Vaikka makrotaloustieteen ja erityisesti suhdanneanalyysin työkalut ovat muuttuneet radikaalisti parinkymmenen viime vuoden aikana, nykyistä suhdannevaihtelujen tutkimusta voidaan silti perustellusti pitää erilaisten epätäydellisyyksien makrovaikutusten selvityksenä. Makrotaloustieteen nykytilaa käsittelevässä esityksessään Olivier Blanchard listaa joukon kysymyksiä, jotka edelleen määrittävät suurelta osin tapaa, jolla makrotaloustieteellistä tutkimusta harjoitetaan. Jos ei oteta huomioon nimellisiä jäykkyyksiä, kuten hitaasti sopeutuvia nimellishintoja, mitkä kitkat ovat makrotaloudellisesti merkittävimpiä? Miten nämä kitkatekijät vaikuttavat erilaisten sokkien dynaamisiin seurauksiin? Miten näissä kitkatekijöissä otetaan huomioon vähintäänkin uusien sokkien mahdollisuus? Mitä tiedämme näistä dynaamisista vaikutuksista ja kuinka merkittäviä nämä sokit ovat?
Alkuperäisissä reaalisten suhdannevaihteluiden malleissa ei tietenkään otettu huomioon tällaisia kitkatekijöitä, vaan keskityttiin makrotaloudellisten teknologiasokkien suhdannevaikutuksiin olettaen, että taloudenpitäjät optimoivat ja hinnat joustavat esteettä. Suhdannevaihteluita tutkivat ovat kuitenkin pääsemässä yhteisymmärrykseen siitä, etteivät teknologiasokit välttämättä olekaan suhdannevaihtelujen tärkeimpiä vetureita ja että kokonaiskysyntätekijät on nostettava keskeisempään asemaan malleissa, jotta niillä voitaisiin selittää keskeisten makrotaloudellisten suureiden havaittu suhdannedynamiikka.
Vaikka makrotaloudellisten vaihtelujen mallintaminen on edistynyt vakuuttavasti, rahataloudellisten suhdannevaihteluiden perusmallit eivät ole valmiita. Vaaditaan paljon työtä, jotta niiden voitaisiin katsoa tarjoavan täysin tyydyttävän perustan esimerkiksi politiikkaneuvoille. Uusia empiirisiä pulmia ja haasteita ilmenee jatkuvasti, ja usein malleihin on yhdistettävä ad hoc ‑oletuksia ja empiirisesti vahvistamattomia elementtejä, jotta ne olisivat paremmin sopusoinnussa keskeisten kokonaistaloudellisten havaintojen kanssa. Lisäksi vasta viime aikoina on alettu panostaa merkittävästi tavanomaisten suhdannevaihtelumallien kykyyn selittää varallisuusarvojen vaihteluita sekä testata asianmukaisia ekonometrisia menetelmiä käyttäen näiden mallien varallisuusarvojen käyttäytymiseen liittyviä empiirisiä implikaatioita. Tällaisia ”happotestejä” voi pitää kriittisinä mallien menestyksekkään kehittämisen sekä niiden kaikkien makrotaloudellisen implikaatioiden ymmärtämisen kannalta.
Kenties vieläkin silmiinpistävämpi piirre rahapolitiikan analyysiin rakennetussa perusmallissamme – niin sanotussa uuskeynesiläisessä mallissa – on se, ettei siinä esiinny työttömyyttä lainkaan. Työllisyyden vaihtelut näkyvät työvoiman tarjontakäyrällä joko tehtyjen työtuntien määrän vaihteluna tai työmarkkinoille osallistumista koskevien kotitalouksien päätösten kautta eli työn tarjonnan intensiivisessä tai ekstensiivisessä marginaalissa. Voidaan perustellusti väittää, että tämä antaa harhaanjohtavan kuvan useimpien maiden todellisista työmarkkinoista. Näin ollen on luonnollista kysyä, miten työttömyyttä olisi uuskeynesiläisessä mallissa käsiteltävä ja miten se voitaisiin sisällyttää tällaiseen malliin.
Onneksi myös tässä suhteessa on edistytty paljon. Tarkemmin sanoen voimme rakentaa työttömyyden mikroperusteet moderneihin rahapolitiikan makromalleihin työmarkkinoiden etsintämallien avulla. Tavoitteena on yksinkertaisesti liittää tällainen moderni työmarkkinakäyttäytymistä kuvaava tasapainomalli uuskeynesiläiseen makromalliin. Työmarkkinoilla, joilla esiintyy etsintään liittyvää kitkaa, työttömyys on seurausta työmarkkinapäätösten hajautumisesta yksilötasolle, jolloin markkinoilla on aina työtä etsiviä työntekijöitä ja työntekijöitä etsiviä yrityksiä. Tästä seuraa, että työmarkkinoilla on aina jonkin verran työttömyyttä ja vapaita työpaikkoja. Makrotaloudellisten vaihtelujen näkökulmasta tärkeä kysymys on, miten työmarkkinoiden etsintäkitkat vaikuttavat keskeisten makrotaloudellisten muuttujien dynamiikkaan ja erityisesti siihen, poikkeaako työmarkkinoiden etsinnällä varustetun makromallin dynamiikka työmarkkinoiden ”edustavaan toimijaan” perustuvien vakiomallien dynamiikasta. Eroja kyllä on, mutta lisätutkimusta tarvitaan, jotta voimme varmistaa niiden olevan sekä laadullisesti että määrällisesti tärkeitä, jolloin myös tutkimuspanostus olisi vaivan arvoista. |