei Suomella ole enää omaa rahapolitiikkaa. Todellisuudessa Suomella on rahapolitiikka, joka on yhteinen 12 muun EU-maan kanssa. Suomen Pankki tekee eurojärjestelmän osana vakauteen tähtäävää työtään Euroopan keskuspankin ja muiden kansallisten keskuspankkien kanssa tiiviimmin kuin koskaan aiemmin maamme rahahistoriassa.

[ KALVO 6]

Eurojärjestelmän jäsenenä Suomen Pankin pääjohtaja istuu Euroopan keskuspankin neuvostossa päättämässä euroalueen ja samalla Suomen koroista. Päätökset tehdään koko euroalueen hintavakaus tavoitteena ja rahapolitiikka toteutetaan hajautetusti kansallisten keskuspankkien kautta. Suomen Pankki arvioi luonnollisesti yhteisen rahapolitiikan vaikutuksia Suomen talouteen ja ottaa sen pohjalta kantaa kotimaiseen talouspolitiikkaan. Suomen Pankki julkaisee esimerkiksi kokonaistaloudellisen ennusteen kaksi kertaa vuodessa. Suomen Pankki esiintyy siten tältä osin sekä päätöksentekijänä että asiantuntijan roolissa.

[ KALVO 7 ]

Rahapolitiikka ei ole myöskään Suomen Pankin ainoa ydintehtävä. Muita keskeisiä toimintoja ovat rahoitusvalvonta, pankkitoiminta ja rahahuolto.

*********************************

Miksi hintavakaus on tärkeää?

[ KALVO 8 ]

Oheisessa kuvassa näette kaksi hengenheimolaista. Vasemmalla on Suomen Pankin inflaatiopeikko vuodelta 1995. Tuolloin Suomen Pankki jakoi suomalaisille esitteen, jolla pyrittiin lisäämään kansalaisten tietoutta ongelmista, joihin liian nopea inflaatio voi johtaa.

Toinen hahmo on EKP:n inflaatiohirviö. Kuva on opetusmateriaalista, jonka eurojärjestelmä eli Euroopan keskuspankki ja euroalueen kansalliset keskuspankit (Suomessa Suomen Pankki) on jakanut noin 50.000 kouluun ja oppilaitokseen eri puolilla euroaluetta. Materiaalissa inflaatiohirviö jakelee holtittomasti rahaa ja vie talouden perikatoon.

Hankkeet osoittavat, että keskuspankit näkevät vaivaa teroittaakseen suurelle yleisölle, miksi hintavakaus on tärkeää. Koulujärjestelmä on tässä keskeisessä asemassa.

Hintavakauden ylläpitäminen on eurojärjestelmän toiminnan ensisijainen tavoite. Tämä tavoite ei ole kirjattu vain EU:n perustamissopimukseen, vaan se löytyy myös kansallisesta lainsäädännöstä.

Hintavakauden asettaminen eurojärjestelmän päätavoitteeksi heijastelee vallitsevaa laajaa yhteisymmärrystä, jonka mukaan keskuspankki tukee parhaiten muita talouspoliittisia tavoitteita, kuten kasvua ja työllisyyttä, luomalla vakaat rahaolot. Samalla on vahvistunut ajattelu, että keskuspankeille on annettava itsenäinen asema, jotta ne voivat myös aidosti pyrkiä hintavakauteen.

[ KALVO 9 ]

A.W. Phillipsin luoma käsitys työttömyyden ja inflaation välisestä käänteisestä yhteydestä tuli tiensä päähän viimeistään 1970-luvulla, kun monet maat kokivat stagflaation, korkean työttömyyden ja hintojen nousun yhdistelmän. Havaittiin, että "rahalla ei voi työntää" eli ekspansiivinen rahapolitiikka ei nosta tuotannon määrää (ja työllisyyttä) lopulta lainkaan. Seurauksena on vain hintatason nousu ja hintojen kehitykseen liittyvän epävarmuuden kasvu.

Epävarmuudella on kustannuksensa. Esimerkiksi sijoittajat vaativat epävarmuuden takia lisää tuottoa arvopaperisijoituksilleen (ns. riskilisä). Tämä nostaa reaalikorkoja, joka puolestaan vähentää talouden investointeja. Samoin palkansaajat, jotka eivät luota hintojen vakauteen, vaativat inflaatioriskistä lisäkorvauksen. Tämä on kuitenkin usein ruokkinut lisää inflaatiota. Inflaatio vaikeuttaa myös hintojen vertailtavuutta, talouden toimijoiden on vaikea erottaa suhteellisten hintojen muutoksen yleisen hintatason kehityksestä.

