SUOMEN PANKKI
Kuukausitiedote
15.1.2013

Maksutase marraskuu 2012

Vaihtotase

• Vaihtotase oli marraskuussa 0,2 mrd. euroa ylijäämäinen. Vastaavana ajankohtana vuonna 2011 alijäämää oli 0,1 mrd. euroa. Viimeisen kahdentoista kuukauden yhteenlaskettu vaihtotase oli 3,1 mrd. euroa alijäämäinen.

  • Tavaroiden ja palveluiden tase oli marraskuussa 0,5 mrd. euroa ylijäämäinen.
  • Maksutaseen mukainen kauppatase1 oli 0,4 mrd. euroa ylijäämäinen.

1 Maksutasetilastoinnin tavarakauppaa koskevat tiedot eroavat Tullihallituksen julkaisemasta ulkomaankauppatilastosta. Tullihallituksen ulkomaankauppatilaston tavarantuonnin cif-arvosta vähennetään rahti- ja vakuutusmenot, jotka näkyvät maksutaseen mukaisesti palvelumenoissa. Sekä tuontiin että vientiin lisätään ns. satamissa tuotetut tavarat, joihin kuuluu muun muassa polttoaine.

Suomen vaihtotase ja kauppatase

Rahoitustase

Pääomaa tuotiin nettomääräisesti 0,2 mrd. euroa.

  • Suorina sijoituksina pääomaa tuotiin nettomääräisesti 0,8 mrd. euroa.
  • Arvopaperisijoituksina pääomaa tuotiin nettomääräisesti 1,6 mrd. euroa.
  • Muina sijoituksina – lainoina, talletuksina ja kauppaluottoina – pääomaa vietiin nettomääräisesti 1,9 mrd. euroa.
Arvopaperisijoitukset

Ulkomainen nettovarallisuus marraskuun lopussa

Ulkomaisia saamisia oli 19 mrd. euroa enemmän kuin velkoja.

  • Suomalaisilla oli saamisia ulkomailta 672 mrd. euroa.
  • Suomalaisilla oli velkoja ulkomaille 653 mrd. euroa.

Ulkomainen nettovelka ilman oman pääoman eriä oli 67 mrd. euroa.

Suomen ulkomainen nettovarallisuus

 

Suomen maksutase
Vuosi 2011,
milj. euroa
Lokakuu 2012,
milj. euroa
Marraskuu 2012,
milj. euroa
12 kk:n liukuva summa, milj. euroa
Vaihtotase -3 052 -49 198 -3 133
    Tavarat -1 436 -5 406 359
    Palvelut 313 109 129 -767
    Tuotannontekijäkorvaukset -286 59 -125 -1 189
    Tulonsiirrot -1 643 -212 -212 -1 536
Pääomansiirrot 198 17 17 198
Rahoitustase 10 271 -597 222 12 247
    Suorat sijoitukset -1 578 -714 830 -1 733
    Arvopaperisijoitukset 9 225 3 889 1 573 9 326
    Muut sijoitukset 2 319 -3 691 -1 891 4 624
    Valuuttavaranto -320 47 24 -264
    Johdannaiset 624 -128 -313 293
Virheelliset ja tunnistamattomat erät -7 416 630 -437 -9 312
Luvut tulevat lopullisiksi yli kahden vuoden kuluttua tilastovuoden päättymisestä.

Lisätietoja antavat Anne Turkkila, p. 010 831 2175 sähköposti etunimi.sukunimi(at)bof.fi

Tilaa Maksutase -kuukausitiedote sähköpostiisi Suomen Pankin internetsivustolta