Vaihtotase
Vaihtotase oli 0,4 mrd. euroa ylijäämäinen heinäkuussa 2009. Vuotta aiemmin eli heinäkuussa 2008 ylijäämä oli 0,6 mrd. euroa. Vuoden aikana (elokuu 2008 – heinäkuu 2009) kertynyt vaihtotaseen ylijäämä oli 3,1 mrd. euroa, kun se vuotta aiemmin oli 7,3 mrd. euroa. Alkuvuoden (tammikuu–heinäkuu) yhteenlaskettu vaihtotase oli 0,3 mrd. euroa alijäämäinen, kun vuonna 2008 se oli vastaavasti 2,2 mrd. euroa ylijäämäinen.
Maksutaseen mukainen kauppatase oli heinäkuussa 260 milj. euroa ylijäämäinen. Sekä vienti että tuonti vähenivät heinäkuusta 2008 yli kolmanneksen. Palveluiden taseen ylijäämä oli 48 milj. euroa ja tuotannontekijäkorvausten taseen 258 milj. euroa. Tulonsiirtojen tase oli 122 milj. euroa alijäämäinen.
|

|
Rahoitustase ja ulkomainen varallisuus
Suomeen tuotiin heinäkuussa nettomääräisesti 4,9 mrd. euroa enemmän pääomaa kuin Suomesta vietiin. Pääomaa tuotiin arvopaperisijoituksina nettomääräisesti 1,6 mrd. euroa ja muina sijoituksina – lainoina, talletuksina ja kauppaluottoina – 3,5 mrd. euroa. Suorina sijoituksina pääomaa vietiin 0,2 mrd. euroa. Johdannaissopimuksista syntynyt nettopääomavirta ulkomailta Suomeen oli 0,3 mrd. euroa. |
 |
Suomalaisilla oli ulkomailta tämän vuoden heinäkuun lopussa 6,4 mrd. euroa enemmän velkaa kuin saamista. Bruttosaamiset olivat 408 mrd. euroa ja bruttovelat 415 mrd. euroa. Yrityksillä, rahalaitoksilla, valtiolla ja kunnilla oli ulkomailta enemmän velkaa kuin saamisia. Muiden rahoituslaitosten, työeläkelaitosten sekä kotitalouksien saamiset puolestaan olivat suuremmat kuin velat. Suomalaisilla oli heinäkuun lopussa arvopaperivelkoja 36,9 mrd. euroa enemmän kuin arvopaperisaamisia. Muita velkoja – lainoja, talletuksia ja kauppaluottoja – oli 6,8 mrd. euroa enemmän kuin muita saamisia. Sen sijaan suorina sijoituksina oli 27,8 mrd. euroa enemmän ulkomaisia saamisia kuin velkoja.
Suomalaisten ulkomainen nettovelka (= bruttovelat – bruttosaamiset) ilman oman pääoman eriä on kasvanut noin 30 mrd. euroa kesästä 2008. Heinäkuun lopussa suomalaisilla oli 27,8 mrd. euroa enemmän velkaa kuin saamista ulkomailta. Aivan viime kuukausia lukuun ottamatta suomalaisilla on ollut vastaavan suuruinen nettovelka viimeksi 1990-luvun lopulla. |
 |
Suomen maksutase |
Vuosi 2008, milj. euroa |
Kesäkuu 2009, milj. euroa |
Heinäkuu 2009, milj. euroa |
12 kk:n liukuva summa, milj. euroa |
| Vaihtotase |
5 566 |
442 |
444 |
3 116 |
| Tavarat |
5 862 |
429 |
260 |
4 058 |
| Palvelut |
1 840 |
-43 |
48 |
993 |
| Tuotannontekijäkorvaukset |
- 550 |
145 |
258 |
-351 |
| Tulonsiirrot |
-1 585 |
-89 |
-122 |
-1 585 |
| Pääomansiirrot* |
167 |
– |
– |
– |
| Rahoitustase |
6 242 |
1 571 |
4 887 |
22 611 |
| Suorat sijoitukset |
-7 179 |
-120 |
-205 |
1 085 |
| Arvopaperisijoitukset** |
4 629 |
5 579 |
1 638 |
16 176 |
| Muut sijoitukset |
7 408 |
-3 056 |
3 468 |
964 |
| Valuuttavaranto |
-192 |
-583 |
-323 |
-811 |
| Johdannaiset |
1 576 |
-248 |
308 |
5 197 |
| Virheelliset ja tunnistamattomat erät |
-11 975 |
-2 013 |
-5 331 |
-25 796 |
Luvut tulevat lopullisiksi yli kahden vuoden kuluttua tilastovuoden päättymisestä.
*Pääomansiirtoja ei arvioida kuukausittain, vaan ne esitetään vasta vuositietojen valmistuttua.
**Arvopaperisijoitusten tilastointi perustuu arvopaperikohtaiseen tiedonkeruuseen joulukuun 2008 kantatiedoista lähtien. Tilastointitavan muutoksen vuoksi tammikuusta lähtien luvut eivät ole täysin vertailukelpoisia aiempien ajanjaksojen lukujen kanssa.
Lisätietoja antaa Jaakko Suni p. 010 831 2454, sähköposti etunimi.sukunimi(at)bof.fi