Pankinjohtaja Sinikka Salon puhe Rakennusinsinööripäivillä

Speeches and interviews Speech Thursday 31 October 2002, 12:00 AM
Venäjän ja Baltian kehittyvät markkinat


Arvoisat kuulijat,

Taaksepäin katsoen viisitoista vuotta on lyhyt aika. Mutta kuinka paljon onkaan tapahtunut kuluneiden vuosien aikana. Vuonna 1987 ajatus Suomen jäsenyydestä Euroopan yhteisössä oli vielä kaukainen, ja vain muutama piti siirtymää Euroopan yhteiseen rahaan edes mahdollisena. Kohta joudumme muinaisen mainoksen tapaan miettimään, oliko todella aikaa ennen Unionia ja euroa olemassakaan. Muutos on ollut suuri, syvä ja meitä oikeaan suuntaan vievä.

Vielä suurempi on muutos ollut naapuristossamme.
Haluan tässä puheenvuorossani pohtia Venäjän ja Baltian maiden markkinoiden kehitystrendejä ja niiden liittymistä meneillä oleviin integraatioprosesseihin - EU:ssa ja globaalimminkin - hieman pidemmällä aikavälillä.

***

Viisitoista vuotta sitten, itäinen naapurimme, silloinen Neuvostoliitto, oli vasta aloittanut perestroikana tunnetut uudistuksensa. Silti kyse oli vielä sosialismin uudistamisesta. Vain harvat pitivät mahdollisena siirtymistä markkinatalouteen, avoimeen yhteiskuntaan ja demokratiaan. Neuvostoliiton kommunistisen puolueen valta tuntui vielä rikkumattomalta.

Eteläisessä naapurissamme elettiin vielä lukkojen takana. Vain muutama uskalikko hahmotteli, juuri viisitoista vuotta sitten, Viron taloudellisen itsenäisyyden ohjelmaa. He pitivät sen toteutumismahdollisuutta niin pienenä, että antoivat ohjelmalleen nimen IME, ”ihme”. Mutta ihme toteutui, ja IME:n laatijoista tuli itsenäisen Viron johtajia.

Viro, samoin kuin suuri joukko muitakin entisiä sosialistimaita, kutsutaan lähiviikkoina jäseneksi niin NATO:on kuin Euroopan Unioniinkin. Näin Viro ei enää ole ”entinen sosialistinen maa” tai siirtymätalous, vaan eurooppalaisen ja laajemman kansainvälisen yhteisön täysivaltainen jäsen. Sille eivät tärkeimpiä ole enää historian katkerat ja riemukkaat vaiheet. Tärkeintä on nyt, millaisen panoksen se – samoin kuin muut uudet jäsenmaat – antaa Itämeren piirin, Euroopan ja laajemman maailman kehitykseen.

Silti jäsenyys kansainvälisissä järjestöissä ei ole samantekevä ilmoitusasia. Virossa, niin kuin koko Baltiassa ja keskisessä Euroopassa, vapautuminen neuvostososialismista nähtiin jo varhain nimenomaan ”palaamisena Eurooppaan”. Palaamisena, koska itsenäisyyden ensimmäisessä vaiheessa oltiin jo oltu Euroopan täysvaltaisia jäseniä. Palaamisena nimenomaan Eurooppaan, koska sitä syystä pidettiin sinä kansojen yhteisönä, johon haluttiin samaistua. Ja halutaan edelleenkin. Pidettävissä kansanäänestyksissä uusien jäsenmaiden väestö tulee hyväksymään jäsenyyden Unionissa juuri siksi, että Eurooppa on näidenkin kansojen luonnollinen koti. Kehittyminen ja kehittäminen sen osana on varmasti paras, ehkä näille maille myös ainoa mahdollinen tie parempaan elintasoon, turvallisuuteen ja hyvinvointiin.

Viron, Latvian, Liettuan ja muiden uusien jäsenmaiden politiikka on jo lähes kymmenen vuoden ajan määrätietoisesti suunniteltu ja mitoitettu täyttämään eurooppalaisten järjestöjen jäsenvaatimukset. Yksin Euroopan Unionin tapauksessa, niin kuin tiedämme, tämä niin kutsuttu acquis on lähes sadantuhannen sivun pituinen. NATO, WTO ja muut järjestöt lisäävät omat, ei myöskään aivan vähäiset vaatimuksensa.

