Vuoden ensimmäinen Euro & talous -julkaisu on ilmestynyt. Numero sisältää neljä ajankohtaista talousartikkelia.
Neuvonantaja Tuomas Välimäki ja markkina-analyytikko Tom Alanen käsittelevät markkinaturbulenssiin liittyviä teemoja. He esittelevät keskuspankkien toimintaa euroalueen, Yhdysvaltojen ja Ison-Britannian rahamarkkinoilla ja selittävät, miten keskuspankit vastaavat rahamarkkinoiden häiriöihin.
Ekonomisti Jukka Vauhkonen pohtii artikkelissaan rahoituslaitosten systeemistä merkittävyyttä. Ekonomisti Jyrki Haajanen puolestaan käsittelee EU-maiden talletussuojajärjestelmien muutospaineita ja ekonomisti Risto Herrala maataloustuotteiden hinnanmuutosten vaikutuksia inflaatioon.
Euro & talous -lehden julkaisurytmi on muuttunut. Vastedes lehdestä ilmestyy neljä artikkelinumeroa vuodessa. Lisäksi keväällä ja syksyllä julkaistaan Talouden näkymät -erikoisnumero Suomen Pankin talousennusteesta. Kolmas erikoisnumero on loppuvuodesta ilmestyvä pankkijärjestelmän tilaa käsittelevä Rahoitusjärjestelmän vakaus. Eurosta & taloudesta julkaistaan siis neljän artikkelinumeron lisäksi kolme erikoisnumeroa eli kaikkiaan seitsemän julkaisua vuoden aikana.
Seuraava Talouden näkymät -erikoisnumero ilmestyy maalis-huhtikuun vaihteessa ja artikkelinumero kesäkuussa.
Euro & talous 1/2008
Euron & talouden voi tilata omaan sähköpostiin osoitteessa
http://www.suomenpankki.fi/fi/julkaisut/sahkoisten_julkaisujen_tilaaminen/Pages/default.aspx
Lisätietoja antaa viestintäpäällikkö Jouko Marttila, puh. 010 831 2632, tai sähköpostitse
jouko.marttila@bof.fi.