Pääkirjoitus

 

2/2008

Teknisen kehityksen väitetään usein vauhdittavan maksamiseen liittyviä innovaatioita, ja tämä näyttääkin historiallisten havaintojen valossa suhteellisen ilmeiseltä. On kuitenkin edelleen epävarmaa, omaksutaanko uudet maksamisen keinot laajasti yhteiskunnan eri tahoilla. Uusien maksukanavien käyttöönotto on haaste paitsi niiden tarjoajille myös kaupalle ja kuluttajille. Yleensä ajatellaan, että kauppiaat eivät ole halukkaita tarjoamaan maksuvälineitä, joita kuluttajat eivät laajassa mitassa käytä. Kuluttajien ei puolestaan uskota innostuvan maksuvälineistä, joita kaupat eivät laajalti hyväksy. Arvioitaessa, miten todennäköisesti kuluttajat hyväksyvät uudet maksuvälineet ja ottavat niitä käyttöön, hyödynnetään usein kysely- ja esitutkimuksia. Tällöin on huomattava, että kysely- ja esitutkimusten tulisi olla riittävän laajoja, jotta maksuvälineen houkuttelevuutta kuluttajien keskuudessa voitaisiin arvioida.

Vaikka tekninen kehitys vauhdittaakin maksamiseen liittyviä innovaatioita, uusien maksukanavien menestyminen riippuu olennaisesti kuluttajien valinnoista. Mikäli maksuvälineet eivät täytä tiettyjä oleellisen tärkeitä kriteerejä, ne korvautuvat nopeasti sopivilla vaihtoehtoisilla tuotteilla. Kauppiaat ovat valmiita huolehtimaan avainasiakkaidensa suosimista maksuvaihtoehdoista, sillä kuluttajien on usein todettu olevan lojaaleja maksuvälinevalinnoilleen ja vaihtavan mieluummin kauppaa kuin maksuvälinettä. Merkitseekö tämä käteisen käytön vähenemistä? Se on mahdollista, mutta käteistransaktioita on vaikea arvioida lähinnä siksi, että niitä on hankala jälkikäteen jäljittää. Esimerkiksi Yhdysvalloissa tehdyt havainnot, että perinteisesti ainoastaan käteistä vastaanottaneet kauppiaat ovat alkaneet yhä enemmän hyväksyä luotto- ja veloituskortteja maksuvälineinä, viittaavat käteisen käytön vähenemiseen, elleivät transaktiot ole sitten lukumääräisesti kasvaneet ja siten tasoittaneet käteisen korvautumista muilla maksutavoilla. On myös näyttöä siitä, että kuluttajat käyttävät maksukortteja käteisen sijasta suhteellisesti yhä enemmän maksaessaan ostoksiaan kaupassa.

Tehokkaiden maksuvälineiden kehitystä vauhdittavista erityistekijöistä asiantuntijat yleensä korostavat innovaatioiden, kannustimien ja sääntelyn merkitystä. Vaikka lukuisia maksuvälineinnovaatioita onkin ilmaantunut, monetkaan niistä eivät ole menestyneet markkinoilla, koska maksamisen osapuolilla ei aina ole ollut riittäviä kannustimia muuttaa maksutottumuksiaan. Saavuttaakseen kriittisen massan markkinoilla maksuvälineiden tarjoajien on saatava talouden toimijat vakuuttuneiksi uusien maksuvälineiden hyödyistä. Maksuvälineiden käytön leviäminen vaikuttaa joka tapauksessa siihen, toteutuvatko ja millä tavoin uusiin maksuvälineisiin liittyvät hyödyt ja huolenaiheet. Toistaiseksi ei ole riittävästi tietoa, mikä jarruttaa uusien rahoitusinnovaatioiden käyttöönottoa. Yhtenä syynä tähän on systemaattisten tutkimustulosten puute. Viimeaikainen tutkimus pyrkii kuitenkin kvantifioimaan tiedon ja etenkin kuluttajien tietoisuuden vaikutuksia uusien maksuvälineiden leviämiseen ja niiden markkinoihin. Tämänsuuntaista tutkimusta tulisi voimakkaasti rohkaista.

Jouko Vilmunen