Pankkivaltuusto on vahvistanut Suomen Pankin tilinpäätöksen vuodelta 2009 ja päättänyt johtokunnan esityksestä, että pankki tulouttaa valtiolle 260 miljoonaa euroa. Edellisenä vuonna Suomen Pankki tuloutti valtiolle 250 miljoonaa euroa.
Suomen Pankin tilikauden tulos oli 420 miljoonaa euroa vuonna 2009. Vuonna 2008 tilikauden tulos oli 401 miljoonaa euroa. Korkokate heikkeni 102 miljoonaa euroa. Korkotuotot vähenivät erityisesti rahapolitiikan toteuttamiseen liittyvissä erissä, kun EKP:n neuvosto laski ohjauskorot poikkeuksellisen alhaalle ylläpitääkseen hintavakautta ja elvyttääkseen talouskehitystä. Alhaisen korkotason vuoksi heikkenivät niin ikään sekä euro- että valuuttamääräisen sijoitustoiminnan korkotuotot. Vallitsevan matalan korkotason vuoksi korkokatteen odotetaan myös vuoden 2010 osalta jäävän pienemmäksi kuin edellisinä vuosina.
Korkokatteen heikentymisestä huolimatta tilikauden tulos parani edellisvuotisesta, kun vuonna 2008 tehtyä rahapolitiikan riskeihin liittynyttä 102 miljoonan euron tappiovarausta voitiin purkaa 31 miljoonalla eurolla. Varausta purettiin, kun eurojärjestelmä pystyi myymään osan maksamattomien lainojen vakuuksiksi toimitetuista arvopapereista ennakoitua parempaan hintaan. Henkilöstökulut ja hallinnolliset kulut kasvoivat vuonna 2009, kun Vakuutusvalvontavirasto tuli Finanssivalvonnan perustamisen myötä Suomen Pankin yhteyteen, mutta kokonaisuudessaan toimintakulut supistuivat.
Voitonjakoesitystä tehdessään johtokunta arvioi, että Suomen Pankin vakavaraisuus on tällä hetkellä riittävä kattamaan riskit, jotka johtuvat pankin tehtävien hoitamisesta.
Suomen Pankista annetun lain mukaan voitosta käytetään puolet vararahaston kartuttamiseen ja muu osa siirretään käytettäväksi valtion tarpeisiin. Pankkivaltuusto voi kuitenkin lain mukaan päättää voiton käyttämisestä toisin, jos se on pankin taloudellisen aseman tai vararahaston suuruuden vuoksi perusteltua. Kun otetaan huomioon pankin taloudellinen tilanne, valtiolle voidaan edellisvuotiseen tapaan jakaa vuodelta 2009 suurempi osuus voitosta kuin pääsäännön mukainen 50 %.
Suomen Pankin tilinpäätös vuodelta 2009 esitellään tänään ilmestyneessä Suomen Pankin vuosikertomuksessa, joka on saatavana pankin verkkosivuilla.
Suomen Pankki: Vuosikertomus 2009
Lisätietoja:
Johtokunnan varapuheenjohtaja Pentti Hakkarainen, puh. 010 831 2002.
Osastopäällikkö Pirkko Pohjoisaho-Aarti, puh. 010 831 2435.