 |
Pankkikriiseistä tai yleisemmin sanottuna rahoituskriiseistä on kirjoitettu paljon ja etenkin on pohdittu niiden monia ja usein kiistanalaisiakin syitä sekä niitä mullistavia häiriöitä, joita syntyy talouden tilaan tällaisten äärimmäisten tapahtumien vanavedessä. Teoreettisten makrotaloustieteilijöiden, makrotaloudellisia malleja soveltavien ekonomistien ja viranomaisten keskuudessa ollaan yhä laajemmin yhtä mieltä siitä, että makrotaloudellisten mallien valikoimaa on monipuolistettava liittämällä rahoitusmarkkinoiden epätäydellisyyksiä talouden suhdannevaihteluita kuvaaviin malleihin. Näin voitaisiin ymmärtää aiempaa paremmin, miten rahoitusmarkkinoiden kitkatekijät vaikuttavat talouden suhdanteisiin. Lisäksi kyettäisiin aiempaa selvemmin tunnistamaan ne rahoitusmarkkinoiden ja makrotalouden keskinäisen vuorovaikutuksen ominaisuudet, jotka selittävät rahoitusmarkkinoiden tasapainottomuuksien, kriisien ja makrotaloudellisten häiriöiden ilmaantumista. Pankkikriisien mahdollisia vaikutuksia talouskasvuun on talousteoreettisessa kirjallisuudessa tutkittu erityisen vähän, vaikka pankkikriisien ja talouskasvun vuorovaikutuksesta on olemassa melkoinen määrä empiiristä näyttöä.
Ei ole erityisen vaikeaa nähdä teoreettisesti, millä tavoin pankkikriisit voivat vaikuttaa talouskasvuun. Toisaalta tarvitaan malleja, joissa pankkijärjestelmä vaikuttaa resurssien kohdentumiseen taloudessa ja toisaalta malleja, joissa pankkikriisit esimerkiksi talletuspakojen yhteydessä vaikuttavat pääomanmuodostukseen. Itse asiassa kiinnostavaa ei ole yksinomaan se, miten toteutuneet paniikit vaikuttavat pääomanmuodostukseen, vaan myös – ja ehkä vielä enemmänkin – se, millä tavoin talletuspakojen mahdollisuus muuttaa taloudellisten päättäjien päätöksiä suuntaan, jolla voi olla vaikutuksia pääoman muodostukseen ja talouskasvuun.
Mahdollisten talletuspakojen pitkäaikaisiin seurauksiin vaikuttaa olennaisesti se, millä tavoin pankkien toimia mallinnetaan kasvumallissa. Joissakin malleissa talouskasvu on riippuvainen historiallisesta kehityksestä, kuten paljon käytetyssä Ak-mallissa, ja niissä talletuspaolla on olennaisesti pysyviä reaalivaikutuksia. Tämä viittaa etenkin siihen, että kriisin todelliset kustannukset ovat paljon suuremmat kuin tuotannon lyhyen aikavälin menetystä kuvaavat arviot antavat ymmärtää. Vaikutuksia tulee olemaan pitkän aikavälin kasvuvauhtiin ja sen myötä kokonaistuotannon aikauraan, kun pankit järjestelevät sijoituksiaan uudelleen.
Yksi tärkeä seuraus näistä pohdinnoista on, että suuri osa talletuspaon kustannuksista siirtyy tulevien sukupolvien harteille. Tulevien sukupolvien mieltymyksiä eivät pankit kuitenkaan tällä hetkellä ota huomioon, koska ne kilpailevat muun muassa olemassa olevien sukupolvien talletuksista rahoittaakseen pitkäaikaisia sijoituksiaan. Usein yhteiskunnallisesti ihanteellinen politiikka tällaisessa tilanteessa painottaa toimia, jotka nopeuttavat talouden kasvuvauhtia. Riskien jako olemassa olevien sukupolvien kesken saa sen sijaan vähemmän painoa. Lisäksi tuoreitten teoreettisten tutkimusten valossa näyttää siltä, että sukupolvien väliset ulkoisvaikutukset voivat olla yllättävän suuria siinä mielessä, että vaikka yhteiskunnallinen päättäjä antaa vähän painoarvoa tulevaisuuden hyvinvoinnille, yhteiskunnallisesti ihanteellinen politiikka pyrkii voimakkaasti välttämään tulevia talletuspakoja ja suosii toimia, jotka vähentävät tällaisten epäsuotuisten tapahtumien todennäköisyyttä.
On selvää, että lisätutkimuksia tarvitaan, jotta päästäisiin luotettaviin ja olennaisiin johtopäätöksiin pankkikriisien vaikutuksista talouskasvuun ja jotta mahdolliset politiikkasuositukset olisivat aiempaa vakaammalla perustalla. Toistaiseksi tutkimus ei ole tässä suhteessa vielä riittävän kehittynyt. Tuore, ehkä intuition vastainenkin esimerkki kuvastanee tilannetta hyvin. Jos pankin rahoitusmuodon valinta, esimerkiksi talletussopimus, vaikuttaa mahdollisen talletuspaon todennäköisyyteen, pankki sijoittaa varansa vähemmän likvidisti. Tämä yllättävä tulos perustuu siihen intuitiiviseen ajatukseen, että vähentääkseen talletuspaon todennäköisyyttä pankkien täytyy pienentää paosta odotettua suhteellista tuottoa. Ohjaamalla varoja enemmän investointiprojekteihin – pääomanmuodostukseen – ja vähemmän erityisen likvideihin sijoituksiin pankit pystyvät kasvattamaan odottamisesta saatavaa tuottoa ja siten kannustamaan aiempaa paremmin asiakkaita pitämään talletuksensa pankissa. Näin ollen vähentämällä sijoitustensa likviditeettiä pankit paitsi pienentävät talletuspakojen todennäköisyyttä myös lisäävät pääomanmuodostusta ja nopeuttavat talouskasvua. Kuten todettua, tätä esimerkkiä pitää varoa yleistämästä liikaa. Lisätutkimuksia tarvitaan varmistamaan tällaisten esimerkkien yleistettävyys sekä parantamaan ymmärrystä rahoitusmarkkinakriisien ja talouskasvun keskinäisestä vuorovaikutuksesta. |