Historia

Suomen Pankki on maailman neljänneksi vanhin keskuspankki. Suomen siirryttyä vuonna 1809 Ruotsin yhteydestä Venäjän vallan alaisuuteen päätettiin maamme rahaolot järjestää uudelleen. Vuonna 1811 keisari Aleksanteri I antoi määräyksen perustaa Waihetus- Laina- ja Depositioni-Contorin Suomen Turkuun. Tästä maamme ensimmäisestä pankista kehittyi Suomen Pankki. Helsinkiin pankki muutti vuonna 1819.

Varsinaiset keskuspankkitehtävänsä Suomen Pankki aloitti 1800-luvun loppupuolella, kun Suomi oli saanut oman rahan ja maahan oli perustettu liikepankkeja. Vuonna 1875 Suomen Pankin ohjesäännössä todettiin keskuspankin tehtäväksi "rahalaitoksen pitäminen vakavalla ja turvallisella kannalla sekä rahaliikkeen edistäminen ja helpottaminen".

Suomen itsenäistyttyä Suomen Pankin asema maan keskuspankkina vahvistettiin. Toisesta maailmansodasta lähtien Suomen Pankilla oli vuosikymmenien ajan laajat valtuudet säännöstellä maamme valuutta- ja pääomanliikkeitä. 1950-luvun lopulla säännöstelyä alettiin vähitellen purkaa ja kokonaan siitä luovuttiin 1990-luvun alussa.

Suomen Pankin päätavoitteeksi oli määritelty markan ulkoisen arvon turvaaminen. Tavoitteeseen pyrittiin sääntelemällä liikkeessä olevan rahan määrää ja korkotasoa sekä markan arvoa suhteessa muihin valuuttoihin. Pankin tehtäviin kuului myös rahoitusjärjestelmän vakauden sekä rahahuollon turvallisuuden ja tehokkuuden edistäminen. Suomen Pankilla oli yksinoikeus rahan liikkeeseenlaskuun.

Vuonna 1995 Suomi liittyi EU:hun kansanäänestyksen jälkeen. Yksi syy Suomen EU-jäsenyysneuvotteluiden aloittamiseen oli pyrkimys vakauttaa maamme taloudellisia oloja. Vakaiden rahaolojen säilyttäminen on Suomen kaltaiselle pienelle maalle helpompaa osana yhteiseurooppalaista talousaluetta kuin sen ulkopuolella.

Euron käyttöönotto vuonna 1999 ei olennaisesti muuttanut Suomen Pankille perinteisesti kuuluneita tehtäviä. Suurin ero on se, että nykyisin Suomen Pankki ei toimi pelkästään kansalliselta pohjalta, vaan osana keskuspankkien eurojärjestelmää.