Tutkimustiedote Online 3/2008

 

3/2008

Pääkirjoitus 

Teknologisen kehityksen ja innovaatioiden rahoittaminen on tärkeä näkökohta teknologian hallinnassa. Usein suurtenkin yritysten teknologiajohtajat kertovat, että hankkeita haluttaisiin toteuttaa enemmän kuin varat mahdollistavat. Ilmiöön on useita syitä, kuten, alhaiset tuotto-odotukset – muutkin yritykset voivat tehdä jäljentävillä keksinnöllä voittoa – hankkeeseen liittyvät epävarmuus ja riski sekä johtajien ylioptimistisuus. Tähänastinen tutkimus ei ole vielä selvittänyt täysin, missä määrin kukin näistä tekijöistä selittää ilmiötä ja miten suuri rahoitusvaje loppujen lopuksi on.
Lue lisää

Väestörakenteen muutokset, verotus ja julkisen talouden kestävyys: mallilaskelmia vaihtoehtoisista politiikkatoimenpiteistä verorasituksen tasaamiseksi nykyisten ja tulevien sukupolvien välillä

Väki vanhenee useassa maassa, joissakin maissa – kuten Suomessa – nopeammin kuin toisissa. Ikääntymisen pahimmat vaikutukset näissä maissa saattavat lisäksi olla ennemminkin taloudellisia kuin fyysisiä. Miten nämä maat tarkasti ottaen pärjäävät tulevaisuudessa, kun nykytasoon nähden ehkä kaksi kertaa suuremman eläkeläisväestön eläkkeitä on rahoittamassa vain 15 % enemmän työntekijöitä? Näiden eläkkeiden rahoitus tullaan pääasiassa turvaamaan julkisilla rahoitusohjelmilla, joista aletaan monessa maassa maksaa suurten ikäluokkien eläke-etuja muutaman vuoden kuluttua.
Lue lisää

Tarvitaanko tukia, kun haitallinen valikoituminen vaikeuttaa innovaatioiden rahoittamista? 

Innovaatioinvestoinneilla on investointiteorian näkökulmasta useita piirteitä, jotka erottavat ne tavallisista investoinneista. Merkittävin piirre on, että käytännössä ehkä suurin osa tutkimus- ja kehitystoiminnan (T&K) osuudesta näissä investoinneissa käytetään korkeasti koulutettujen tutkijoiden ja insinöörien palkkoihin. Heidän työnsä tulos luo yrityksiin aineetonta varallisuutta eli tietopohjan, johon yrityksen tulevien vuosien voitot perustuvat. Silloin kun tämä tieto on hajallaan ja äänetöntä eikä kodifioitua, se on sitoutunut yrityksen työntekijöiden inhimilliseen pääomaan, joten se menetetään, jos työntekijät lähtevät tai irtisanotaan.  
Lue lisää

Rahapolitiikkasäännöt kehittyvissä talouksissa  

Taylorin (1993) kontribuutiosta lähtien useat tutkijat ovat pyrkineet selvittämään, millaisia yksinkertaisia päätössääntöjä voitaisiin käyttää keskuspankkien toimintaa arvioitaessa. Näissä rahapolitiikkasäännöissä keskuspankin ohjauskoron katsotaan riippuvan vain harvasta taloudellisesta muuttujasta, esimerkiksi erosta havaitun ja halutun inflaation sekä potentiaalisen ja toteutuneen tuotannon tason välillä. Vaikka keskuspankkien käyttäytymistä ei ole käytännössä mahdollista tiivistää yhteen yksinkertaiseen yhtälöön, rahapolitiikkasäännöt voivat olla hyödyllisiä politiikan analysoimisessa ja viestittämisessä suurelle yleisölle.
Lue lisää
 

Tieteellisiä kokouksia ja seminaareja
Tuoreita Suomen Pankin tutkimusjulkaisuja
Lähiaikoina ilmestymässä
 

 

 

Päätoimittaja
Jouko Vilmunen

Julkaisija
Suomen Pankki
ISSN 1457-5817
(verkkojulkaisu)

PL 160,
00101 Helsinki

Sähköposti:
research@bof.fi

Tutkimustiedote 3/2008 (PDF)