Hintavakaus vaikuttaa siis myönteisesti talouden ja työllisyyden kestävään kehitykseen monin tavoin. Se auttaa talouden toimijoita tekemään järkeviä kulutus- ja investointipäätöksiä eli auttaa kansantalouden tasolla kohdistamaan talouden voimavarat tehokkaasti. Talouden toimijat voivat keskittyä varsinaiseen tuottavaan toimintaan, eikä heidän tarvitse uhrata aikaa ja nähdä vaivaa inflaatiolta suojautumiseen.

Hintavakaus estää myös varallisuuden ja tulojen mielivaltaista jakautumista. Hintatason muutokset vaikuttavat eri yhteiskuntaryhmiin eri tavoin, usein heikoimmat kärsivät.

[ KALVO 10 ]

Euroalueen rahapolitiikka on pystynyt takaamaan euroalueen kansalaisille hintavakauden. Vakaan hintatason ankkurina on eurojärjestelmä. Sen itsenäinen asema ja hintavakauteen perustuva mandaatti antavat hyvän institutionaalisen pohjan uskottavan rahapolitiikan harjoittamiselle. Eurojärjestelmä on onnistunut saavuttamaan uskottavuuden ja maltilliset korot, jotka olivat ennen euron syntymistä vain harvojen maiden – erityisesti Saksan – etuoikeus.

[ KALVO 11 ]

Hintavakaus parantaa myös rahoitusmarkkinoiden tehokkuutta. Rahoitusjärjestelmän vakauden että tehokkuuden edistäminen on itse asiassa yksi Suomen Pankin ydintoiminnoista. Tätä toimintoa on oheisella kalvolla kutsuttu "rahoitusvalvonnaksi". Keskityn seuraavaksi ennen kaikkea raha- ja finanssimarkkinoiden toimivuuteen ja tehokkuuteen.

*********************************
Miksi rahoitusmarkkinoiden tehokkuus on tärkeää?

Raha- ja finanssimarkkinoita ja niiden merkitystä on perusteltua pohtia hieman tarkemmin, koska niitä on kenenkään vaikeaa paeta. Ne suorastaan tunkevat talousuutisten muodossa koteihin lehtien, radion, television ja internetin välityksellä. Kaikki eivät varmaankaan seuraa tätä talousuutisointia vapaaehtoisesti ja ns. puolipakolla sitä seuraaville raha- ja finanssimarkkinoista jäänee mieleen vain usein toistuvat sanat kuten "korot", "osakekurssit", "sijoitusrahastot", "yrityskaupat" tai jopa "sisäpiiritieto" ja "keinottelu".

[ KALVO 12 ]

Nämä talousuutisten päivittäin toistamat iskusanat muokkaavat mielikuvaamme siitä, mitä rahoitusjärjestelmässä tapahtuu ja kuinka se toimii.
• Ensinnäkin, rahoitusmarkkinoiden toiminta mielletään usein lyhytjänteiseksi. Tämä on ymmärrettävää, koska talousuutisointi kertoo usein vain ajankohtaisista tapahtumista: Eilen huomio kiinnittyi pörssikurssien laskuun, tänään tärkein talousuutinen liittyy juuri julkistettuun yrityskauppaan.
• Toiseksi, talousuutisten tuottajat eivät ainakaan kovin helposti voi pysähtyä pohtimaan rahoitusjärjestelmän toiminnan pitkän aikavälin vaikutuksia. Tämäkin on tavallaan ymmärrettävää: Miksi ketään ylipäätään kiinnostaisi kysymys esimerkiksi siitä, kuinka rahoitusjärjestelmän toiminnan tehostuminen 10-15 vuotta sitten vaikuttaa tämän hetken talouskasvuun?
• Kolmanneksi, vaikka rahoitusjärjestelmän toiminnan ja pitkän aikavälin talouskasvun välinen yhteys koettaisiin sinällään kiinnostavaksi, siitä ei ole helppoa kirjoittaa: Tätä yhteyttä on nimittäin aikalaisten vaikea havaita tai mitata. Aihetta käsittelevien, konkreettisten talousuutisten kirjoittaminen ei siis ole yksinkertaista.

Rahoitusjärjestelmän ja pitkän aikavälin talouskasvun välinen yhteys on kuitenkin juuri se, miksi rahoitusjärjestelmän toimivuudesta ja tehokkuudesta kannattaa kantaa huolta: Taloustieteellisen tutkimuksen mukaan hyvin toimivat rahoitusmarkkinat nopeuttavat pitkän aikavälin talouskasvua.