Tahto palata Eurooppaan tarkoitti käytännössä päätöstä liittyä eurooppalaisiin järjestöihin mahdollisimman nopeasti. Jäsenyysvaatimukset piti täyttää, eivätkä poliittiset muutoksetkaan saaneet johtaa tavoitteista lipsumiseen. Niinpä onkin nähty, ettei hallitusten muuttuminen ole juurikaan tuonut muutoksia käytännön talouspolitiikkaan, lainsäädäntöön tai instituutioiden kehittämiseen. Politiikka on ollut pitkäjänteistä, johdonmukaista ja kokonaisvaltaista. Kansakunnalla on ollut tavoite, jota kohti on pyritty yhteisin voimin. Niin kitkeriä kuin uusien puolueiden ja uusien poliitikkojen suhteet ovat joskus saattaneet ollakin, perusasioista ei ole kiistelty.

Johdonmukainen politiikka on myös ollut hyvä ympäristö taloudelliselle toiminnalle. Yksityistäminen oli laajaa ja nopeaa, niin että Virossa yksityistämisvirasto saatettiin tarpeettomana lakkauttaa jo viime vuonna. Taloudellinen toiminta, myös kansainvälinen kauppa ja maksuliikenne, vapautettiin nopeammin ja täydellisemmin kuin lähes missään muussa maassa. Oman rahan käyttöönotto antoi mahdollisuuden rajusti laukanneen inflaation hallintaan. Kiinteän valuuttakurssin järjestelmä ankkuroi talouspolitiikan vakauteen, mitä tasapainoinen budjettipolitiikka puolestaan tuki.

Oman rahan käyttöönotto oli kaikkien kolmen Baltian maan menestystarina. Viron kruunun kurssi on ollut sidottuna kiinteästi ensin Saksan markkaan, sitten euroon jo runsaat kymmenen vuotta. Latvian latin ja Liettuan litin historia on hieman lyhyempi, mutta yhtä menestyksekäs. Testi uusien valuuttojen vakaudelle oli vuoden 1998 Venäjän kriisi. Se ei juurikaan heijastunut näihin maihin, mikä kuvaa sitä, kuinka markkinatoimijoidenkin näkökulmasta Viro, Latvia ja Liettua olivat vapautuneet Venäjän varjosta. Niitä arvioitiin omista, menestyksellisen talouspolitiikan luomista lähtökohdista. Kun nämäkin maat liittyvät Euroopan Unioniin vuoden 2004 alusta ja sen jälkeen sopivan ajan kuluttua, tietyt kriteerit täytettyään, liittyvät EMU:un, kruunun, latin ja litin lyhyt, mutta välttämätön historia saa päätepisteensä.

Suomen Pankissa olemme ylpeitä siitä avusta, jota olemme voineet antaa varsinkin Eesti Pankille – tämä yhteistyö täytti juuri 10 vuotta. Viro, Latvia ja Liettua ovat kuitenkin luoneet omat menestystarinansa itse. Yhteistyömme niiden kanssa jatkuu kohta uusissa puitteissa, Euroopan Unionin jäseninä. On jännittävää nähdä, millaisen panoksen Unionin yhteiseen kehittämiseen eteläiset naapurimme tuovat, miten historian kokemukset vaikuttavat niiden kuvaan haluttavasta tulevaisuudesta.

***

Entä Venäjä? Se ei ole liittymässä Euroopan Unioniin. Huolimatta siitä, että Venäjä ja EU ovat tuoneet esille ideaa yhteisestä vapaakauppa-alueesta, ja Venäjän yksipuolisesta EU:n säännöstöjen omaksumisesta, tietoisuus siitä, että Venäjä ei ole tulossa EU:n jäseneksi, on merkinnyt, että maalta on puuttunut samanlainen selkeä tavoite minkä ”paluu Eurooppaan” on antanut Unionin jäsenkandidaateille.

Tämä on varmasti vaikuttanut siihen, että Venäjällä harjoitettu politiikka on usein ollut lyhytjänteistä, ristiriitaista ja liian helposti erityisintressien vaikutukselle altis. Nämä ongelmat ovat puolestaan heijastuneet taloudelliseen kehitykseen. Talouden supistuminen jatkui lähes koko 1990-luvun. Vasta kolme viimeistä vuotta ovat olleet suhteellisen nopean taloudellisen kasvun aikaa.

