| Systeemiriskin ottamisen perusidea on samalla sekä äärimmäisen kiinnostava että levottomuutta herättävä. Se on kiintoisa, koska se viittaa yksittäisten taloudenpitäjien vuorovaikutusmahdollisuuteen rahoitusympäristössä, joka saa ne toimimaan koordinoidusti maksukyvyttömyysriskiä ottaessaan. Riskinoton koordinointi voisi johtua esimerkiksi rahoitusmarkkinoiden vapauttamisesta. Toisaalta systeemiriskin ottamisen käsite herättää levottomuutta, koska siihen liittyy mahdollisuus talouden riskialttiista kasvusta, joka puolestaan aiheuttaa koko rahoitusjärjestelmässä haavoittuvuutta ja ajoittaisia kriisejä. Vaikka systeemikriisejä ja kasvua koskevassa tutkimuksessa analyysin keskeiseksi perustaksi on otettu lähinnä keskituloisten tai kehittyvien talouksien kokemukset – koska näissä talouksissa rahoitusmarkkinoiden informaation epäsymmetriasta aiheutuvia ongelmia hallitsemaan ja ratkomaan rakennettuja instituutioita pidetään yleensä heikkoina – samojen mekanismien voidaan ajatella toimivan myös kehittyneissä talouksissa. Kehittyneet taloudet eivät ehkä välttämättä kärsi vastaavanlaisista sopimusten täytäntöönpanon ongelmista kuin kehittyvät taloudet, mutta taloudenpitäjien odotuksiin liittyvät optimismin tai uutissokkien luomat harhat voisivat hyvinkin suistaa talouden riskialttiin kasvun tielle, jolle ovat ominaisia pitkän aikavälin keskimääräistä kasvua selvästi nopeampi BKT:n kasvu ja erittäin nopea ja jopa kiihtyvä luotonannon lisääntyminen. Tämä kysymys on äärimmäisen tärkeä paitsi keskuspankeille myös rahoitusvalvontaviranomaisille ja ansaitsee aiempaa perusteellisempaa tutkimusta. Yhtä tärkeää tässä yhteydessä on, kuinka hyvin kehittyneiden talouksien rahoitusjärjestelmien arvioidaan selviytyvän mahdollisista äärimmäisen voimakkaista epäsuotuista makrotalouden sokeista, joissa piilee kriisin siemen. Onko käytettävissä välineitä, joilla voidaan analysoida äärimmäisten makrotalouden tapahtumien vaikutuksia rahoitusjärjestelmään? Onko alan tutkimuksessa tilaa metodologisille innovaatioille? |
| Mitä makrotalouden stressitestausmenetelmien tämänhetkisestä tasosta voidaan sanoa? Yksi rohkaiseva havainto on, että niin rahoitusjärjestelmän vakauden indikaattoreita koskevissa ekonometrisissa analyyseissä kuin rahoitusjärjestelmän haavoittuvuutta arvioivien value at risk -mallien simuloinnissa on edistytty huomattavasti. Monia metodologisia haasteita on kuitenkin vielä jäljellä. Lähinnä ne liittyvät eri ajankohtina ja instituutioittain laskettuun markkina- ja luottoriskien väliseen korrelaatioon. Tämän alueen lisätutkimuksen tulisi myös aiempaa selvemmin keskittyä makrotason stressitestauksen suunnitteluun ja toteutukseen dynaamisen stokastisen yleisen tasapainon malleilla eli DSGE-malleilla (dynamic stochastic general equilibrium models, DSGE). Keskuspankit käyttävät nykyään näitä malleja yhä enemmän makrotalouden mallintamiseen ja rahapolitiikan analyysiin. Lisäksi DSGE-analyysiä tarvitaan, jotta kasvun, rahoitusjärjestelmän epävakauden ja lopulta myös kriisien keskinäisiä vaikutussuhteita voitaisiin täysin ymmärtää. Tulevassa Suomen Pankin keskustelualoitteessaan ”GDP at Risk in a DSGE Model: An Application to Banking Sector Stress Testing” Esa Jokivuolle, Juha Kilponen ja Tero Kuusi esittelevät ensimmäiset simulointitulokset erittäin epäsuotuisista makrotalouden skenaarioista, jotka on tuotettu Suomen taloutta kuvaavan dynaamisen stokastisen yleisen tasapainon mallilla. Mallia käytetään osaan rahoitusjärjestelmää, esimerkiksi pankkisektoriin, kohdistuvissa stressitesteissä. Keskustelualoitteessa todetaan DSGE-mallin tarjoavan systemaattisen lähestymistavan tuotettaessa yhtenäisiä makrotalouden skenaarioita, joille periaatteessa voidaan antaa täsmällinen taloudellinen tulkinta. |
