Iikka Korhonen on valmistunut kauppatieteiden tohtoriksi Helsingin kauppakorkeakoulusta pääaineenaan kansantaloustiede.
Iikka Korhonen on työskennellyt heinäkuusta 1995 Suomen Pankin siirtymätalouksien tutkimuslaitoksessa. Hänen työtehtäviinsä on kuulunut mm. Baltian maiden ja Venäjän pankki- ja rahoitusjärjestelmien tutkiminen sekä tutkimusohjaajana toimiminen. Siirtymätalouksien tutkimuslaitoksen tutkimuspäällikkönä hän on toiminut 1.10.2009 lähtien. Iikka Korhosen tutkimukset käsittelevät usein siirtymätalouksien valuuttakurssi- ja inflaatiokysymyksiä. Lisäksi hän on tutkinut laajasti taloudellisen toiminnan korrelaatioita eri maiden välillä.