SUOMEN PANKKI
Kuukausitiedote
15.11.2011

Maksutase syyskuussa 2011

Vaihtotase tammi-syyskuussa alijäämäinen

Vaihtotaseen ylijäämä oli vuoden 2011 kolmannella neljänneksellä 0,8 mrd. euroa, mikä on suunnilleen sama kuin vuotta aiemmin. Vuoden alusta lähtien eli tammi-syyskuussa vaihtotase on kuitenkin alijäämäinen 0,9 mrd. euroa, kun se vuonna 2010 vastaavana aikana oli vielä 0,3 mrd. euroa ylijäämäinen. Syyskuun vaihtotaseen ylijäämä oli 0,5 mrd. euroa, mikä on enemmän kuin minään kuukautena aiemmin vuonna 2011.

Suomen vaihtotase ja kauppatase

Pääomanvienti suorina sijoituksina kasvanut

Tammi-syyskuussa 2011 suomalaiset sijoittajat veivät pääomaa ulkomaille suorina sijoituksina 3,8 mrd. euroa ja vastaavasti ulkomaiset sijoittajat toivat pääomaa Suomeen suorina sijoituksina vain 0,03 mrd. euroa. Nettomääräisesti pääomaa vietiin suorina sijoituksina ulkomaille 3,8 mrd. euroa eli 2,2 mrd. euroa enemmän kuin vuoden 2010 vastaavana ajanjaksona. Myös vuosineljänneksittäin tarkasteltuna pääomanvienti kasvoi kaikilla kolmella neljänneksellä.

Suorat sijoitukset Suomeen ja ulkomaille

Arvopaperisijoituksina pääomaa tuotiin enemmän kuin vietiin

Arvopaperisijoituksina Suomeen tuotiin pääomaa tammi-syyskuussa 2011 nettomääräisesti 6,1 mrd. euroa: ulkomaiset sijoittajat hankkivat suomalaisia arvopapereita 9,4 mrd. euron arvosta ja vastaavasti suomalaiset sijoittajat kasvattivat sijoituksiaan ulkomaisiin arvopapereihin 3,3 mrd. eurolla. Pääomanliikkeet olivat vilkkaimmillaan toisella vuosineljänneksellä, jolloin pääomaa vietiin Suomesta 6,7 mrd. euroa ja sitä tuotiin Suomeen 5,3 mrd. euroa.

Pääomantuonti ulkomailta Suomeen koostui tammi-syyskuussa suurimmalta osin sijoituksista suomalaisten rahalaitosten liikkeeseen laskemiin arvopapereihin, joita myytiin ulkomaille nettomääräisesti kaikkiaan 8,2 mrd. eurolla. Näistä arvopapereista pankkien liikkeeseen laskemien joukkolainojen nettomyynnit ulkomaille olivat 5,1 mrd. euroa ja muiden rahalaitosten 3,5 mrd. euroa. Suomen valtion joukkolainoja myytiin ulkomaille 7,7 mrd. eurolla, mutta toisaalta valtion lyhytaikaisia velkasitoumuksia ostettiin takaisin ulkomailta ja kuoletettiin 4,5 mrd. eurolla. Suomalaisten yritysten osakkeita ostettiin takaisin ulkomailta 1,2 mrd. eurolla.

Suomesta ulkomaille suuntautuneesta pääomanviennistä valtaosan muodostivat sijoitukset ulkomaisiin joukkovelkakirjoihin, joita hankittiin tammi-syyskuussa nettomääräisesti 5,3 mrd. euron edestä. Ulkomaille rekisteröityjen sijoitusrahastojen rahasto-osuuksiin sijoitettiin 1,3 mrd. euroa. Sijoituksia ulkomaisiin osakkeisiin supistettiin 3,3 mrd. eurolla ja rahamarkkinapapereihin 1,0 mrd. eurolla. Sijoittajasektoreittain tarkasteltuna eniten pääomaa vei rahalaitossektori, yhteensä 8,3 mrd. euroa. Tästä pankkien osuus ylsi 6,4 mrd. euroon. Suomeen rekisteröidyt sijoitusrahastot sen sijaan vähensivät ulkomaisia arvopaperisaamisiaan 3,0 mrd. eurolla ja Suomen valtio 2,2 mrd. eurolla.

Arvopaperisijoitukset 

Suomalaisten ulkomaiset saamiset edelleen suuremmat kuin velat

Suomalaisilla oli ulkomailta syyskuun 2011 lopussa 28 mrd. euroa enemmän saamisia kuin velkaa. Bruttosaamiset olivat 623 mrd. euroa ja bruttovelat 596 mrd. euroa. Yrityksillä, rahalaitoksilla, valtiolla ja kunnilla oli ulkomailta enemmän velkaa kuin saamisia. Muiden rahoituslaitosten, työeläkelaitosten sekä kotitalouksien saamiset puolestaan olivat suuremmat kuin velat. Suomalaisilla oli syyskuun lopussa arvopaperivelkoja 12 mrd. euroa enemmän kuin arvopaperisaamisia. Muita velkoja – lainoja, talletuksia ja kauppaluottoja – oli 16 mrd. euroa enemmän kuin muita saamisia. Sen sijaan suorina sijoituksina oli 41 mrd. euroa enemmän ulkomaisia saamisia kuin velkoja.

Suomen keskeisillä sijoittajasektoreilla oli saamisia ns. GIIPS-maista1 syyskuun 2011 lopussa 19 mrd. euroa. GIIPS-maiden osuus näiden sektoreiden koko sijoituskannasta oli noin 4 %.

Suomalaisten ulkomainen nettovelka (= bruttovelat – bruttosaamiset) ilman oman pääoman eriä oli syyskuun lopussa 45 mrd. euroa.

1 Kreikka, Irlanti, Italia, Portugali ja Espanja.

Suomen maksutase
Vuosi 2010,
milj. euroa
Elokuu 2011,
milj. euroa
Syyskuu 2011,
milj. euroa
12 kk:n liukuva summa, milj. euroa
Vaihtoase 3 302 97 455 2 114
    Tavarat 2 999 -26 280 2 312
    Palvelut 138 -27 -34 -274
    Tuotannontekijäkorvaukset 1 831 300 358 1 389
    Tulonsiirrot -1 667 -150 -150 -1 313
Pääomansiirrot 160 13 13 160
Rahoitustase -1 440 -1 821 -672 -2 221
    Suorat sijoitukset -2 711 -411 600 -4 876
    Arvopaperisijoitukset -6 304 5 205 -952 1 860
    Muut sijoitukset 6 276 -6 860 -677 -40
    Valuuttavaranto 1 661 83 6 -88
    Johdannaiset -362 162 352 923
Virheelliset ja tunnistamattomat erät -2 021 1 710 203 -52
Luvut tulevat lopullisiksi yli kahden vuoden kuluttua tilastovuoden päättymisestä.

Lisätietoja antavat Anne Turkkila, p. 010 831 2175 ja Maria Huhtaniska-Montiel, p. 010 831 2534, sähköposti etunimi.sukunimi(at)bof.fi

Seuraava maksutasetiedote julkaistaan 15.12.2011 klo 10.00.

Tilaa Maksutase -kuukausitiedote sähköpostiisi Suomen Pankin internetsivustolta