Tämän kasvuvaikutuksen olemassaolo on tärkeää tiedostaa: Pitkän aikavälin talouskasvu kuvaa elintasossamme tapahtuvia muutoksia ja on siten tärkeä kansalaisten elintason muutosta kuvaava mittari. Hyvin toimiva rahoitusjärjestelmä luo siten vähintäänkin välillisesti vaurautta ja hyvinvointia nykyisille ja tuleville sukupolville.

[ KALVO 13]

Nykyaikainen rahoitusjärjestelmä on hyvin monimutkainen verkostojen verkosto, jossa ns. rahoitusylijäämäisten kotitalouksien ja yrityksien säästöt kulkevat monien kanavien ja välikäsien kautta lopullisille rahoituksen tarvitsijoille. Rahoitusjärjestelmää tarvitaan, koska kaikki kotitaloudet ja yritykset eivät halua käyttää saamiaan tulojaan saman tien kulutukseen tai investointeihin. Näiden säästöjen avulla sellaiset kotitaloudet, joiden menot (ainakin sillä hetkellä) ylittävät tulot, voivat rahoittaa kulutus- ja/tai investointitarpeitaan.

Yksinkertaisimmillaan välikäsiä ei tarvita, jolloin puhutaan ns. suorasta rahoituksesta. Esimerkkejä tällaisesta rahoituksesta ovat ystävien väliset lainat ja muut vipit tai ns. enkelisijoittajien omilla rahoillaan tekemät riskisijoitukset alkuvaiheen yrityksiin.

Epäsuorasta rahoituksesta puhutaan, jos rahoituksen välitykseen osallistuu jokin kolmas osapuoli, kuten esimerkiksi rahoituslaitos. Tyypillisin esimerkki tällaisesta rahoituksesta on talletuspankkien toiminta: Ne keräävät kotitalouksilta ja yrityksiltä talletuksia ja rahoittavat näin saatujen varojen avulla mm. toisien kotitalouksien asuntojen hankintaa (asuntoluotot) tai yrityksien reaali-investointeja (yritysluotot).

Nykyaikaisessa rahoitusjärjestelmässä on hyvin monenlaisia suoran rahoituksen markkinoita ja siellä toimii moniin eri tehtäviin erikoistuneita, epäsuoraa rahoitusta kanavoivia rahoituslaitoksia. Säästöjen eteenpäin kanavoimisen ohella ne hoitavat monia muita tehtäviä, kuten tuottavat maksu- ja käteispalveluita, erilaisia arvopaperikauppaan liittyviä selvityspalveluita, ja myöntävät vakuutuksia.

[ KALVO 14]

Vaikka tutkimus tukee näkemystä, että hyvin toimiva ja tehokas rahoitusjärjestelmä myötävaikuttaa talouskasvuun, on syytä korostaa, että niiden välistä yhteyttä ei ole vieläkään kaikilta osin pystytty selvittämään. Toisinaan näyttää nimittäin siltä, että rahoitussektori ja talous kehittyvät yhtä aikaa, toisiaan tukien.

Suomenkaan osalta ei ole selvää, kumpi on muna ja kumpi kana. Rahoitussektorilla on nimittäin meilläkin pitkät perinteet: Suomessa ensimmäinen rahoituslaitos toimi vuosina 1663-1667 ja oli ruotsalaisen Palmstruchin pankin eli Ruotsin nykyisen keskuspankin Riksbankin edeltäjän Suomen sivukonttori. Suomen Pankin edeltäjä eli Waihetus- ja Laina ja Depositioni Contori Suomen Suuren-Ruhtinanmaasa perustettiin jo vuonna 1811. Ensimmäinen säästöpankki perustettiin puolestaan Turkuun 1823, Suomen ensimmäinen liikepankki (SYP) 1862 ja pörssi 1912.

Sitä, kuinka nämä (ja muut) rahoitusinstituutiot ovat vaikuttaneet talouskasvuun Suomessa, ei ole yksinkertaista selvittää tai mitata. Tätä mittausongelmaa ei helpota se, että rahoitusjärjestelmän ja talouskasvun välinen yhteys on saattanut muuttua vuosikymmenten kuluessa.

