Tieteellisiä kokouksia

3/2007

Rahoitusjärjestelmän ja talouskasvun välistä yhteyttä käsitellään Helsingissä 20.–21.9.2007, jolloin tutkimusyksikkö ja SUERF (Société Universitaire Européenne de Recherches Financières) järjestävät yhteisen konferenssin Financial Markets, Innovation and Growth. Esitettäväksi tarjottavien tutkimusten jättöaika on umpeutunut. Ohjelma päivitetään alkusyksyllä konferenssin verkkosivulle. 

Odotusten muodostumisen vaikutusta suhdannevaihteludynamiikkaan tarkastellaan marraskuun alussa, kun tutkimusyksikkö järjestää kahdeksatta kertaa yhdessä CEPR:n (Centre for Economic Policy Research, Lontoo) kanssa tieteellisen konferenssin, jonka aiheena tällä kertaa on Expectations and Business Cycle Dynamics. Tähän liittyvä Call for papers on luettavissa verkkosivulta. Esitettäväksi tarjottavat tutkimukset pyydetään lähettämään 15. elokuuta mennessä. 

Viime vuosien aikana Venäjän ja Kiinan taloudet ovat kasvaneet nopeasti. Samalla niiden painoarvo maailmantaloudessa on lisääntynyt, ja ne vaikuttavat aiempaa enemmän kansainväliseen talouskehitykseen. Suomen Pankin siirtymätalouksien tutkimuslaitos järjestää 11.–12.12.2007 seminaarin, jossa käsitellään tätä prosessia ja sen vaikutuksia. Tähän liittyvä Call for papers on luettavissa verkkosivulta. Esitettäväksi tarjottavien tutkimusten viimeinen jättöpäivä on 19.10.