Talouspolitiikan haasteista
Kansainvälisen talouden ennusteet ovat viime kuukausina muuttuneet melko optimistisiksi. Niin Yhdysvalloissa kuin Euroopassa katsotaan aallonpohja ohitetuksi ja etenkin Yhdysvaltain kasvuennusteita on innokkaasti hivutettu ylöspäin tälle ja ensi vuodelle. Myös eurojärjestelmän piirissä arviot tulevaisuudesta ovat melko myönteisiä. On silti pidettävä mielessä, että vaikka luottamusindikaattorit ovat yleisesti ottaen kehittyneet myönteisesti, ei vielä ole varsinaista näyttöä investointien käynnistymisestä sen enempää Yhdysvalloissa kuin Euroopassa. Myönteinen ennuste on perusteltu, vaikka tilapäisiä takaiskuja kasvun vahvistamisessa onkin odotettavissa ja siitä huolimatta että, Yhdysvaltojen talous kärsii pidemmällä aikavälillä yksityisen sektorin velkaantumisongelmista ja Japanin talouden toipuminen on epävarmaa.
Euroalueella viime vuoden taantuma oli Yhdysvaltoja vaimeampi ja myös ennustettu palautuminen on maltillisempi. Suhdanteiden vahvistuminen alkaa ennustettua korkeampien öljynhintojen oloissa, mikä vaikuttaa euroalueen inflaation hidastumistahtiin. Kaiken kaikkiaan, kunhan euroalueella käynnissä olevat ja hiljalleen käynnistyvät palkkaneuvottelut eivät aiheuta sisäsyntyistä kustannuspainetta, on euroalueen inflaatio ajan kanssa liikkumassa kohti 2 % ja sen alle. Itsestään selvää se ei koskaan ole. Euroalueen talouskehityksen kannalta on ensiarvoisen tärkeätä, että inflaatio ja inflaatio-odotukset pysyvät alhaisina. Tämä on säilyvä EKP:n rahapolitiikan keskeisenä tavoitteena. Vain näin voidaan turvata vakaat rahataloudelliset olot, jotka mahdollistavat euroalueen työllisyyttä ja kasvua tukevan rahapolitiikan menestyksellisen harjoittamisen.
***
Talousennusteiden mukaan Suomen talous on nousemassa viime vuodenvaihteeseen ajoittuneesta aallonpohjasta. Talous näyttää kuitenkin edelleen hakevan tukevampaa pohjaa. Investointien käynnistymisestä ei ole toistaiseksi näyttöä eikä kansainvälinen kysyntä vielä kanna. Suomen Pankin ennusteen mukaan kasvu nopeutuisi asteittain viennin vetämänä lähivuosina. Kotitalouksien kulutus ja työllisyys ovat säilyneet Suomessa kasvun taittumisesta huolimatta yllättävänkin vahvoina. Tähän ovat vaikuttaneet vakaa tulokehitys ja ehkä jossain määrin myös työmarkkinoiden toiminnan parantuminen. Viime vuosien maltillisen palkkakehityksen edut ovat tulleet konkreettisina esiin, kun työttömyys ei ole noussut niin paljon kuin pelättiin. Yritykset ovat pitäneet ammattitaitoisesta työvoimasta kiinni huolimatta kysynnän hiipumisesta.
Kasvun palautuminen tarkoittaa paluuta maltillisille kestävän kasvun tasoille, ei 90-luvun jälkipuoliskon huippulukemiin. Kansainväliseen talouteen pätee sama; ennustettu toipuminen tarkoittaa paluuta maltilliseen kasvuvauhtiin.
On syytä lähteä siitä, että Suomen talouden kasvu ei jatkossa voi pysyvästi ylittää euro-alueen keskimääräistä kasvua. Lisäksi tulee muistaa, että Suomen talouden kasvun vaihtelu on ollut voimakasta verrattuna useimpiin euroalueen maihin. Näin tulee varmasti olemaan myös jatkossa.
***
Suomessa ennuste tarkoittaa paluuta arkeen valtion ja kuntien taloudessa.
Pankin uudessa ennusteessa jouduttiin valtion talouden näkymät arvioimaan kokonaan uudelle pohjalle. Vielä viime vuoden syksyllä näytti mahdolliselta, että valtiontaloudessa kyettäisiin säilyttämään rakenteellinen ylijäämä , joka olisi pari prosenttia bkt:hen suhteutettuna.
Mutta nyt alijäämä näyttää suorastaan todennäköiseltä. Uudessa ennustelaskelmassa ylijäämän säilyminen näyttäisi edellyttävän, ettei mitään uusia menoja päätetä. Talouspoliittisen keskustelun valossa tämä on epätodennäköistä, kun harrastusta näyttää olevan niiden poikkeuksellisten verotulojen jakamiseen, joita ei itse asiassa enää ole.
