Modernin kasvuteorian mukaan hyödykemarkkinoiden kilpailu on keskeinen kasvutekijä verrattaessa eri maiden keskinäistä suorituskykyä ja yksittäisten maiden menestymistä eri ajankohtina. Hyödykemarkkinoiden kilpailullisuus on nähtävästi myös erittäin merkittävässä asemassa vallitsevassa kansainvälisessä poliittisessa ja talouspoliittisessa keskustelussa todennäköisesti senkin vuoksi, että globalisaatiosta – kilpailun kiristymisen ehkä merkittävimmästä ilmentymästä – käytävä keskustelu on parhaillaan vilkkaimmillaan. Yritysten T&K-toimintaa käsittelevään keskusteluun sekä tutkimus- ja selvitystoimintaan liittyy kiinteästi kysymys julkisen sektorin T&K-tukipolitiikan vaikutuksista yritysten innovointihalukkuuteen ja -mahdollisuuksiin. Piristääkö julkisen sektorin interventio tutkimus- ja tuotekehittelymarkkinoita? Voimistaako se yritysten innovaatiotoimintaa, ja edistääkö se tätä kautta koko talouden teknologista kehittymistä? Vaikka ekonomistit näyttävätkin olevan suhteellisen yksimielisiä siitä, että hyödykemarkkinakilpailu vaikuttaa ainakin tiettyyn rajaan asti suotuisasti talouden kasvuun, heidän näkemyksensä jakaantuvat selkeämmin, kun kyse on julkisen sektorin merkityksestä yritysten tutkimus- ja tuotekehittelytoiminnan kannustajana. Kun tätä kysymystä tarkastellaan modernin kasvuteorian schumpeterilaisesta näkökulmasta, ratkaisevaa julkisen sektorin harjoittaman T&K-politiikan vaikutusten kannalta on nähtävästi se, voidaanko politiikalla vaikuttaa yritysten innovaatiotoiminnastaan odottamiin lisätuottoihin eli tuottoeroihin tuloksellisen ja tuloksettoman innovaation välillä tai tuottoeroihin innovaatiota edeltävästä ja sen jälkeisestä toiminnasta. Erityisen mielenkiintoiseksi tämän kysymyksen tekee myös se, että teoreettisesti T&K-politiikan vaikutukset voivat riippua hyödykemarkkinoiden kilpailullisuuden asteesta. Empiirinen näyttö tukee nähtävästi yleistyvää teoreettista käsitystä, että hyvin vähän ja hyvin voimakkaasti kilpaillut hyödykemarkkinat kannustavat yrityksiä innovointiin vähiten eli hyödykemarkkinakilpailun ja innovaatiotoiminnan intensiteetin välillä vallitsee riippuvuus, joka graafisesti esitettynä on kumpumainen, käänteisen U-kirjaimen muotoinen. Se, miten julkisen sektorin T&K-politiikka vaikuttaa tähän innovoinnin ja kilpailun asteen väliseen riippuvuuteen, selviää parhaiten jatkotutkimuksen avulla.
Lähitulevaisuudessa keskustelualoitteena ilmestyvässä tutkimuksessaan ”When do R&D subsidies boost innovation? Revisiting the inverted U shape” Juha Kilponen ja Torsten Santavirta tarkastelevat kysymystä suhteellisen tutkimus- ja tuotekehittelytuen vaikutuksista yritysten innovointihalukkuuteen eri hyödykemarkkinoiden kilpailuolosuhteissa. Rakentamassaan teoreettisessa mallissa Kilponen ja Santavirta yhdistävät aineksia kilpailun ja talouskasvun välistä yhteyttä tarkastelevasta tutkimustraditiosta sekä kirjallisuudesta, joka tutkii julkisen sektorin tukipolitiikan vaikutuksia yritysten tutkimus- ja tuotekehittelyyn. He haluavat selvittää ensi vaiheessa teoreettisesti tukipolitiikan vaikutuksia innovoinnin ja hyödykemarkkinakilpailun väliseen riippuvuuteen. Täsmällisemmin sanoen tarkastellessaan hyödykemarkkinakilpailun vaikutuksia yritysten halukkuuteen innovoida Kilponen ja Santavirta käyttävät modernia schumpeterilaista kasvuteoreettista mallinnustraditiota. Schumpeterilainen ajattelu yritysten innovaatiohalukkuudesta perustuu oletukseen, että mahdollisuus lisävoittoihin eli mahdollisuus kasvattaa innovaatioiden jälkeisten ja niitä edeltävien voittojen välistä eroa kannustaa yrityksiä innovoimaan.
