Eurooppalaiset rahoitusmarkkinat ovat sääntelyn purkamisen ja informaatioteknologian kehityksen siivittämänä muuttuneet nopeasti kolmenkymmenen viime vuoden aikana. Näiden tekijöiden ansiosta mahdollisuudet yhdistymisiin rahoitustoimialalla ovat parantuneet olennaisesti. Finanssitavaratalojen ja monikansallisten rahoituslaitosten syntyminen ja kasvava suosio ovat oiva osoitus rahoitustoimialalla tapahtuvasta konsolidoinnista. Teknologinen kehitys ja sääntelyn purkaminen ovat myös ruokkineet rahoitustoimialan innovointia ja edistäneet sellaisten rahoitusmarkkinatuotteiden syntymistä, joita on vaikea luokitella perinteisten arvopaperi-, pankki- tai vakuutustoimialan tuotteiksi. Viimeaikaisen rahoitusmarkkinoiden kehityksen vuoksi eri toimialojen ja maiden viranomaisvalvojien on täytynyt tiivistää yhteistyötään rahoituslaitosten valvonnassa. Kysymys ylikansallisen valvontaviranomaisen luomisesta on noussut esiin teemaan liittyvässä eurooppalaisessa keskustelussa, kun taas yksittäisissä maissa on esitetty vaatimus, että eri toimialojen valvojiin perustuvan valvontarakenteen järkevyys on arvioitava perusteellisesti. Suomessa valtioneuvosto päätti hiljattain yhdistää rahoitus- ja vakuutusvalvonnan, ja uusi rahoitus- ja valvontaorganisaatio tullaan järjestämään Suomen Pankin yhteyteen.
Rahoituspalvelusektorilla syntyvät monialayhtiöt sekä koko toimialan kansainvälistyminen asettavat haasteita olemassa oleville valvontarakenteille. Erityisesti rahoituspalvelusektorin monialayhtiöt ovat lisänneet paineita yhdistää rahoituspalvelusektorin eri toimialojen viranomaisvalvontaa suuremmiksi kokonaisuuksiksi. Monialayhtiöiden syntyyn kiinteästi liittyvät uudet rahoitusmarkkinatuotteet, joiden vuoksi perinteiset rajat ”puhtaiden” pankki-, arvopaperi- ja vakuutustuotteiden välillä hämärtyvät, ovat myös lisänneet paineita rahoitusvalvonnan uudelleenjärjestelyyn. Valvontaviranomaisiin kohdistuvia paineita lisää sekin, että toimialaliukumia ja monialayhtiöitä syntyy myös yli kansallisten rajojen. Tämän vuoksi relevantti taloustieteellinen kirjallisuus käsittelee rahoitustoimialan monialayhtiöitä ja monikansallisia yhtiötä rinnakkaisina ilmiöinä, mikä on ymmärrettävää myös siksi, että monialayhtiöiden ja monikansallisten yhtiöiden syntyyn vaikuttavat usein samat taloudelliset motiivit. Halu hyödyntää mittakaava- ja laaja-alaisuuden edut samoin kuin paremmaksi koetut mahdollisuudet hajauttaa riskejä, sikäli kuin eri liiketoimintojen riskit eivät ole täydellisesti korreloituneita, ovat edistäneet finanssitavaratalojen syntymistä rahoitustoimialalla. Monikansallisten rahoituslaitosten syntyä on puolestaan selitetty rahoituslaitosten tavoittelemilla mittakaavaeduilla sekä paremmaksi koetuilla mahdollisuuksilla hajauttaa riskejä. Jälkimmäiset ovat seurausta riskien hallintaan soveltuvien arvopaperien lukumäärän kasvusta ja rahoitustoiminnan maantieteellisen keskittymisen vähentymisestä. Lisäksi on syytä korostaa sitä, että finanssitavaratalojen ja monikansallisten yhtiöiden valitsemaa yhtiörakennetta pidetään tärkeänä tekijänä sekä valvonnan joitakin keskeisiä ongelmia käsittelevissä taloustieteellisissä tutkimuksissa että näistä ongelmista käydyssä poliittisessa keskustelussa.
Piakkoin keskustelualoitteena ilmestyvässä tutkimuksessaan ”Integration of supervision in the financial services industry” H. Holopainen erittelee niitä tekijöitä, joiden vuoksi paineet vallitsevien valvontarakenteiden uudistamiseen ovat kasvaneet. Holopaisen analyyttinen katsaus on ansiokas yksinomaan jo sen vuoksi, että alan taloustieteellinen kirjallisuus on toistaiseksi suhteellisen niukkaa, vaikka yksittäisen toimialasektorin sääntelyyn ja valvontaan liittyvää taloustieteellistä tutkimusta onkin olemassa jo suhteellisen paljon. Ennen kuin Holopainen tarkastelee toimialoittaisiin valvojiin perustuvan järjestelmän yhdistämisen etuja ja haittoja, hän esittelee viranomaisvalvonnan ulottuvuuksia, sille uskottujen valtuuksien merkitystä valvonnan tehokkuudelle sekä viranomaisvalvonnan ja yksityisen sektorin harjoittaman valvonnan – markkinakurin – keskinäisiä suhteita. Lisäksi Holopainen tuo tarkastelussaan hyvin esille Euroopan yhteisön lainsäädännöstä erotettavissa olevat kolme tasoa, joilla säädeltyjen kohteiden valvonta voi toteutua: yksittäisen instituution valvonta, samalla rahoitustoimialan osa-alueella toimivien yritysten muodostaman ryhmän valvonta ja rahoitustoimialan eri osa-alueilla toimivien heterogeenisten rahoituspalveluryhmittymien valvonta. Finanssitavaratalojen tapauksessa kaikki kolme valvonnan tasoa voivat olla aktiivisesti käytössä, kuten Holopainen korostaa analyysissaan. Tätä vakausvalvonnan yleistä taustaa vasten Holopainen erittelee finanssitavaratalojen yhtiörakenteita, joiden avulla rahoituspalvelujen tuottaminen organisoidaan. Tässä yhteydessä hän hyödyntää tyylikkäästi Journal of Financial Intermediation -aikakauslehdessä julkaistua Freixasin, Loranthin ja Morrisonin tutkimusta ”Regulating financial conglomerates” havainnollistaakseen, miten hallintayhtiörakenne voi synnyttää sääntelyarbitraasia ja miten pääomavaatimuksia voidaan käyttää markkinakurin erojen hyödyntämiseksi ja sääntelyarbitraasin rohkaisemiseksi.
Integroidun rahoitusvalvonnan puolesta on esitetty useita erilaisia näkemyksiä, joita Holopainen työssään erittelee, mutta sen toteuttamiseen liittyy myös joukko erilaisia haasteita. Nämä haasteet liittyvät siihen, että yksi viranomainen on integroidussa valvontarakenteessa rahoitussektorin valvonnan suhteen monopoliasemassa. Holopainen korostaa analyysinsa lopuksi tarvetta suunnitella järjestelmän toimintaperiaatteet huolella, koska toiveissa yhdestä valvontaviranomaisesta suurimmat riskit ja haasteet liittyvät siihen, että yhden viranomaisen hoidettavaksi tulisi liian monta tehtäväkokonaisuutta. Holopaisen rahoitussektorin valvontarakenteiden politiikkaan orientoitunut analyysi on erittäin tervetullut lisä alan taloustieteelliseen kirjallisuuteen, jota on toistaiseksi suhteellisen vähän. Valvonta- ja säätelyrakenteiden taloudellinen analyysi hakee vielä uomiaan, joten teemaan liittyvää tutkimustyötä on syytä jatkaa. |