Islannin Stykkishólmurissa 11.6.2003 pitämässään kokouksessa Tanskan, Suomen, Islannin, Norjan ja Ruotsin keskuspankin pääjohtajat allekirjoittivat rahoituskriisien hallintaa koskevan yhteistoimintasopimuksen (
Memorandum of Understanding, MoU). Sopimusta sovelletaan vakavan ongelman uhatessa pankkia, jonka kotipaikka on jossakin Pohjoismaassa ja jolla on toimipaikkoja muissa Pohjoismaissa.
1990-luvun alun kokemukset pankkialan ongelmista eräissä Pohjoismaissa toivat selvästi esiin keskuspankkien tarpeen toimia nopeasti kriisitilanteessa. Viime vuosina monet – myös Pohjoismaissa toimivat – pankit ovat sijoittautuneet kotimaansa ulkopuolelle. Tämän vuoksi on välttämätöntä, että rahoituskriisin sattuessa keskuspankeilla on valmiudet yhteistyössä selvittää tilannetta, tehdä päätöksiä ja ryhtyä tilanteen edellyttämiin toimiin.
Yhteistoimintasopimusta sovelletaan silloin, kun kriisiin joutuu pankki, jonka kotipaikka sijaitsee jossakin Pohjoismaassa ja jolla on ainakin yksi toimipaikka muualla Pohjoismaissa. Yhteistoimintasopimus koskee ainoastaan keskuspankkien välistä yhteistyötä eikä vaikuta muihin kansainvälisiin sopimuksiin, kuten kriisinhallintaa koskevaan sopimukseen, jonka keskuspankit ja kansalliset valvontaviranomaiset ovat solmineet Euroopan keskuspankkijärjestelmän (European System of Central Banks, ESCB) puitteissa. Yhteistoimintasopimuksessa tuodaan kuitenkin selkeästi esiin, että tiivis yhteistyö keskuspankkien ja pankkivalvojien välillä on tarpeen jatkuvasti, mutta erityisesti kriisitilanteessa.
Pohjoismaisen yhteistoimintasopimuksen painopiste on käytännön järjestelyissä. Sopimuksessa todetaan, että jokaisella keskuspankilla on oikeus kutsua koolle keskuspankkien edustajista koostuva kriisinhallintaryhmä. Siinä määritellään lisäksi johtavan aseman ottava keskuspankki ja esitetään pääpiirteittäin ne yhteydenotot, jotka ovat tarpeen pankkivalvojien, valtiovarainministeriöiden, pankinjohtajien ja muiden osapuolten kanssa. Siinä eritellään myös, mitä tietoja kriisipankista on hankittava ja selvitettävä. Lopuksi yhteistoimintasopimuksessa edellytetään keskuspankeilta muille osapuolille toimitettavien tietojen koordinointia.
Jokainen yksittäinen kriisi on erilainen, joten yhteistoimintasopimuksessa ei mainita, mihin korjaaviin toimiin on ryhdyttävä. Koska sopimus koskee keskuspankkien välistä yhteistyötä, keskeistä on pankkijärjestelmän likviditeetin turvaaminen.
Yhteistoimintasopimus on luettavissa keskuspankkien kotisivuilta ensi viikon aikana. Lisätietoja sopimuksesta antaa Suomen Pankin johtokunnan varapuheenjohtaja Matti Louekoski, puh. (09) 183 2005.