Silti ei ole syytä vähätellä tapahtuneen muutoksen syvyyttä ja laajuutta. Venäjä ei ole enää yksipuoluejärjestelmä, ei suljettu yhteiskunta eikä sosialistinen suunnitelmatalous. Se on omalla tavallaan demokratia, avoin yhteiskunta ja markkinatalous. Varsinkin presidentti Putinin aikana Venäjä on ilmoittanut tavoitteenaan olevan maan eurooppalaisuuden. Se merkitsee myös läheisempiä suhteita Euroopan Unioniin. Edessä olevan laajentumisen jälkeen puolet Venäjän viennistä menee EU:hun. Samalla useat venäläiset yritykset ovat laajentamassa toimintaansa ulkomaille. Ensiksi Keski-Eurooppaan ja Baltiaan, myöhemmin kasvavassa määrin myös Unionin vanhempiin jäsenmaihin, Suomeenkin. Muutosta kuvaa, että niin Saksan hallitus kuin oppositiokin haluaisi myydä Fairchild Dornier –lentokonetehtaat nimenomaan venäläisille, työpaikkojen turvaamiseksi. Venäläiset lentoyhtiöt tarvitsevat uusia koneita. Ehkä he ostaisivat juuri Saksassa tehtyjä venäläiskoneita.

Venäjän taloudellinen kasvu on vuodesta 1999 lähtien perustunut sen valuutan aliarvostukseen ja korkeisiin vientihintoihin - luonnollisesti myös suhteelliseen vakaaseen talousympäristöön ja yritysten sopeutumiseen markkinatalouteen, jota on edistetty mm. sellaisin lainsäädännöllisin uudistuksin, joita kukaan tarkkailija ei pitänyt mahdollisina vielä kaksi vuotta sitten.

Venäjän BKT:n kasvuksi tänä vuonna arvioidaan (EU:n komissio) 3.5 – 4 %, eli kasvu jäisi näin jonkin verran alle pitkän aikavälin potentiaalisen tuotannon. Venäjän potentiaaliseksi tuotannoksi arvioidaan noin 5 % vuodessa, mikä jo edellyttää huomattavaa investointipanoksen nostamista - Suomen Pankissa tehtyjen laskelmien mukaan nykyisestä alle 20 prosentista BKT:hen suhteutettuna noin 30 prosenttiin. On huomattava, että näiden laskelmien perusteella tällaisellakin kasvuvauhdilla kestäisi yli kaksikymmentä vuotta ennen kuin Venäjän taloudellinen merkitys esimerkiksi EU:hun verrattuna kasvaisi edes 10 prosenttiin EU:n BKT:hen suhteutettuna. Tästä syystä on ymmärrettävää, että potentiaalista kasvuvauhtia haluttaisiin kasvattaa. Kuten jo totesin, tässä investointien lisääminen on keskeistä: perinteistä tuotantopohjaa on monipuolistettava. Tämänhetkinen investointitoiminta on liiaksi keskittynyt energiasektoriin, joka rahoittaa ne vientituloillaan. Tuotantopohjan monipuolistaminen edellyttää toimivaa rahoitusjärjestelmää, joka välittäisi rahoitusta nimenomaan PKT-yrityksille. Tällä hetkellä rahoituslaitosten luotonanto yleisölle on vain noin 15 prosenttia BKT:sta. Venäjän pankkijärjestelmäuudistus ei ole vielä toteutunut. Suunnitelmat pankkivalvonnan tehostamiseksi ja asetettavat vakauskriteerit täyttävien pankkien ottamisesta talletusvakuutusjärjestelmän piiriin olisivat toteutuessaan suuri askel pankkijärjestelmän kehittämiseksi.

***

Entä vientimme Venäjälle? Vuonna 2001 Suomen kokonaisvienti supistui 2,2 prosenttia, kun sen sijaan vientimme Venäjälle kasvoi 30 prosenttia. Tänä vuonna kokonaisvientimme ilmeisesti kasvaa pari prosenttia. Vienti Venäjälle nousee arviolta 20 prosenttia. Venäjä on noussut tärkeimpien vientimaittemme joukkoon.

Venäjän järjestelmämuutos merkitsee, ettei päätös tehdä kauppaa Venäjän kanssa ole enää sellainen suurpäätös kuin idänkaupan aloittaminen ehkä oli Neuvostoliiton aikaan. Me myymme Venäjälle suurin piirtein samanlaisia tuotteita kuin muillekin markkinoille. Myös kauppatavat ovat muuttuneet. Pitkät lounaat ovat kaukainen muisto. Vaikka henkilökohtaisilla suhteilla on edelleen oma merkityksensä, nykyaikaiset, usein nuoret venäläiset liikemiehet – samoin kuin virkamiehet ja tutkijat – ovat hyvin samanlaisia kuin läntiset ammattiveljensä. Ehkä he ovat usein kiireisempiä, ehkä malttamattomampiakin. He tietävät, että kiinniotettavaa on paljon, mutta useimmat heistä uskovat, että Venäjä tulee menestymään.

