Page Content
Suomen Pankin johtokunnan jäsen Sinikka Salo on ilmoittanut pankkivaltuuston puheenjohtajalle, että hän jää eläkkeelle toisen toimikautensa päättyessä 15.10.2010. Salo on eläkkeelle jäädessään 62-vuotias.
Valtiotieteiden tohtori Sinikka Salo on ollut Suomen Pankin johtokunnan jäsen 16.10.2000 lähtien. Hän on viimeksi vastannut maksuliike- ja rahahuoltopalveluihin liittyvistä pankkitoiminnoista.
Kahden toimikautensa aikana Sinikka Salo on johtokunnan jäsenenä vastannut mm. rahapolitiikka- ja tutkimusosastosta, siirtymätalouksien tutkimuslaitoksesta ja Suomen Pankin hallinnosta. Hän on ollut EU:n talous- ja rahoituskomitean jäsen vuosina 2000–2005 sekä Euroopan keskuspankkijärjestelmän kansainvälisten suhteiden komitean jäsen vuodesta 2000.
Sinikka Salo siirtyi Suomen Pankkiin vuonna 1990 toimittuaan sitä ennen pitkään taloustutkijana Elinkeinoelämän Tutkimuslaitoksessa. Toiminnassaan hän on korostanut Euroopan yhdentymistä, keskuspankin riippumattomuutta ja tasa-arvokysymyksiä.
Salo aloitti työskentelyn ensimmäisten joukossa niin Euroopan rahapoliittisessa instituutissa vuonna 1995 kuin Euroopan keskuspankissa vuonna 1998. Euroopan keskuspankista hän siirtyi Suomen Pankkiin johtokunnan jäseneksi vuonna 2000. Salolla on useita luottamustehtäviä ammatillisissa ja muissa yhdistyksissä sekä työryhmissä.