[8.5.2007] Toukokuun 8. päivänä julkaistussa Rahoitusmarkkinat-tilastokatsauksessa sekä Suomen Pankin verkkosivujen kuvioissa ja taulukoissa on korjattu useita aikasarjoja. Korjaukset perustuvat raportoijien eri syistä tekemiin tietojen tarkistuksiin.
Merkittävimmät korjaukset koskevat uusien asuntolainasopimusten määriä. Niihin on tehty tarkistuksia marraskuusta 2003 alkaen, ja korjaukset ovat kuukausitasolla enimmillään runsaat 450 miljoonaa euroa. Uusien asuntolainasopimusten korkoon muutos vaikutti enimmillään 0,05 % eli 5 korkopistettä. Uusien kuukausittain nostettujen asuntolainojen määriä on korjattu vuoden 2005 alusta lähtien enimmillään niin, että määrät ovat 100 miljoonaa euroa aiemmin ilmoitettua pienemmät. Uusien nostettujen asuntolainojen korkoon korjauksilla ei ole vaikutusta. Vähäisempiä korjauksia on tehty mm. tili- ja korttiluottoihin, kotitalouksien kulutusluottojen ja muiden lainojen uusiin sopimuksiin, yrityslainojen uusiin sopimuksiin sekä niiden korkosidonnaisuuksiin.
[22.3.2007] Entistä useampia euriborkorkoja tarjolla. Korot-osiossa julkaistavissa taulukoissa esitetään nyt kaikki euriborkorot 1 viikosta 12 kuukauteen laskettuina sekä 360 että 365 päivän laskentasäännön mukaan. Samalla taulukoiden käytettävyyttä on parannettu. Nyt voi valita alasvetovalikosta, esitetäänkö tiedot päivä-, kuukausi-, neljännesvuosi- vai vuositasolla. Lisäksi taulukon otsikosta käy ilmi, mikä aggregointitapa on valittuna. Ohjelmallisen hyödyntämisen helpottamiseksi osioon on lisätty erityisesti tähän tarkoitukseen suunnitellut xml-tiedostot.
[14.3.2007] Valuuttakurssitaulukoiden käytettävyyttä on parannettu. Nyt voi valita alasvetovalikosta, esitetäänkö tiedot päivä-, kuukausi-, neljännesvuosi- vai vuositasolla. Lisäksi taulukon otsikosta käy ilmi, mikä aggregointitapa on valittuna. Valuuttakurssien ohjelmallista hyödyntämistä helpottamaan on lisätty erityisesti tähän tarkoitukseen suunnitellut xml-tiedostot.
[28.2.2007] Korjauksia tilastotietoihin Lainoja, talletuksia ja korkoja kuvaavassa Suomen Pankin pikatilastossa julkaistaan tänään useita korjattuja sarjoja. Korjaukset perustuvat usealta raportoijalta saatuihin tilastotietojen korjauksiin. Korjaukset kohdistuvat pääasiassa uusien lainasopimusten, mutta osittain myös uusien nostettujen asuntolainojen määriin ja korkoihin.
Pikatilastossa julkistetaan korjatut tiedot kolmelta kuukaudelta marraskuusta 2006 lähtien. Samat korjaukset julkaistaan 7.3. ilmestyvässä Rahoitusmarkkinat-tilastokatsauksessa sekä Internetissä julkaistavissa kuvioissa ja taulukoissa.
Pidemmälle historiaan tiedot korjataan mahdollisimman nopeasti, viimeistään huhtikuun aikana. Uusiin asuntolainasopimuksiin ja niiden korkoihin tulevat korjaukset ulottuvat marraskuuhun 2003 asti. Uudet nostetut asuntolainat ja niiden korko korjataan vuoden 2005 alusta lähtien.
Pyrimme viipymättä korjausten valmistuttua julkaisemaan tiedot Suomen Pankin verkkosivujen interaktiivisissa tilastotaulukoissa ja Rahoitusmarkkinat-tilastokatsauksessa. Ilmoitamme korjausten julkaisemisesta myös verkkosivujen tilasto-osion Ajankohtaista-palstalla.
[16.2.2007] Tilastot-osio on uusittu. Tilastot on entistä helpompi löytää nyt, kun ne ryhmitelty aihepiireittäin sivun vasemman reunan valikkoon. Useimmat taulukot ja kuviot sisältävät nyt erilaisia rajaus- ja muokkausmahdollisuuksia, ja tiedot ovat usein saatavilla entistä pidemmältä ajanjaksolta. Myös tietojen tallennus esimerkiksi Exceliin on nyt helppoa. Taulukot ja kuviot toimivat useimmilla selaimilla, mutta suosittelemme kuitenkin käyttöä Microsoft Internet Explorerilla. Entisellä sivustolla ollut sisältö löytyy nyt Julkaisut > Tilastojulkaisut –osiosta.
[15.2.2007] Invest in Finland järjesti Tilastokeskuksessa 15.2.2007 tiedotustilaisuuden, jossa julkistettiin Invest in Finlandin keräämä Uudet ulkomaiset yritykset Suomessa vuonna 2006 -tilasto. Tilaisuudessa oli myös tarjolla ensimmäistä kertaa Invest in Finlandin, Tilastokeskuksen ja Suomen Pankin yhteistyönä laatima tietopaketti ulkomaisista yrityksistä Suomessa: Uudet ulkomaiset yritykset Suomessa( ppt) /Invest in Finland, Ulkomaiset tytäryritykset Suomessa (pdf) /Tilastokeskus, Suorat sijoitukset Suomeen (ppt) /Suomen Pankki. Samassa yhteydessä jaettiin Ulkomaiset yritykset Suomessa (pdf) -käsitteistö, joka selventää aihealueeseen liittyvää termistöä.
[27.12.2006] Slovenia liittyy euroalueeseen 1.1.2007. Maasta tulee euroalueen kolmastoista jäsenvaltio, ja sen valuutta vaihtuu tolarista euroksi. Verkkopalvelussa olevasta valuuttakurssitaulukosta poistuu samalla Slovenian tolarin noteeraus.
[21.12.2005] Pohjoismaiset keskuspankit ovat päättäneet alkaa seurata pohjoismaisten rahalaitosten ulkomaisia tase-eriä kansallisen rahalaitosraportoinnin täydentäjänä vuoden 2006 alusta lähtien. Täydentävä raportointi ei toistaiseksi koske suomalaisia rahalaitoksia. Raportointi kuvataan oheisessa pohjoismaisten keskuspankkien allekirjoittamassa yhteistyömuistiossa (pdf) sekä raportointiohjeissa (pdf) ja -lomakkeissa (Excel) (englanninkielisiä).