Taylorin (1993)1 kontribuutiosta lähtien useat tutkijat ovat pyrkineet selvittämään, millaisia yksinkertaisia päätössääntöjä voitaisiin käyttää keskuspankkien toimintaa arvioitaessa. Näissä rahapolitiikkasäännöissä keskuspankin ohjauskoron katsotaan riippuvan vain harvasta taloudellisesta muuttujasta, esimerkiksi erosta havaitun ja halutun inflaation sekä potentiaalisen ja toteutuneen tuotannon tason välillä. Vaikka keskuspankkien käyttäytymistä ei ole käytännössä mahdollista tiivistää yhteen yksinkertaiseen yhtälöön, rahapolitiikkasäännöt voivat olla hyödyllisiä politiikan analysoimisessa ja viestittämisessä suurelle yleisölle. Useimmat rahapolitiikkasääntöihin liittyvät tutkimukset käsittelevät kehittyneitä OECD-maita, mutta viime vuosina myös kehittyville maille on pyritty estimoimaan erilaisia rahapolitiikkasääntöjä.
BOFITissa on meneillään useita tutkimusprojekteja, joissa rahapolitiikkasääntöjä estimoidaan tärkeimmille kehittyville talouksille. Tuuli Koivu, Aaron Mehrotra ja Riikka Nuutilainen tarkastelevat uudessa tutkimuksessa Kiinan rahapolitiikkaa McCallumin (1988)2 rahapolitiikkasäännön avulla. McCallum-sääntö perustuu perusrahan tarjonnan säätelyyn; säätely määräytyy pääasiassa tavoitellun ja toteutuneen nimellisen kokonaistuotannon kasvun erotuksen perusteella. Sääntö soveltuu keskuspankin käyttäytymisen mallintamiseen rahapolitiikan toteuttamisen näkökulmasta erityisesti sellaisessa ympäristössä, jossa rahamäärän säätelyllä on edelleen merkittävämpi rooli kuin koroilla.
Kiinan keskuspankki (People’s Bank of China) määrittelee vuosittain tavoitearvot kahden raha-aggregaatin ja joinakin vuosina myös luottojen kasvulle. Se on säädellyt rahan tarjontaa vähimmäisvarantovaatimuksilla ja lainanannolla liikepankeille ja kontrolloinut markkinoiden likviditeettiä avomarkkinaoperaatioilla. Korkoja on sen sijaan vapautettu hitaasti, ja korot eivät ole merkittävästi vaikuttaneet yritysten investointipäätöksiin tai liikepankkien käyttäytymiseen. Myös suorilla viranomaismääräyksillä on pyritty vaikuttamaan liikepankkien luotonantoon.
Tutkimustulosten mukaan perusrahan kasvu Kiinassa on ollut erittäin lähellä McCallum-rahapolitiikkasäännön mukaista kehitystä. 1990-luvun lopulla rahapolitiikka oli sääntöön verrattuna hieman kireää, ja tällöin Kiinan talous koki myös lyhyen deflaatioajanjakson. Tutkimuksessa käytetään inflaation ennustamiseen myös toteutuneen rahamäärän kasvun poikkeamaa säännön mukaisesta kasvusta (ns. ylimääräinen raha). Tulosten mukaan ennusteita yleensä parantaa ylimääräisen rahan lisääminen naiiveihin inflaatioennusteisiin, joissa inflaatiota ennustetaan vain aiemman inflaatiokehityksen avulla. Tulokset ovat kuitenkin riippuvaisia ennustusajankohdasta erityisesti silloin, kun ennustetaan kuluttajahintoja. Sen sijaan tukkuhintojen (corporate goods prices) ennustettavuus ylimääräisen rahan avulla enimmäkseen paranee ennusteperiodista riippumatta. Lopuksi tutkimuksessa käsitellään mahdollisuutta käyttää McCallum-sääntöä rahapolitiikkasokkien identifioimiseen rakenteellisessa vektoriautoregressiivisessä mallissa. Tulosten mukaan rahapoliittinen ekspansio suhteessa McCallum-sääntöön johtaa nimellisen bruttokansantuotteen kasvuun Kiinan taloudessa. Tutkimustulokset viittaavat siihen, että rahan tarjontaan perustuvasta rahapolitiikkasäännöstä voi olla hyötyä Kiinan rahapolitiikan analysoinnissa.
1 Taylor, John B. (1993): Discretion versus Policy Rules in Practice, Carnegie-Rochester Conference Series on Public Policy 39, 195-214
2 McCallum, Bennett T. (1988): Robustness Properties of a Rule for Monetary Policy. Carnegie-Rochester Conference Series on Public Policy 29 (Autumn), 173–203. |