Pankkitoiminnan arkea
Suomen Pankissa työskentelee noin 440 henkeä ja sen yhteydessä toimivassa Finanssivalvonnassa noin 210 henkeä. Fiva on päätöksenteossaan itsenäinen. Palkoista ja muista palvelussuhteen ehdoista sovitaan Suomen Pankissa paikallisesti. Finanssivalvonnan työntekijät ovat virkasuhteessa Suomen Pankkiin, ja heitä koskevat Suomen Pankin virkaehtosopimukset.
Päätoimipisteemme sijaitsevat Helsingin ydinkeskustassa. Rahahuollon viranomaistehtäviä hoidetaan Vantaalla, Kuopiossa, Oulussa ja Tampereella sijaitsevissa aluekonttoreissa.
Suomen Pankki tarjoaa mielenkiintoisia ja yhteiskunnallisesti merkityksellisiä työtehtäviä. Osana Euroopan keskuspankkijärjestelmää (EKPJ) työympäristömme on kansainvälinen. Keskuspankki on vakaa työnantaja, ja sen henkilöstöllä on hyvät koulutus- ja kehittymismahdollisuudet. Panostamme henkilöstön osaamisen kehittämiseen ja tarjoamme työntekijöillemme mahdollisuuksia monipuoliseen työuraan muun muassa sisäisen työkierron ja projektityön kautta. Työkiertomahdollisuuksia on myös pankin ja Finanssivalvonnan välillä. Verkostoituminen ja työryhmätyöskentely niin kotimaassa kuin kansainvälisestikin ovat tärkeä osa monen keskuspankkilaisen työtä. Pankin henkilöstöjohtamisen tavoitteena on asiantunteva ja motivoitunut henkilöstö.
Pankki tarjoaa henkilöstölleen vakaan palvelussuhteen eurojärjestelmän haastavien asiantuntijatehtävien parissa, asianmukaiset työskentelyolosuhteet, modernit työvälineet ja vuorovaikutteisen työyhteisön. Henkilöstön hyvinvointiin panostetaan tarjoamalla laadukkaat työterveyspalvelut, liikunta- ja harrastemahdollisuuksia ja vapaa-ajan tiloja.
Jarno Talvitie on työskennellyt Euroopan keskuspankissa kahteen otteeseen sisäisen tarkastuksen tehtävissä.
Pankki tarjoaa henkilöstölleen erilaisia liikuntamahdollisuuksia ja -tapahtumia.
Suomen Pankin musiikkikerhon bändi esiintymässä vuosijuhlassa.
Suomen Pankki kiinnostaa työnantajana

|
Suomen Pankki on menestynyt työnantajakuvatutkimuksissa. Keväällä 2012 sijoituimme kahdenneksitoista Universumin opiskelijatutkimuksessa ja syksyllä 2011 neljänneksitoista nuorille ammattilaisille suunnatussa tutkimuksessa. Tuloksemme on keskuspankkien kärkijoukkoa.
|
|---|
Suomen Pankki lukuina
Pääosa henkilöstöstä työskentelee vakinaisessa virkasuhteessa; määräaikaisia on 7 %. Suomen Pankissa asiantuntijoita ja esimiehiä on 67 % ja tuki- ja palveluhenkilöstöä 33 %. Naisten osuus on 49 % henkilöstöstä, miesten 51 %. Henkilöstön keski-ikä organisaatiossa on noin 46 vuotta.
Suomen Pankin henkilöstötilinpäätös (PDF)