Helsingin kauppakorkeakoulu, 18.11.2008.
Tiivistelmä tutkimuksesta "Arbitraasipääoma ja valuuttojen korkoerokaupankäynnin tuotot"
Helsingin kauppakorkeakoulun tuoreessa tutkimuksessa, jonka ovat tehneet professori Matti Suominen ja tutkijat Petri Jylhä ja Jussi-Pekka Lyytinen, esitetään uusia tuloksia valuuttojen korkoerokaupankäynnin vaikutuksista. Korkoerokaupankäynnissä matalakorkoisen valuutan määräisinä lainatut varat sijoitetaan korkeakorkoiseen valuuttaan.
Tutkimus, joka esitetään Yhdysvaltain rahoitusyhdistyksen kokouksessa San Franciscossa tammikuussa 2009, osoittaa regressioanalyysiä käyttäen, että korkoerokaupankäynti on riskirahastojen tärkein strategia. Tulosten mukaan riskirahastojen hallinnoitavana oleva varallisuus on kasvanut niin suureksi, että rahastojen korkoerokaupankäynnillä on ollut tilastollisesti merkitsevä vaikutus korkoihin ja valuuttakursseihin ympäri maailmaa. Korkoerokaupankäyntiin suuntautuneiden pääomien vaikutuksesta korkeakorkoiset valuutat ovat vahvistuneet viime vuosien aikana ja matalakorkoiset valuutat ovat heikentyneet. Tämän takia korkoerokaupankäynnistä odotettavat tuotot, jotka on viime vuosiin asti arvioitu suuriksi, ovat supistuneet ajan myötä.
Juuri tällä hetkellä pääomat sitä vastoin pakenevat riskirahastoista, joten myös korkoerokaupankäynnin positiot purkautuvat. Tämä on kahden viimeisen kuukauden aikana ollut yhteydessä Japanin jenin, Yhdysvaltain dollarin ja Sveitsin frangin voimakkaaseen vahvistumiseen ja euron, Kanadan dollarin ja Englannin punnan voimakkaaseen heikentymiseen. Nämä valuuttakurssimuutokset ovat olleet epätavallisen suuria. Esimerkiksi 30 päivän aikana lokakuun loppuun mennessä Japanin jeni vahvistui yli 30 % euroon nähden. Nämä viimeaikaiset valuuttakurssiliikkeet ovat sopusoinnussa suhteessa tutkimustuloksiin, joiden mukaan jeni, Yhdysvaltain dollari ja Sveitsin frangi ovat tällä hetkellä korkoerokaupankäynnin positioiden lainavaluuttoja ja euro, Kanadan dollari ja Englannin punta ovat vastaavia sijoitusvaluuttoja.
Tutkimuspaperi on saatavilla seuraavasta linkistä: http://papers.ssrn.com/sol3/papers.cfm?abstract_id=1113812. Kalvoesitys on pyydettävissä Matti Suomiselta.
Tietoa tutkijoista:
Matti Suominen on rahoituksen professori Helsingin kauppakorkeakoulussa. Petri Jylhä on jatko-opiskelija Helsingin kauppakorkeakoulussa. Jussi-Pekka Lyytinen on entinen Helsingin kauppakorkeakoulun opiskelija, joka työskentelee tällä hetkellä valuuttakaupassa Pohjola Pankissa.