Suomessa liikkeessä olevasta setelistöstä löydettiin vuoden 2006 aikana 571 väärennettyä euroseteliä. Eniten tavattiin 50 euron ja toiseksi eniten 100 euron väärennöksiä. Laatu vaihteli heikkotasoisista tulostinväärennöksistä hyvätasoisiin, painamalla tehtyihin väärennöksiin. Seteliväärennösten määrä on Suomessa supistunut kahtena vuonna peräkkäin. Vuonna 2005 seteliväärennöksiä oli 850, ja vuonna 2004 niitä oli 1 343.
Vuoden 2006 aikana Suomesta löytyi myös 2 538 väärennettyä eurokolikkoa, joista valtaosa oli 2 euron kolikoita. Kolikkoväärennösten määrä on jonkin verran kasvanut. Vuonna 2005 väärennettyjä eurokolikoita oli 2 181, ja vuonna 2004 niitä oli 1 644.
Euroseteleiden turvatekijöitä on erittäin vaikea jäljitellä. Setelin aitouden voi tarkistaa myös ilman laitteita tunnustelemalla seteliä, katsomalla sitä valoa vasten ja kallistelemalla sitä.
Euroopan keskuspankki (EKP) kertoo tämänpäiväisessä tiedotteessaan (
http://www.ecb.europa.eu) euroseteliväärennösten kokonaistilanteesta.
Lisätietoja Suomen tilanteesta antaa seteliasiantuntija Jussi Kangas, puh. 010 831 3481.