Tavoitteena on ollut toteuttaa DSGE-mallin stokastisia simulaatioita siten, että valitaan joukko mallin keskeisiä eksogeenisia muuttujia, sokkeja, ja tuotetaan näille sokeille aikauria ns. Monte Carlo ‑simuloinnilla. Haluttujen endogeenisten muuttujien aikaurat saadaan ratkaisemalla samalla DSGE-mallin uudet, sokkien simuloituja aikauria vastaavat tasapainot. Eksogeenisen muuttujavektorin jakauman parametrit on osittain estimoitu, osittain empiirisiä momentteja käyttäen kalibroitu. Analyysin toisessa vaiheessa makromuuttujien simuloidut aikaurat siirretään pankkien luottotappiomalliin, jolla tuotetaan pankkisektorin luottotappiot. Analyysissä seurataan myös sellaisten makrotalouden muuttujien simuloituja aikauria, jotka eivät esiinny pankkien luottotappiomallissa, koska tällaista tietoa tarvitaan tulosten taloudellista tulkintaa varten. Analyysin yhtenä rajoituksena on, että DSGE-malli ja pankkien luottotappiomalli ovat erillisiä eikä pankkien luottotappiomallista ole kanavaa, jota kautta pankkien luottotappiot vaikuttaisivat makrotalouden tasapainoon. Perimmäisenä tavoitteena tässä yhteydessä tulisi luonnollisesti olla rahan ja rahoituksenvälityksen taloudellisesti merkittävän aseman huomioon ottaminen DSGE-mallissa, mutta – kuten analyysissä aiheellisesti todetaan – se on erittäin haastavaa ja pääasiassa tulevan tutkimuksen työsarkaa. Siksi tätä lähestymistapaa tulisi ehkä parhaiten pitää ensimmäisenä pragmaattisena askeleena kohti DSGE-mallin käyttöä rahoitusjärjestelmän vakauden analyysissä. Lähestymistavan toinen mahdollinen rajoitus johtuu linearisoidun DSGE-mallin simuloinnista yhdessä lineaarisen pankkien luottotappiomallin kanssa luottotappioiden jakauman rakentamiseksi.. Kuten keskustelualoitteessa todetaan, näiden vaikutus ilmenee todennäköisesti selvimmin simuloidun luottotappiojakauman muodossa, joka on paljon symmetrisempi, jopa normaali, kuin käytettävissä oleva aineisto pankkien luottotappioiden jakaumasta antaa ymmärtää. Simuloidut luottotappiot myös vaihtelevat keskimäärin vähemmän kuin käytännössä havaitut luottotappiot. Pahimmassa tapauksessa (viiden vuoden keskiarvo) luottotappiovaraukset olisivat noin 1,5 % lainojen kokonaismäärästä. Jokivuolteen, Kilposen ja Kuusen simulointimalli on rajoituksistaan huolimatta erittäin mielenkiintoinen ja tärkeä sekä metodologialtaan että sisällöltään. Jos keskuspankki käyttää DSGE-mallia talousanalyyseissään ja ennusteissaan, sen on varsin luontevaa käyttää mallia myös rahoitusjärjestelmän vakauden analyysissä. Tämä lähentää keskuspankkianalyysin kahta keskeistä aluetta ja edistää niiden keskinäistä kommunikointia. Tämän alueen lisätutkimusta tulisikin rohkaista. Etenkin tämä koskee tutkimusta, joka helpottaa pankkien ja rahoituksenvälityksen sisällyttämistä dynaamisiin stokastisiin yleisen tasapainon malleihin. |