Tutkimustiedote Online 1/2009

1/2009

Pääkirjoitus

Perinteinen elinkaariajattelu ja pysyväistuloja koskeva ajattelu viittaavat siihen, että kotitaloudet säästävät elinkaarensa alkuvaiheessa turvatakseen riittävät kulutusmahdollisuudet myöhemmin, kun tulojen odotetaan supistuvan esimerkiksi eläkkeelle siirtymisen vuoksi. Tällaisella kulutuksen tasaamisen näkökulmalla on ollut suuri vaikutus ekonomistien tapaan käsitellä kotitalouksien velkadynamiikkaan vaikuttavia tekijöitä.
Preferenssit – etenkin aikapreferenssin aste tai subjektiivinen reaalikorko – vaikuttavat kotitalouksien halukkuuteen lykätä tämänhetkistä kulutustaan. Siten reaalikoron on oltava varsin korkea niille kotitalouksille, jotka haluavat mieluiten kuluttaa nyt (ns. kärsimättömät kotitaloudet), jotta korko kannustaisi riittävän vahvasti siirtämään kulutusta tästä hetkestä tulevaisuuteen.
Lue lisää

Luottolama? – havaintoja lainapolitiikan syklisyydestä

Yksi keskeinen kysymys makrotaloustieteessä on se, missä määrin ja minkä kanavien kautta rahoitusmarkkinoiden tapahtumat välittyvät reaalitalouteen. Nykyisin yleisesti käytetyissä stokastisissa dynaamisen yleisen tasapainon malleissa eli DSGE-malleissa oletetaan usein täydellisesti toimivat rahoitusmarkkinat, jolloin rahoitusmarkkinoiden ja reaalitalouden välinen yhteys jää pitkälti mallintamatta. Monet tutkijat kuitenkin myöntävät, että rahoitusmarkkinoiden tapahtumilla voi olla merkittäviä vaikutuksia reaalitalouteen. Tämänhetkinen talouskriisi on selvästikin lisännyt tämän näkemyksen uskottavuutta. Kriisin on esimerkiksi katsottu ainakin osaksi johtuvan suhdanteita myötäilevästä luottopolitiikasta.
Lue lisää
 

Maksukyvyttömyystapausten ja tappio-odotusten välinen korrelaatio

Luottoriskien merkitys rahoitusmarkkinoilla on kasvanut suuresti 1990-luvulta lähtien. Arvopaperistamisen ja luottoriskinvaihtosopimusten kaltaisten rahoitusvälineiden uudet markkinat ovat mahdollistaneet luottoriskin siirtämisen alkuperäisiltä velkojilta muille sijoittajille. Kehitykseen ovat myötävaikuttaneet teoreettiset edistysaskeleet luottoriskin mallintamisessa sekä hinnoittelua ja riskienhallintaa koskevat sovellukset. Rahoitusmarkkinavalvojat ovat myös todenneet, että on tarpeen saattaa ajan tasalle luottoriskejä koskevat pankkien vakavaraisuusvaatimukset. Ne aloittivat Basel II -säännöstöön perustuvan vakavaraisuussääntelyn uudistuksen, joka on nyt tullut voimaan EU:n alueella, ja Yhdysvaltojen odotetaan seuraavan esimerkkiä. Tämänhetkinen rahoituskriisi, joka sai alkunsa subprime-asuntolainoista ja osittain niihin perustuvista monimutkaisista johdannaisista, on osoittanut, että luottoriskien monet keskeiset osatekijät on ymmärretty ja mallinnettu puutteellisella tavalla.
Lue lisää
 

Ulkomaankaupan erikoistuminen kertoo maiden kilpailukyvystä 

Maan ulkomaankaupan rakenne voi kertoa varsin paljon ulkomaankaupan kilpailukyvystä eri sektoreilla, etenkin jos yksityiskohtaisia kauppatilastoja voidaan verrata muiden maiden vastaaviin tietoihin. BOFIT DP -sarjassa julkaistiin vuoden 2008 lopussa useita tutkimuksia, joissa tarkasteltiin varsin yksityiskohtaisesti Venäjän ja Kiinan ulkomaankauppatilastoja. Venäjän tilastoista tarkastellaan Venäjän tehdasteollisuuden viennin kilpailukykyä kolmella eri markkinalla, Euroopassa, Kiinassa ja IVY-maissa. Näyttää siltä, että venäläinen tehdasteollisuus on aidosti kilpailukykyinen ainoastaan IVY-maissa, ja niissäkin venäläisten yritysten kilpailukyky näyttää huononevan. Kiinassa tilanne on hyvin erilainen.
Lue lisää
 

TapahtumiaTuoreita Suomen Pankin tutkimusjulkaisujaLähiaikoina ilmestymässä
 

 

 

Päätoimittaja
Jouko Vilmunen

Julkaisija
Suomen Pankki
ISSN 1457-5817
(verkkojulkaisu)

PL 160,
00101 Helsinki

Sähköposti:
research@bof.fi

Tutkimustiedote 1/2009 (PDF)