Suomen Pankin rahamuseossa avataan 27.10.2009 uusi vaihtuva näyttely ”D-vitamiinia! Vuosien 1957 ja 1967 devalvaatiot”. Näyttely on esillä 31.12.2010 asti.
Näyttelyn tavoitteena on kertoa vuosien 1957 ja 1967 devalvaatioiden taustasta, toteutuksesta ja vaikutuksista. Näyttely kertoo nykykävijälle, millaista rahapolitiikan toteuttaminen oli aikana, jolloin hallitusten keski-ikä oli noin vuosi.
Suomen Pankki joutui muuttamaan toisen maailmansodan jälkeen markan ulkoista arvoa lukuisia kertoja. Liittyminen ERM-järjestelmään vuonna 1996 vakautti Suomen rahan arvon. Euro otettiin käyttöön tilirahana vuoden 1999 alussa ja käteisrahana vuoden 2002 alusta.
Näyttelyn nimessä esiintyvää ilmaisua D-vitamiini ei tiettävästi käytetty devalvaatioista vielä 1950- tai 1960-luvulla, mutta viimeistään 1980-luvulla se vakiintui talouspoliittiseen puheeseen.
Suomen Pankin rahamuseo sijaitsee Helsingin Kruununhaassa osoitteessa Snellmaninkatu 2. Rahamuseon perusnäyttelyssä esitellään rahan ja rahapolitiikan historiaa, Suomen Pankin toimintaa eurojärjestelmässä, rahatalouden ilmiöitä sekä suomalaisia seteleitä ja kolikoita kolmen vuosisadan ajalta. Museon useat multimediat johdattavat kävijän rahan maailmaan interaktiivisesti.
Rahamuseoon ei ole sisäänpääsymaksua. Myös opastetut kierrokset ovat maksuttomia, ja niitä järjestetään ryhmille etukäteen varattavien aikojen mukaisesti.
Lisätietoja sekä kuvia rahamuseosta ja vaihtuvasta näyttelystä saa museon vastikään uusituilta verkkosivuilta,
www.rahamuseo.fi, ja museon intendentiltä Jaakko Koskentolalta, puh. 010 831 2981.