Viime vuosien aikana öljyn hinta on vaihdellut erittäin paljon. Öljyn ja muiden raaka-aineiden hintojen voimakkaalla vaihtelulla on perinteisesti ollut suuri vaikutuksia sekä kehittyneiden teollisuusmaiden että raaka-aineiden tuottajamaiden talouksiin. Hamiltonin (2009) mukaan korkeat öljyn hinnat ovat vaikuttaneet merkittävästi esimerkiksi Yhdysvaltain viime aikojen talousvaikeuksiin, koska ne ovat pienentäneet kuluttajien käytettävissä olevia tuloja. Toisaalta Blanchard ja Galí (2007) ovat esittäneet, että läntisten teollisuusmaiden herkkyys öljyn hinnan muutoksille on selvästi vähentynyt ensimmäisen öljykriisin jälkeen, mikä johtuu sekä talouksien aiempaa paremmasta energiatehokkuudesta että talouspolitiikan paremmasta sopeutumisesta öljysokkeihin.
Suurin osa kansainvälisestä tutkimuksesta keskittyy kuitenkin öljyn hintojen vaikutuksiin maissa, jotka joutuvat tuomaan suurimman osan kuluttamastaan energiasta. Suomen Pankin siirtymätalouksien tutkimuslaitoksessa on tehty myös useita tutkimuksia öljyn hintojen muutoksien vaikutuksista öljyntuottajamaiden talouksiin. Iikka Korhonen ja Aaron Mehrotra (BOFIT DP 6/2009) selvittävät öljyn reaalihinnan muutosten vaikutuksia Venäjän, Kazakstanin, Iranin ja Venezuelan talouksiin. Kaikille näille maille öljy ja muut energiatuotteet ovat selvästi suurin yksittäinen vientiryhmä sekä valtion tulojen lähde. On luonnollista, että korkea öljyn hinta johtaa aiempaa korkeampaan bruttokansantuotteen tasoon. On kuitenkin huomattava, että estimoinnissa käytetyn rakenteellisen vektoriautoregressiivisen mallin mukaan öljyn hinta selittää yllättävän vähän näiden maiden – etenkin Venäjän – bruttokansantuotteen kehitystä. Rakenteellisilla tarjontasokeilla, esimerkiksi tuottavuuden nousulla, voidaan selittää selvästi öljun hintaa enemmän tuotannon kehitystä. Öljyn hinnalla on ollut myös yllättävän pieni vaikutus Venäjän ja Kazakstanin reaalisiin valuuttakursseihin, kun taas Iranissa ja Venezuelassa näiden muuttujien välinen yhteys on ollut paljon selvempi. Näyttää selvältä, että Venäjällä ja Kazakstanissa finanssipolitiikkaa on käytetty onnistuneesti öljytulojen vaikutuksen pienentämiseksi. Tällä tavoin on ehkäisty talouden ylikuumenemista.
Tieteellinen workshop Kiinan rahoitusmarkkinoista
Kesäkuun 12. päivänä Suomen Pankin siirtymätalouksien tutkimuslaitos järjesti tieteellisen workshopin Kiinan rahoitusmarkkinoista. Workshop järjestettiin yhteistyössä Westfälische Wilhelms Universityn ja Wilfrid Laurier Universityn kanssa. Workshopissa esitettiin seitsemän tieteellistä tutkimusta sekä Kiinan pankkijärjestelmästä että osakemarkkinoista, ja yhteensä kokoukseen osallistui noin 20 asiasta kiinnostunutta tutkijaa. Osa workshopin tutkimuksista tullaan julkaisemaan BOFIT Discussion Paper –sarjassa. |
Viitteet:
Blanchard, Olivier J., Jordi Galí (2008) The macroeconomic effects of oil price shocks: Why are the 2000s so different from the 1970s? NBER Working Paper 13368.
Hamilton, James D. (2009) Causes and consequences of the oil shock of 2007-08. NBER Working Paper 15002. |