Vaihtotase
Vaihtotase oli 1,6 mrd. euroa ylijäämäinen lokakuussa 2009. Suuren ylijäämän taustalla oli kauppatasetta parantanut ennätyksellisen suuri matkustajalaivatoimitus. Vuotta aiemmin eli lokakuussa 2008 vaihtotaseen ylijäämä oli 0,7 mrd. euroa. Lokakuun huomattava ylijäämä vaikuttaa positiivisesti koko vuoden 2009 vaihtotaseeseen, ja vuoden alusta (tammi-lokakuu) ylijäämää on kertynyt 2,0 mrd. euroa. Viime vuonna vastaavana aikana vaihtotaseen ylijäämää oli kertynyt 4,3 mrd. euroa.
Maksutaseen mukainen kauppatase oli lokakuussa 1,5 mrd. euroa ylijäämäinen. Vienti oli tämän vuoden kauppataseluvuissa poikkeuksellisen suuri, mikä johtuu yllä mainitun matkustajalaivan valmistumisesta. Muu vienti sekä koko tuonti olivat edelleenkin noin kolmanneksen pienemmät kuin vastaavana aikana vuonna 2008. Palveluiden taseen ylijäämä oli 0,2 mrd. euroa ja tuotannontekijäkorvausten taseen 0,1 mrd. euroa. Tulonsiirtojen tase oli 0,2 mrd. euroa alijäämäinen. |

|
Rahoitustase ja ulkomainen varallisuus
Suomeen tuotiin lokakuussa nettomääräisesti 6,0 mrd. euroa enemmän pääomaa kuin Suomesta vietiin. Vuoden alusta lähtien (tammi-lokakuussa) Suomeen on tuotu pääomaa nettomääräisesti 21,0 mrd. euroa. Lokakuussa pääomaa tuotiin arvopaperisijoituksina nettomääräisesti 4,8 mrd. euroa, mikä johtui pääosin valtion liikkeeseen laskemista joukkolainoista ja rahamarkkinapapereista. Sekä suorina sijoituksina että muina sijoituksina – lainoina, talletuksina ja kauppaluottoina – pääomaa tuotiin kumpanakin nettomääräisesti 0,4 mrd. euroa. Johdannaissopimuksista syntynyt nettopääomavirta oli ulkomailta Suomeen 0,3 mrd. euroa. |
 |
Suomalaisilla oli ulkomailta tämän vuoden lokakuun lopussa 7,2 mrd. euroa enemmän velkaa kuin saamista. Bruttosaamiset olivat 423 mrd. euroa ja bruttovelat 430 mrd. euroa. Yrityksillä, rahalaitoksilla, valtiolla ja kunnilla oli ulkomailta enemmän velkaa kuin saamisia. Muiden rahoituslaitosten, työeläkelaitosten sekä kotitalouksien saamiset olivat suuremmat kuin velat. Suomalaisilla oli lokakuun lopussa arvopaperivelkoja 37,1 mrd. euroa enemmän kuin arvopaperisaamisia. Muita velkoja – lainoja, talletuksia ja kauppaluottoja – oli 6,2 mrd. euroa enemmän kuin muita saamisia. Sen sijaan suorina sijoituksina oli 26,8 mrd. euroa enemmän ulkomaisia saamisia kuin velkoja.
Lokakuun 2009 lopussa suomalaisilla oli enemmän velkaa kuin saamista ulkomailta ja suomalaisten ulkomainen nettovelka (= bruttovelat – bruttosaamiset) ilman oman pääoman eriä oli 36 mrd. euroa. |
 |
Suomen maksutase
|
Vuosi 2008, milj. euroa |
Syyskuu 2009, milj. euroa |
Lokakuu 2009, milj. euroa |
12 kk:n liukuva summa, milj. euroa |
| Vaihtotase |
5 566 |
221 |
1 614 |
3 268 |
| Tavarat |
5 862 |
-121 |
1 525 |
3 976 |
| Palvelut |
1 840 |
307 |
153 |
1 431 |
| Tuotannontekijäkorvaukset |
- 550 |
148 |
145 |
-628 |
| Tulonsiirrot |
-1 585 |
-112 |
-208 |
-1 512 |
| Pääomansiirrot* |
167 |
– |
– |
– |
| Rahoitustase |
6 242 |
-3 273 |
5 989 |
24 892 |
| Suorat sijoitukset |
-7 179 |
579 |
392 |
2 425 |
| Arvopaperisijoitukset** |
4 629 |
1 118 |
4 769 |
21 603 |
| Muut sijoitukset |
7 408 |
-5 793 |
436 |
-2 890 |
| Valuuttavaranto |
-192 |
105 |
106 |
-301 |
| Johdannaiset |
1 576 |
718 |
286 |
4 055 |
| Virheelliset ja tunnistamattomat erät |
-11 975 |
3 052 |
-7 603 |
-28 188 |
Luvut tulevat lopullisiksi yli kahden vuoden kuluttua tilastovuoden päättymisestä.
*Pääomansiirtoja ei arvioida kuukausittain, vaan ne esitetään vasta vuositietojen valmistuttua.
**Arvopaperisijoitusten tilastointi perustuu arvopaperikohtaiseen tiedonkeruuseen joulukuun 2008 kantatiedoista lähtien. Tilastointitavan muutoksen vuoksi tammikuusta lähtien luvut eivät ole täysin vertailukelpoisia aiempien ajanjaksojen lukujen kanssa.
Lisätietoja antaa Anne Turkkila p. 010 831 2175, sähköposti etunimi.sukunimi(at)bof.fi