SUOMEN PANKKI
Kuukausitilasto
31.10.2016

Opiskelijat rahoittavat opintojaan entistä enemmän opintolainalla

Opintolainoja on nostettu vuonna 2016 syyskuun loppuun mennessä 339 milj. euroa. Viime vuonna vastaavana aikana opintolainanostoja oli  307 milj. euroa ja 221 milj. euroa vuonna 2014.  Opintolainakanta on kasvanut kahdessa vuodessa lähes 30 %,  ja se oli  syyskuun 2016 lopussa 2,3 mrd. euroa.

Opintolainakannan kasvuun on osaltaan vaikuttanut vuonna 2014 voimaan tullut opintotukiuudistus, joka  on saanut aikaan sen, että opiskelijat ovat turvautuneet opintolainaan. Uudistuksen myötä korkeakouluopiskelijat, jotka valmistuvat määräajassa, voivat saada ns. opintolainahyvityksen. Opintotukiuudistuksella on pyritty siirtämään opiskelusta aiheutuvia kuluja enemmän opintolainalla rahoitettavaksi.

Myös erittäin alhaiset korot  ovat tehneet opintolainasta houkuttelevan opintojen rahoitusmuodon. Syyskuussa nostettujen uusien opintolainojen sovittu vuosikorko oli 0,67 % ja opintolainakannan sovittu vuosikorko 0,75 %. Vuonna 2014 vastaavana aikana uusien opintolainojen vuosikorko oli 1,16 % ja lainakannan 1,32 %.

Opiskelijoiden heikko työllisyystilanne vaikeuttaa mahdollisuuksia rahoittaa opintoja osa-aikaisella ansiotyöllä, mikä on osaltaan voinut lisätä opintolainojen kysyntää. Varsinkin kesätyöpaikkoja on ollut opiskelijoille aikaisempaa vähemmän tarjolla, ja opiskelijat ovat saattaneet jatkaa opintojaan myös kesäkuukausien ajan opintolainan turvin.

Lainat 

Kotitaloudet nostivat syyskuussa 2016 uusia asuntolainoja 1,6 mrd. euron edestä. Uusien nostettujen asuntolainojen keskikorko oli 1,16 %. Euromääräisten asuntolainojen kanta oli syyskuun lopussa 93,6 mrd. euroa ja asuntolainakannan vuosikasvu 2,5 %. Kotitalouslainoista oli syyskuun lopussa kulutusluottoja 14,6 mrd. euroa ja muita lainoja 16,3  mrd. euroa.

Uusia yrityslainoja (pl. tili- ja korttiluotot) nostettiin 1,8 mrd. euron edestä syyskuussa 2016. Uusien nostettujen yrityslainojen keskikorko laski elokuusta ja oli 1,84 %. Yrityksille myönnettyjen euromääräisten lainojen kanta oli syyskuun lopussa 74,9 mrd. euroa, mistä oli asuntoyhteisöille myönnettyjä lainoja 25,2 mrd. euroa.

Talletukset

Kotitalouksien yhteenlaskettu talletuskanta oli syyskuun lopussa 84,1 mrd. euroa ja talletusten keskikorko 0,20 %. Talletuskannasta oli yön yli -talletuksia 60,3 mrd. euroa ja määräaikaistalletuksia 9,3 mrd. euroa. Uusia määräaikaisia talletussopimuksia kotitaloudet solmivat syyskuussa 0,6  mrd. euron edestä. Uusien määräaikaistalletusten keskikorko oli syyskuussa 0,44  %.


HUOM!
Rahalaitokset kattavat kaikki Suomessa toimivat rahalaitokset.
Lainat ja talletukset kattavat kaikki euromääräiset lainat ja talletukset koko euroalueelle, mutta muiden maiden kuin Suomen osuus luvuissa on erittäin vähäinen.

Keskeisiä Suomen rahalaitosten laina- ja talletustietoja, ennakkotietoja

  Heinäkuu, milj. euroa Elokuu, milj. euroa Syyskuu, milj. euroa Syyskuu, 12 kk:n muutos1, % Keskikorko, %
Lainat kotitalouksille2, kanta 123 888 124 112 124 498 2,8 1,59
    - niistä asuntolainat 93 293 93 386 93 647 2,5 1,11
Lainat yrityksille2, kanta  74 464 74 575 74 923 4,5 1,52
Kotitalouksien2 talletukset, kanta 85 128 84 294 84 079 3,8 0,20
Kotitalouksien uudet nostetut asuntolainat 1 372 1 446 1 595 1,16

1 Muutos on laskettu kantojen kuukausimuutoksista, jotka on puhdistettu arvostus- ja luokitusmuutoksista. 
2 Kotitaloudet sisältävät myös kotitalouksia palvelevat voittoa tavoittelemattomat yhteisöt; yritykset sisältävät myös asuntoyhteisöt.

Lisätietoja antavat

Anne Turkkila, puh. 010 831 2175, sähköposti: anne.turkkila(at)bof.fi,
Markus Aaltonen, puh. 010 831 2395, sähköposti: markus.aaltonen(at)bof.fi.

Seuraava raha- ja pankkitilastotiedote julkaistaan 30.11.2016 klo 13.

 
Tiedotteen pohjana olevat tilastoluvut ja -grafiikka ovat luettavissa myös Suomen Pankin verkkosivuilla osoitteessa http://www.suomenpankki.fi/fi/tilastot/Pages/default.aspx.