Vaikka esimerkiksi Suomessa liikepankeilla oli nähtävästi tärkeä merkitys ensimmäisten teollisuushankkeiden käynnistämisessä 1800-luvun lopulla, ei ole selvää, missä määrin ne tai pankkisektori yleisemmin ovat vaikuttaneet talouskasvuun esimerkiksi rahatalouden sääntelyn vuosina toisen maailmansodan jälkeen tai rahoitusmarkkinoiden sääntelyn purkamisen yhteydessä 1980-luvun lopulla. 1990-luvun alun pankkikriisin myötä talletuspankkien rooli on saattanut jälleen muuttua, sillä noiden vuosien jälkeen pankkien toiminta on tehostunut. Toisaalta suomalainen rahoitusjärjestelmä on samaan aikaan monipuolistunut ja tullut mm. pääomasijoitustoimialan kehittymisen myötä hieman aikaisempaa osakemarkkinakeskeisemmäksi.

[ KALVO 15]

Vaikka rahoitusjärjestelmän ja reaalisektorin (tuotantotalouden) välistä yhtyettä ei kaikilta osin täysin tunneta, jotain sentään tiedetään. Hyvin toimiva ja tehokas rahoitusjärjestelmä myötävaikuttaa investointeihin, talouskasvuun ja kansalaisten hyvinvointiin ainakin kolmen kanavan kautta: Se (i) alentaa ulkoisen rahoituksen kustannuksia, (ii) nopeutta pitkän aikavälin talouskasvua ja (iii) auttaa suojautumaan taloudellisilta riskeiltä.

[ KALVO 16]

Ensinnäkin, hyvin toimiva ja tehokas rahoitusjärjestelmä laskee pääoman kustannuksia. Alhaisemmat pääoman kustannukset johtavat investointien kasvuun, koska perinteinen (neoklassinen) investointiteoria ennustaa, että yritykset jatkavat investointien tekemistä kunnes investoinnista saatava lisätuotto ("marginal product") on yhtä suuri kuin pääoman reaalinen kustannus.

Tämä tarkoittaa, että mitä alhaisemmat ovat pääoman kustannukset, sitä enemmän yrityksillä on niiden näkökulmasta kannattavia investointikohteita – ja että sitä enemmän ne ovat halukkaita tekemään investointeja. Investointien kasvun puolestaan ajatellaan usein tukevan työllisyyttä ja nopeuttavan talouskasvua ainakin joksikin aikaa.

[ KALVO 17]

Toiseksi, hyvin toimivat rahoitusmarkkinat nopeuttavat pitkän aikavälin talouskasvua. Kasvu nopeutuu ennen kaikkea siksi, että tehokkaasti toimiva rahoitussektori kykenee nopeuttamaan kokonaistuottavuuden kasvua. Kokonaistuottavuuden kasvu on tärkeää mm. hyvinvointivaltion palveluiden ylläpitämisen kannalta: Kun kokonaistuottavuus kasvaa, voidaan hyödykkeitä ja palveluita tuottaa aikaisempaa enemmän ilman että pääomakantaa tai työpanosta tarvitsee kasvattaa.

[ KALVO 18]

Tämä vaikutus syntyy pitkälti siitä, että maat, joiden rahoitusmarkkinoita ja pankkijärjestelmää voidaan pitää kehittyneinä, lisäävät kasvaville toimialoille tehtäviä investointeja enemmän ja tekevät supistuville toimialoille vähemmän investointeja kuin maat, joissa nämä rahoitusinstituutiot ovat vähemmän kehittyneitä. Rahoitusjärjestelmän toimivuudella on siis merkitystä, koska se vaikuttaa saatavilla olevien voimavarojen kohdentumiseen parhaisiin ja tuottavimpiin investointikohteisiin.

Edellä sanottu tarkoittaa, että rahoitusmarkkinat vaikuttavat talouskasvuun siksi, että ne määräävät, mille aloille voimavarat kanavoituvat ja minkälaisia teknologisia, organisatorisia tai muita innovaatioita yritykset ja yrittäjät voivat tavoitella ulkoisen rahoituksen turvin. Ulkoisen rahoituksen turvin tehtävien perinteisten ja T&K-investointien laatu vaikuttaa esimerkiksi siihen, kuinka tehokkaita ja nykyaikaisia valmistusmenetelmiä ja teknologioita yritykset käyttävät. Kyse ei siis välttämättä ole niinkään rahoituksen määrästä kuin laadusta.

[ KALVO 19]

Tämän toteamuksen kääntöpuoli on tärkeä mutta usein unohdettu toimivien yritysrahoitusmarkkinoiden ominaispiirre: Tehokkaat rahoitusmarkkinat myös "karsivat hankkeita" eli kohdistavat rahoitusta vain rajoitetusti – jos lainkaan – esimerkiksi hankkeille, yrityksille tai toimialoille, joiden menestymismahdollisuudet ja tulevaisuuden näkymät ovat heikot.