Nykyisillä talousennusteilla ja ennuste-epävarmuuksilla valtiontalous olisi ohjattava ylijäämäiseksi. Lähivuosien jatkeena on joka tapauksessa alati kasvavat paineet julkiseen menotalouteen. Lähtökohdat ikärakenteen tuomien rahoitusrasitusten kohtaamiselle luodaan tänä vuonna ja lähivuosina, jos ne aiotaan luoda. Mitä velkaisempana nämä ongelmat kohdataan, sitä kovemmat menoleikkaukset ja/tai verojen korotukset uhkaavat, kun tulot eivät enää riitä sekä työikäisen väestön työttömyyden rahoittamiseen että eläköityvän väestön jyrkästi kasvaviin eläke- ja hoitomenoihin.
Vuosi vuodelta lähtökohdat näistä haasteista selviytymiseen heikkenevät. Käytännössä julkisen sektorin rahoitusongelmat ilmenisivät hyvinvointipalvelujen hiipivänä rappeutumisena, eivätkä julkisen sektorin rahoitusongelmien yhtäkkisenä kärjistymisenä.
Valtion-taloutta olisi vahvistettava siitä, mihin se nyt näyttää liukuvan ennustearvioista ja poliittisesta debatista päätellen.
***
Julkisen talouden rahoitusaseman turvaaminen edellyttää varmuudella työllisyysasteen nostamista. Verojen korotukset eivät tue tätä tavoitetta.
Työllisyysaste ei nouse itsestään. Todennäköisesti siihen tarvittaisiin monenlaisia toimia, joista verokiilan kaventaminen on vain eräs mutta keskeinen keino. Näin ollen työhön kohdistuvan verotuksen alentamiselle olisi tietoisesti luotava tilaa.
Julkisen talouden tasapaino- ja ylijäämätavoitteet olisi ymmärrettävä "verokiilan kaventamisen jälkeen". Tämä saattaa valtion ja kuntien menotalouden entistä enemmän avainasemaan.
***
Julkisen talouden pitkän aikavälin tasapaino-ongelmia voidaan jo tänä päivänä konkreettisesti ja riittävällä tarkkuudella kartoittaa. Valtiovarainministeriö julkisti omat arvionsa viime vuoden toukokuussa. Suomen Pankissa on samanlaisin perusolettamuksin viime kuukausina haarukoitu erityisesti julkisen talouden rahoitusaseman kehityssuuntia.
Nämä laskelmat kertovat ensinnäkin sen, että suhteellisen myönteisiäkin perusolettamuksia käyttäen koko julkinen sektori liukuu alijäämäiseksi; ensin valtiontalous, sitten yhteenlaskettu julkinen sektori ja sen jälkeen sosiaaliturvarahastot. Samanaikaisesti valtion velka suhteutettuna bkt:hen ensin alenee ja sitten lähtee jyrkkään nousuun.
Tämä tarkoittaa, että julkinen sektori on nykyisin säädöin jyrkästi kestämättömällä kehitysuralla. Kun näissä laskuharjoituksissa on etsitty sellaisia politiikkamuutoksia, jotka korjaisivat tilanteen, on käynyt ilmi, että työllisyysaste, työttömyysaste ja eläkeikä ovat avainasemassa. Todellisen eläköitymisiän nousu yhdelläkin vuodella vaikuttaa merkittävästi. Samoin on ilmeistä, että työllisyysasteen merkittävä nostaminen olisi välttämätöntä, jotta hyvinvointiyhteiskunnan rahoitusyhtälöt ylipäänsä voitaisiin ratkaista. Laskelmat osoittavat myös, että mitä kauemmin korjaavat päätökset viipyvät, sitä jyrkempinä ne olisi toteutettava. Kun jyrkät muutokset eivät välttämättä ole realistisia, johtaisi julkisen talouden suunnan oikaisemisessa viivyttely todennäköisesti julkisen talouden menojen eli hyvinvointipalvelujen karsimiseen - muita vaihtoehtoja kun ei enää olisi.
Voidaan tietysti kysyä, mistä tulee työmarkkinoille se jousto, joka nostaisi työllisyysastetta todella merkittävästi. Ilman työllisyysasteen nousua yhteiskunta ei jatkossa kykene hyvinvointipalveluja nykyisessä mitassa rahoittamaan. Tässä mielessä työllisyysasteen nousu, ts. työmarkkinoiden toimivuus, on hyvinvointiyhteiskunnan koetinkivi.