Kilposen ja Santavirran rakentamassa mallissa julkisen sektorin suorat T&K-tuet vaikuttavat näihin lisävoittoihin ja siis yritysten innovointihalukkuuteen. Kilposen ja Santavirran johtamat teoreettiset tulokset ovat hyvin mielenkiintoisia. He osoittavat, että suhteellinen T&K-tuki kasvattaa yritysten innovaatiotoimintaa äärimmäistä kilpailua lukuun ottamatta kaikissa hyödykemarkkinoiden kilpailuolosuhteissa. Tuloksen mukaan julkisen sektorin myöntämä suhteellinen T&K-tuki siis voimistaa hyödykemarkkinakilpailun ja yritysten innovaatiohalukkuuden välistä schumpeterilaista mekanismia: yritykset haluavat innovoida paetakseen kilpailua pahimpien kilpakumppanien kanssa tai, vaihtoehtoisesti, jäljitellyt yritykset innovoivat välttääkseen kilpailutilannetta pahimpien, teknologisesti tasavertaisten kilpailijoiden kanssa. Jälkimmäiseen tilanteeseen yritykset joutuvat, elleivät innovoi.. Toisaalta, Kilposen ja Santavirran tarkastelema spesifi T&K-–tuki ei näytä muuttavan markkinarakenteiden tai kilpailuolosuhteiden keskinäistä järjestystä innovaatiotoiminnan intensiteetin kannalta: tuki ei nähtävästi vaikuta kilpailun asteeseen, jolla yritysten innovointi on vireimmillään.
Kilponen ja Santavirta testaavat rakentamansa mallin keskeistä implikaatiota, että T&K-tuki kasvattaa yritysten innovointihalukkuutta äärimmäisiä markkinarakenteita lukuun ottamatta kaikissa markkinakilpailun olosuhteissa. Heidän käyttämänsä empiirinen aineisto koostuu yritys- ja tehdaskohtaisista patenteista, hyödykemarkkinoiden kilpailuindikaattoreista sekä suomalaisille yrityksille suunnatuista T&K-tuista vuosina 1990–2001. Tutkijat mittaavat T&K-tukien suuruutta Tekesin myöntämien suorien tuotetukien avulla. Suorat tuotetuet ovat Tekesin rahoituksen kulmakivi, ja niiden osuus Tekesin koko budjetista on noin 40 %. Kilpailumittarin endogeenisuusharhan kontrolloimiseksi Kilponen ja Santavirta täydentävät aineistoaan analysoimalla kilpailuviraston tekemiä yksittäisiä päätöksiä kilpailun mahdollisesta vääristymisestä samoin kuin yksittäisiä yksityistämispäätöksiä. Kilposen ja Santavirran empiirinen analyysi antaa ensinnäkin tukea käsitykselle, että yritysten innovaatiotoiminta on vireimmillään epätäydellisesti kilpailluilla hyödykemarkkinoilla ja vaimeimmillaan monopolisoituneilla sekä täydellisen kilpailun markkinoilla. Heidän estimointituloksensa indikoivat toisaalta, että T&K-tuet kasvattavat yritysten innovointihalukkuutta äärimmäisiä kilpailuoloja lukuun ottamatta kaikissa markkinakilpailun olosuhteissa. Empiirinen näyttö on vahvimmillaan niissä markkinakilpailun olosuhteissa, jotka kannustavat yrityksiä innovoimaan paetakseen kilpailua.
Kilposen ja Santavirran empiiriset tulokset eivät ole mielenkiintoisia ja rohkaisevia ainoastaan heidän konstruoimansa teoreettisen mallin kannalta, vaan yleisemminkin. Heidän työnsä kannustaa jatkamaan tutkimuksia kilpailutekijöiden kasvuvaikutusten selvittämiseksi. Mielenkiintoisten teoreettisten mallien lisäksi tämä tutkimusteema mahdollistaa uusien empiiristen tutkimusmenetelmien ja aineistojen käytön teoreettisten mallien implikaatioiden testaamiseksi. Näiden seikkojen vuoksi tutkimuspanostus kilpailutekijöiden kasvuvaikutusten analyysiin voi palkita tekijäänsä merkittävilläkin kontribuutioilla. |