SUOMEN PANKKI
Lehdistötiedote nro 35
8.10.2007

Pääjohtaja Erkki Liikanen: Kustannusten nousukierre heikentäisi kasvua ja työllisyyttä

Euroalueen hintavakauteen kohdistuu inflaation kiihtymisen riskejä keskipitkällä aikavälillä, ja talouden perustekijät viittaavat suotuisiin kasvunäkymiin. Rahoitusmarkkinoiden viimeaikainen rauhattomuus on kuitenkin lisännyt riskiä talouskasvun hidastumisesta.

"Inflaatio-odotusten ankkuroiminen hintavakauden mukaiselle tasolle on varmistettava. Se on perusedellytys kestävälle talouskasvulle ja työllisyyden suotuisalle kehitykselle", arvioi pääjohtaja Erkki Liikanen viitaten Euroopan keskuspankin neuvoston 4.10. tekemiin päätöksiin.

Rahoitusmarkkinoiden rauhattomuuden vaikutukset ovat toistaiseksi jääneet rajallisiksi. Jos rauhattomuus kuitenkin jatkuu ja voimistuu, on se merkittävä uhka myös Suomen taloudelle, sillä se voi vaimentaa vientikysyntää ja kasvattaa rahoituskustannuksia. Suomen talouskehitystä uhkaa myös kotimaisten kustannusten nousukierre, joka toteutuessaan heikentäisi kasvua ja työllisyyttä.

Suomen Pankin ennusteen mukaan inflaatio on Suomessa nopeutumassa väliaikaisesti. Vuonna 2008 kuluttajahintojen ennustetaan nousevan keskimäärin runsaat 2½ % edellisestä vuodesta. Hintoja nostaa hallituksen budjettiesityksen mukainen energian ja alkoholijuomien verotuksen kiristäminen. Lisäksi elintarvikeraaka-aineiden maailmanmarkkinahintojen kallistuminen korottaa ruoan tuotantokustannuksia, mikä kuitenkin näkyy Suomen kuluttajahinnoissa vain vähän. Merkittävin pitkäkestoinen syy inflaation ennakoituun kiihtymiseen on palkkojen nousuvauhdin ennustettu nopeutuminen. Vuonna 2009 inflaation ennustetaan hidastuvan noin 2 prosenttiin, kun välillisten verojen korotus vuoden 2008 alussa ei enää nopeuta vuotuista inflaatiovauhtia.

"Inflaatio-odotusten vahvistuminen voi johtaa kustannuskierteeseen, jossa yritykset nostavat hintoja tulostensa ylläpitämiseksi ja työntekijät esittävät entistä suurempia palkkavaatimuksia. Tällainen kotimaisten kustannusten nousukierre rapauttaisi suomalaisen tuotannon kansainvälistä kustannuskilpailukykyä ja heikentäisi työllisyyden paranemisen ja talouskasvun edellytyksiä tulevaisuudessa. Pahin vaihtoehto on se, että kilpailukykymme heikkenee samalla, kun Suomi ajautuu kansainväliseen laskusuhdanteeseen", pääjohtaja Erkki Liikanen arvioi esitellessään Suomen Pankin ennustetta.

Tänään ilmestynyt Euro & talous sisältää talousennusteen lisäksi kaksi tutkimusartikkelia. Risto Herrala tarkastelee artikkelissaan suomalaisten kotitalouksien varallisuutta. Lauri Kajanojan, Jukka Railavon ja Anssi Rantalan artikkelissa puolestaan esitellään Suomen Pankin Aino-mallilla tehtyjä laskelmia palkkaratkaisujen ja kokonaistaloudellisen kehityksen välisistä yhteyksistä.