[ KALVO 20]

Hyvin toimiva rahoitusjärjestelmä myötävaikuttaa kansalaisten hyvinvointiin myös kolmannen kanavan kautta. Se nimittäin auttaa niin kotitalouksia kuin yrityksiäkin suojautumaan taloudellisilta riskeiltä.

Euroopan integraation edetessä voidaan puhua esimerkiksi alueiden välisen riskien jaon syventymisestä: Sijoitusten hajauttaminen yli maiden ja alueiden (kansainvälisiä) pääomamarkkinoita käyttäen on keino jakaa riskejä muiden maiden ja/tai alueiden kanssa. Se on toisin sanoen keino suojautua vain omaa asuinaluetta (kansantaloutta) kohtaavilta häiriöiltä. Tällainen riskien jako on mahdollista, koska eri alueita ja kansantalouksia koskevat häiriöt ovat vain osin samanaikaisia tai samansuuntaisia, niin hyvässä kuin pahassa.

[ KALVO 21]

Otetaan esimerkki Yhdysvalloista: Kun vaikkapa väkiluvultaan hieman Suomea suurempaa, Yhdysvaltojen koillisosassa sijaitsevaa Massachusettsin osavaltiota kohtaa taloudellinen häiriö, toiset osavaltiot kantavat osan tämän häiriön aiheuttamista kustannuksista rahoitusmarkkinoiden välityksellä. Näin tapahtuu siksi, että eri osavaltioiden asukkaat omistavat toistensa alueilla olevaa omaisuutta/varallisuutta "ristiin". Näin ollen myös muiden osavaltioiden kuin Massachusettsin asukkaat kärsivät Massachusettsin alueen "huonosta onnesta" eli esimerkin taloudellisen häiriön aiheuttamista yritysten konkursseista tai kiinteistöjen arvon laskusta.

Vaikka tulokset vaihtelevat hieman eri tutkimusten välillä, usein arvioidaan, että Yhdysvalloissa osavaltioiden välinen riskienjako tapahtuu pääosin rahoitusmarkkinoiden välityksellä, ei liittovaltion budjetin kautta. Saman mekanismin voisi ajatella toimivan myös Euroopassa, jos markkinat olisivat integroituneet riittävästi.

Konkreettisia esimerkkejä rahoitusmarkkinoiden välityksellä tapahtuvasta riskien jaosta on helppoa keksiä myös Suomesta: Nokian osakkeiden arvonnousu 1990-luvulla teki monista suomalaisista piensijoittajistakin aikaisempaa selvästi varakkaampia. Kun näiden osakkeiden arvo laski teknologiakuplan puhjetessa 2000-luvun alussa, suuri osa Nokian omistajista ei enää ollut suomalaisia. Tässä tilanteessa ulkomaiset omistajat kantoivat Suomessa tehtyihin tieto- ja viestintäliikenneinvestointeihin liittyvää riskiä suomalaisten kanssa. Vastaavaa riskinjakoa voidaan ajatella tapahtuneen, kun ulkomaalaiset sijoittajat ovat viime aikoina ostaneet suomalaisia kiinteistöjä.

*********************************

Lopuksi

Suomen rahahistoriassa on ollut monenlaisia mutkia, mutta tavoite vakaista rahaoloista kuvastaa mielestäni hyvin Suomen rahahistorian punaista lankaa. Vakaat rahaolot saavutettiin, kun Suomi otti euron käyttöön ensimmäisten joukossa vuoden 1999 alusta.

Suomella on rahapolitiikka, joka on yhteinen 12 muun EU-maan kanssa. Suomen Pankki tekee eurojärjestelmän osana vakauteen tähtäävää työtään Euroopan keskuspankin ja muiden kansallisten keskuspankkien kanssa tiiviimmin kuin koskaan aiemmin maamme rahahistoriassa.

Rahoitusmarkkinoiden merkitys talouskasvulle on ollut yksi tärkeä syy sille, miksi rahoitusmarkkinoiden yhdentymistä EU-alueella on haluttu nopeuttaa ja miksi myös Suomen Pankissa seurataan ja tuetaan yhdentymiskehitystä.

Suomen Pankin tehtävänä on huolehtia osaltaan rahoitusjärjestelmän luottavuudesta ja tehokkuudesta, sekä osallistua sen kehittämiseen.

On tärkeää, että kiihkeärytmisessä talousuutisten tulvassa yhä useammat ymmärtäisivät myös hyvin toimivien raha- ja finanssimarkkinoiden suuren merkityksen taloudellisen kehityksen kannalta.