***

On hyvin mahdollista, että Venäjä tulee liittymään globalisaation, maapalloistumisen, suuriin voittajiin Kiinan, Intian ja vaikkapa Baltian maiden ohella. Mutta venäläiset tietävät myös ettei maa ole ennalta määrätty menestymään. Kaikki riippuu siitä, kuinka maa pystyy hyödyntämään mahdollisuutensa. Paljon on uudistettu, mutta tekemistä on myös edessä. Liittyminen Maailman kauppajärjestöön, julkisen hallinnon uudistaminen ja vapautuminen liiallisesta riippuvuudesta energian ja muutaman raaka-aineen tuotannosta ovat suuria haasteita.

Yksi esimerkki kuvaa edessä olevien päätösten kipeyttä. Energia on Venäjän sisällä lähes ilmaista. Tämä johtaa voimavarojen haaskaamiseen, energian – varsinkin kaasun ja sähkön -- tuotantokyvyn rapautumiseen ja jatkuviin vaikeuksiin ulkomaankaupassa, kun halvalla energialla tuotetut vientitavarat kohtaavat polkumyyntisyytöksiä. Niin teollisuuden, kuntien kuin kotitalouksienkin käyttämän energian hintoja täytyisi nostaa, muuta vaihtoehtoa ei ole sen enempää ekologian, talouden kuin pidemmällä aikavälillä hyvinvoinninkaan kannalta. Mutta vaalit ovat tulossa, parlamenttivaalit joulukuussa 2003, presidentinvaalit maaliskuussa 2004 ja paikallisvaalit sen jälkeen. On ehkä poliittisesti ymmärrettävää, ettei tahto hinnankorotuksiin näytä riittävän. Mutta päätösten lykkääminen on omiaan vain pahentamaan ongelmien laatua.

Suhtautuminen Venäjään ja venäläisiin on muuttunut Suomessakin. Vuosikymmen sitten venäläiset eivät olleet tervetulleita kaikkiin kauppoihin. Nyt sadattuhannet venäläiset käyvät vuosittain maassamme, ja jättävät erään arvion mukaan 650 miljoonaa euroa kassakoneisiin. Se on iso summa rahaa, ja venäläinen turismi tulee edelleen kasvamaan. Niin tulee suomalainenkin turismi Venäjällä, vaikka viranomaispäätökset eivät aina myönteistä kehitystä tuekaan. Venäjän kulttuuri ja luonto vetävät puoleensa.

Venäjän niin kutsuttu länsimaistuminen ei ole viime vuoden syyskuun 11 päivän aikaansaama muutos, joka voitaisiin kääntää takaisinkin. Tämä muutos on ollut käynnissä ainakin 20 vuotta, siitä asti kun kävi selväksi ettei neuvostososialismi voi onnistua vaihtoehtona. Viisumikysymykset, mielivaltaiset muutokset rajalla ja vaikka takkuileminen Maailman kauppajärjestön jäsenyysneuvotteluissa kertovat väistämättömistä hankaluuksista, joita aina liittyy suuriin murroksiin. Mutta suunta on oikea, kohti eurooppalaista Venäjää, joka osallistuu tasavertaisena ja kunnioitettuna jäsenenä kansainvälisen yhteisön toimintaan. Aina silloin, kun arkipäivän ongelmat nousevat pintaan – oli kyse sitten naapureistamme tai vaikkapa omasta Euroopan Unionistamme – kannattaa kysyä kaksi kysymystä. Eivätkö viimeiset viisitoista vuotta osoita, kuinka pitkälle on päästy oikeaan suuntaan, ilman niitä onnettomuuksia ja katastrofeja, joiden ennustajia oli aikoinaan enemmän kuin tarpeeksi? Ja toisekseen, mikä oikein olisi vaihtoehto?

Pulmatonta tulevaisuutta ei kannata povata. Silti perustotuus on, että yhteinen Eurooppamme on nyt paljon parempi paikka kuin viisitoista vuotta sitten. Myös ja aivan erityisesti meidän lähiympäristössämme.